Vauhkon kirjat ja kirjaimet

Jupu: Koirapuistojen nainen

2012-01-30T21:53:00.000+02:00

Baarien naisesta tutun hahmon seikkailut jatkuvat. Jupun elämä näyttää vakiintuneen parisuhteen ja työpaikan myötä. Sähellyksestä ei kuitenkaan päästä eroon. Lisäjännitystä elämään tuo kasvava nelijalkaisten lauma. Välillä muistellaan myös Pikku-Jupun lapsuuden kokemuksia.

Koirapuistojen nainen on edeltäjänsä tavoin hilpeää luettavaa. Jään odottamaan jatkoa.

Ville Pirinen: Tärkeitä asioita

2012-01-30T21:44:00.000+02:00

Ville Pirisen Tärkeitä asioita antaa puheenvuoron erilaisille ihmisille. Tilaa on kuusi ruutua ja sana on vapaa. Puheenaiheet vaihtelevat, mutta yleensä ihmisillä on jotain valittamisen aihetta.

Tässä mielipiteensä kertovat Siiri, 25 ja Tuomas, 56. Pienistä asioista tulee isoja ja isoista pieniä. Ihmiset ja asiat tuntuvat tosilta. Samalla naurattaa.

Pidä Pirisen jotenkin rujosta piirrostyylistä.

Louisa M. Alcott: Tytöistä parhain

2012-01-28T00:27:00.000+02:00

Ahdistavastä ja tylsästä päivästä on hyvä joskus paeta menneisyyteen. Louisa M. Alcott tunnetaan parhaiten Pikku naisista jatko-osineen. Ne samoin kuin tämänkin olen joskus muinoin lukenut. Pikku naisiin olen palannut aikuisiälläkin, mutta tätä en ollut uudelleen lukenut.

Kirjan alkuosassa päähenkilö Polly on 14-vuotias maalaistyttö, joka tulee vierailulle varakkaan Shawin perheen luo kaupunkiin. Vaatimattomaksi kasvatettu Polly ihmettelee suuren maailman tapoja. Pollyn ikätoveri Fanny yrittää käydä täysikasvuisesta neidistä, isoveli Tom kiusaa siskojaan ja tekee kolttosia, pikkusisko Maud on hemmoteltu kiukuttelija, perheen isä on työlleen omistautunut liikemies, äidille seuraelämä on kaikkein tärkeintä ja perheen isoäiti on toisten unohtama. Myös Polly herättää vanhanaikaisine tapoineen kummastusta kaupunkilaisnuorissa. Raikkaalla käytöksellään hän valloittaa vanhempien ihmisten sydämet ja esimerkillään saa perheen nuoret paljastamaan paremmat puolensa.

Toisen osan alussa Pollyn ensimmäisestä vierailusta on kulunut kuusi vuotta. Polly on pitänyt muihin tiiviisti yhteyttä ja vieraillut heillä usein. Nyt Polly ei kuitenkaan tule kaupunkiin vierailulle. Hän on päättänyt ruveta soitonopettajaksi elättääkseen itsensä ja auttaakseen veljeään Williä tämän opinnoissa. Shawin sisarusten elämä pyörii nyt seurapiirien ympärillä. Pollykin tuntee välillä vetoa ilonpitoon, mutta saa huomata monien ihmisten suhtautuvan eri tavalla työtätekevään tyttöön kuin rikkaan Fannyn ystävään. Rakkausasiat tuottavat myös monta pulmaa kaikille. Onneksi Polly on säilyttänyt lämminsydämisen luonteensa ja pystyy myös auttamaan ystäviään näiden kohdatessa vastoinkäymisiä. Lopulta myös sydämen asiat kääntyvät parhain päin.

Olipa opettavainen kirja, mieleeni tuli monta kertaa lukemisen aikana. Toisaalta kirja on kirjoitettu 1870-luvulla ja yllättävän monet kirjan tapahtumista ja aiheista voisi soveltaa myös nykypäivään. Opettavaisuutta ei ollut kuitenkaan liikaa. Polly ei ollut täydellinen pyhimys vaan hänelläkin oli heikkouden hetkensä. Henkilöt olivat elävästi kuvattuja ja heidän kohtaloihinsa jaksoi syventyä. Ihmisten tavat ja asenteet olivat mielenkiintoisia. Aikuisena oli myös mukava lukea kirjaa aikansa kuvana. Mm. Pollyn taiteilijaystävättäret toivat mukanaan naisasiaa samoin Pollyn halu elättää itsensä. Lukukokemus oli siis ihan miellyttävä. Ei Alcott suotta ole klassikkoasemaansa saanut.

Lukemani kirja oli painettu vuonna 1993. Sen Eeli Jaatisen ilmeisesti 40-luvulla piirretty kansikuva on kyllä ihan hieno, mutta minulle Alcottin, samoin kuin Montgomeryn, kirjojen oikeat kannet ovat niitä valkopohjaisia sinisellä tai punaisella nauhalla ja useimmiten vielä Maija Karman kuvalla olevia.

Osallistun tälläkin kirjalla Sinisen linnan Marian Tuntemattomat tyttökirjat- haasteeseen.

Aila Meriluoto: Peter-Peter (Erään rakkauden asiapaperit)

2012-01-26T21:54:00.000+02:00

Luin Aila Meriluodon Peter-Peterin ensimmäisen kerran joskus vuosia sitten Meriluodon Vaarallista kokea-nimellä julkaistujen päiväkirjojen innoittamana. Pidin siitä silloinkin, mutta en osannut lukea sitä päiväkirjasta ja Meriluodon omasta elämästä erillisenä. Kesällä näin tämän sattumoisin Kirjatorilla pokkarina kahdella eurolla ja nappasin mukaani.

Kirjan juoni on yksinkertainen. Ruotsinsuomalainen kirjastonhoitaja Sanna tutustuu kirjeitse ruotsinvirolaiseen kirjailija-lääkäri Peteriin. Kirjeet johtavat suhteeseen, jonka Peter lopulta mitään selittämättä katkaiseen. Sanna yrittää selvitä tilanteesta parhaansa mukaan. Rakenne on mielenkiintoinen. Kirja koostuu enimmäkseen Sannan kirjeistä Peterille, muutamasta päiväkirjan katkelmista ja Sannan romaaniluonnoksista. Lopussa on Sannan tilitystä kirjailijalle ja Peterin vastaus kirjailijan kirjeeseen.

Tunnelataus kirjassa on hurja. Ensin Sannan mieletön heittäytyminen rakkauteen ja äkillinen syöksy epätoivoon. Lukiessani pääsin seuraamaan Sannan tunteita vierestä, samaistumaan niihin. Luettuani kirjan voin tietysti ihmetellä joitakin Sannan ratkaisuja. Samoin Peterin käytöstä. Toisaalta ymmärrän. Lukiessani tätä nyt olin jotenkin yllättynyt siitä, että Peter ja Sanna tapasivat oikeasti vain muutaman kerran. Sanan voima näkyy tässäkin. Peter-Peter ei ole kuitenkaan vain sanoja. En muista lukeneeni montaakaan kertaa näin hyvin kuvattua naisen himoa ja mielettömyyttä sen edessä.

Peter-Peter on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Se on voimakas kirja ja ansaitsee minusta arvostusta pelkkänä kirjana ilman taustan tietämistä.

Lionel Shriver: Jonnekin pois

2012-01-26T21:27:00.000+02:00

Jonnekin pois on ensimmäinen lukemani Shriverin kirja. Poikani Kevin- kirjaa muistan joskus pyöritelleeni kirjastossa, mutta silloin se tuntui liian synkeältä itselleni. Shriveriä on monelta taholta hehkutettu, joten nyt minäkin uskalsin tarttua tähän.

Kirjan päähenkilä Shep on tehnyt koko ikänsä töitä päämääränään Toinen Elämä jossain lämpimässä ja halvassa asuinmaassa. Vaimonsa Glynisin kanssa Shep on tehnyt perehtymismatkoja eri puolille maapalloa. Rahat Toiseen Elämään olisivat jo koossa, mutta aina tuntuu tulevan jotain joka siirtää suunnitelman toteutusta. Ihmiset Shepin ympärillä pitävät Shepin haavetta vain turhan aikaisena haihatteluna. Nyt Shep on kuitenkin tosissaan. Liput on hankittu hänelle, vaimolle ja perheen teinipojalle. Shep on päättänyt lähteä vaikka ilman poikaansa ja vaimoaan. Tavarat on pakattu ja nyt pitäisi kertoa vain Glynisille lähdöstä. Glynisillä on kuitenkin myös kerrottavaa; hänellä on löydetty syöpä. Sairaus vie koko perheen elämän muutokseen.

Kirjassa seurataan myös toista pariskuntaa, Jacksonia ja Carolia. Jackson on Shepin työkaveri ja pariskunnat ovat ystävystyneet keskenään. Carolin ja Jacksonin vanhempi tytär sairastaa harvinaista perinnöllistä sairautta, joka vaatii jatkuvaa hoitoa ja nuorempi tytär hakee huomiota omilla keinoillaan. Elämä pyörii Flickan sairauden ympärillä. Jackson päättää piristää elämäänsä teolla, jolla on arvaamattomat seuraukset.

Kirjan lähtötilanne on mielenkiintoinen. Sairaus tai vammaisuus muutta monin tavoin kaikkien elämää. Tavoilla joita ulkopuolinen ei osaa edes kuvitella. Kirjassa käitellään paljon rahaa, koska raha pyörittää kaikkea. Miehen ja naisen sekä vanhemman ja lapsen välistä rakkautta ja mitä rakkauden nimessä voidaan toiselta ihmiseltä vaatia käsitellään myös.

Kirja oli välillä hieman raskaslukuinen. Varsinkin alkupuolella kirja oli välilläjotenkin tasapaksu. En löytänyt siitä heti tarttumapintaa itselleni. Henkilöt olivat ärsyttäviä ja tympeitä paitsi uhrilta vaikuttava Shep. Koko kirja vaikutti kovin amerikkalaiselta. Toisaalta koska kirjalla oli mittaa, saivat henkilöt lihaa luittensa ympärille ja heidän ratkaisunsa saivat ymmärrystä osakseen. Jacksonin paasaamista olisi voinut olla hieman vähemmän ja loppuratkaisu oli minusta turhan lälly. Kaikesta huolimatta Jonnekin pois oli minulle positiivinen lukukokemus. Poikani Kevin houkuttelee tutustumaan ja ehkäpä teen siihen kirjastossa tuttavuutta uudelleen.

Rick Riordan: Eksynyt sankari

2012-01-22T19:35:00.000+02:00

Tympäännyin muutamaan lukemaani ns vakavampaan kirjaan ja tartuin tähän pojalleni lainaamaan kirjaan. Eksynyt sankari aloittaa Rick Riordanilta uuden sarjan. Se sijoittuu samaan maailmaan kuin aiemmin ilmestynyt Percy Jackson -sarja. Tapahtumat sijoittuvat edellisessä sarjassa kerrottujen tapahtumien jälkeiseen aikaa. Kirjojen ideana on se, että muinaiset kreikkalaiset jumalat ovat edelleen olemassa ja asettuneet Yhdysvaltoihin. Kuten jo antiikin aikaan saavat jumalat lapsia ihmisten kanssa. Nämä puolijumalat omaavat erilaisia maagisia taitoja, joita he tarvitsevat elämässään. Puoliverisen elämä on vaaroja täynnä ja selviytyäkseen niistä heidät kootaan lapsena Puoliveristen leirille, jossa he oppivat hallitsemaan taitojaan.

Eksynyt sankari kertoo Jasonista, Piperistä ja Leosta. Nuoret ovat päätyneet samaan kouluun tietämättä todellista syntyperäänsä. Kirjan alussa Jason on menettänyt muistinsa. Tapahtumat käynnistyvät luokkaretkellä. Hurjien hetkien jälkeen kolmikko päätyy Puoliveristen leirille, jossa heidän todellinen luontonsa paljastetaan. Leirillä asiat ovat sekaisin Percy Jacksonin kadottua. Samaan aikaan joku jumaliakin muinaisempi uhkaa koko maailmaa. Jason, Leo ja Piper valitaan tärkeään pelastustehtävään, joka johdattaa kolmikon vaarojen täyttämälle matkalle halki mantereen. Aikaa on vähän ja jumalat yrittävät käyttää nuoria omina pelinappuloinaan. Lisää vaikeuksia matkaan tuovat Piperin kadonnut filmitähti-isä, oudot painajaiset ja Jasonin palautuvat muistikuvat.

Eksynyt sankari oli mukaansatempaava ja nopealukuinen kirja. Minusta kirjojen perusidea on mielenkiintoinen. Tapahtumat ja juonenkäänteet ovat hivenen ennalta-arvattavia, mutta se selittynee osittain kirjan varsinaisella kohderyhmällä. Poikani ainakin piti kirjasta kovasti. Minustakin tämä oli oikein mukava ja ennenkaikkea lukuhaluja herättävä välipala.

Armas Alvari ja Matilda Katajamäki: Kirjeitä lapsiperheestä

2012-01-17T22:34:00.000+02:00

Kävin viime viikolla Suomalaisen kirja-alessa. Muutaman muun kirjan ohella sieltä tarttui mukaani tämä opus. Kirja koostuu kirjeistä, joita koti-isä ja toimittajaäiti kirjoittivat toisilleen kustantajan pyynnöstä vuoden ajan. Kirjeissä käsiteltiin lapsiperheiden arkea, vanhemmuutta ja parisuhteita.

Kirjekokoelma oli mielenkiintoinen lukukokemus. Välillä nauroin sattumuksille lasten kanssa ja välillä tunsin suurta väittelynhalua kirjoittajien kanssa. Omat lapseni ovat jo sen verran isoja, että huomasin unohtaneeni monta asiaa pikkulapsiajasta. Yksinhuoltajana olin myös jotenkin yllättynyt siitä parisuhdeväännön määrästä, jota kirjoittajien perheissä oli.

Rauha S. Virtanen: Luumupuu kukkii

2012-01-14T23:28:00.000+02:00

Kävin kesällä siskoni luona Karkkilassa ja löysin sieltä markkinoiden divaripöydästä aarteen, Rauha S. Virtasen kirjat Luumupuu kukkii ja Kiurut laulavat. Molemmissa oli vielä siistit kansipaperitkin jäljellä. Molemmat olen joskus lukenut, mutta muistikuvat kirjoista eivät olleet kovin selkeitä.

Luumupuu kukkii sijoittuu pieneen kylään suuremman kaupungin kupeeseen 60-luvulle julkaisuajankohdasta päätellen. Tapahtumia seurataan keväästä syksyyn. Kirjan päähenkilö Kati taitaa olla Virtasen päähenkilöistä nuorin. Kati on yhdentoista. Kesällä on edessä pyrkiminen oppikouluun. Se ei Katia huoleta. Hän on varma omista kyvyistään, vaikka koulussa joutuukin välillä erimielisyyksiin opettajan kanssa. Kati on ystäväjoukossaan johtava hahmo, vaikka onkin tyttö. Ystävykset harjottelevat sirkustemppuja ja aikovat pitää esityksen. Katin mielikuvitus on vilkas ja kuvitelmat saavatkin Katin ajoittain hankaluuksiin.

Hankaluuksia Katille tuleekin. Eräs sirkuslaisista loukkaantuu harjoituksissa, jolloin pojan äiti suuttuu ja syyttää tapahtuneesta Katia. Onnettomuuden seuraukset aihettavat myös hajaannusta sirkuslaisten joukossa. Suurin pettymys on kuitenkin epäonnistuminen oppikoulun pääsykokeissa. Kati valmistutuu palaamaan syksyllä kansakouluun. Katin isä puuttuu kuitenkin asiaan ja lupaa yhdessä äidin kanssa valmentaa Katia kesän aikana syksyn pääsykokeisiin. Kati ei asiasta innostu, mutta lupautuu kuitenkin luku-urakkaan yhdessä myös pääsykokeissa reputtaneen ystävänsä Tuulan kanssa.

Lukemisen lisäksi Katin kesään mahtuu paljon muutakin. Lasten täytyy auttaa vanhempien puutarhatilalla. Kati ja Tuula selvittävät myös salaperäisen puutarha-apulaisen tapausta ja sekaantuvat Katin perheen kotiapulaisen sydämenasioihin. Kesän kuluessa monet solmut avautuvat ja syksyllä Kati on valmis aloittamaan uuden koulun hivenen kypsempänä tyttönä.

Kirjassa on lämpöä ja nostalgista viehätystä. Se ei sorru opettavaisuuteen vaikka eräänlainen kasvukertomus onkin. Huumoria löytyy myös. Katin perhe vaikuttaa ihanteelliselta. Varsinkin isän ja Katin suhde on kuvattu mukavasti. Äiti jää hieman etäisemmäksi. Luonto on Virtasen kirjoissa tärkeässä osassa. Pystyin kuvittelemaan itseni Katin mukana metsään haaveilemaan ja seuraamaan puutarhan luumupuun kukkimista.
Olisin lukenut tämän jossain vaiheessa, mutta nyt luin tämän osana Sinisen linnan Marian Tuntemattomat tyttökirjat- haastetta. Minusta Luumupuu kukkii ei ehkä yllä Virtasen tunnetuimpien kirjojen vaikuttavuuteen, mutta on kuitenkin tyttökirjojen ystäville ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Agatha Christie: Hänet täytyy tappaa

2012-01-14T22:57:00.000+02:00

Olen suurimman osan Christien tuotannosta jokus lukenut, mutta niinpä vain käsiini sattui ennen lukematon opus. Etsin pitkälle automatkalle jotain kuunneltavaa kirjastosta ja päätin poikienkin olevan tarpeeksi kypsiä Agathalle kesäisten Poirot elokuvien myötä.

Kirjan tapahtumat käynnistyvät jerusalemilaisessa hotellissa, jossa myös Hercule Poirot on lomailemassa. Hän kuulee sattumoisin ikkunasta keskustelun pätkän, jossa ääni toteaa, että hänet täytyy tappaa. Poirot jää tässä vaiheessa sivuun ja huomio kiinnittyy nuoreen lääketieteen opiskelijaan Sarahiin. Sarah tapaa hotellissa ranskalaisen psykiatrin ja amerikkalaisen Boyntonin perheen. Leskirouva hallitsee aikuisia lapsiaan sadistisella otteella. Saamme seurata tapahtumia hotellissa ja tulemme myös siihen tulokseen, että rouva Boyntonista olisi hyvä päästä eroon. Sarah yrittää tehdä tuttavuutta Boyntonin perheen nuorten kanssa, mutta joutuu täysin tyrmätyksi rouva Boyntonin taholta. Boyntonin perhe poistuu paikalta. Sarah jää jatkamaan lomaansa. Hän päättää tehdä retken muinaiseen Petran kaupunkiin. Ranskalainen tohtori ja kaksi englantilaista naista liittyvät retkikuntaan. Petrassa he tapaavat jälleen Boytonin perheen. Helteisen päivän jälkeen lihava ja sairaalloinen rouva Boynton löydetään kuolleena. Kuolema näyttää luonnolliselta.

Kirjan toisessa osassa Poirot palaa kuvioihin. Kuolemantapausta hoitava brittieversti on Poirotin vanha tuttava. Rouva Boyntonin kuolinajassa on jotai epäselvää. Matkustavaisten pitäisi päästä jatkamaan matkaansa ja eversti voi pidätellä heitä vain vuorokauden. Porot lupaa ratkaista tapauksen haastattelemalla paikalla olleita ja sen myös tekee. Dramaattinen loppukohtaus näytellään hotellihuoneessa kaikkien epäilyksen alaisten ollessa kuulolla ja vuorollaan syytteen kohteena.

Erittäin nautinnollista tekstiä. Dame Agatha on osannut pyörittää lukijaa, tässätapauksessa kuulijaa, mennen tullen. Odotin koko alkupuolen rouva Boyntonin kuolemaa ja mietin kuka hänet tulisi tappamaan ja miten. Poirotin keriessä tapahtumien vyyhtiä auki olin monta kertaa jo arvaavinani oikean loppuratkaisun, mutta tulin huomaamaan joutuneeni yhtä höplästä vedetyksi kuin tapausta tutkiva eversti.

Kirja on julkaistu alunperin vuonna 1938, joten se tarjoaa myös melkoista ajankuvaa brittiläisestä Palestiinasta ja sen aikaisista matkustustavoista.

Mato Valtonen: Rakkaani Alkoholi

2012-01-14T22:18:00.000+02:00

Mato Valtonen taidetaan tuntea parhaiten Leningrad Cowboys- ja Sleepy Sleepers-kuvioistaan. Kaikenlaista muutakin on tullut tehtyä ja nähtyä. Alkoholi on liittynyt tekemisiin monasti. Kirjassa Rakkaani alkoholi Mato Valtonen tilittää suhdettaan viinan kanssa läträämiseen.

Kirja on kirjoitettu kirjeeksi Alkoholille. Mato on tehnyt pesäeron juomiseen ja käy läpi suhdettaan. Kirjassa ei tuomita tai paheksuta jos ei ihannoidakaan yleistä suomalaista juomakulttuuria. Se sisältää hervottomia alkoholin huuruisia seikkailuja ja surullisia kohtaloita. Pistää pohtimaan asioita hieman eri näkökulmasta kuin yleensä.

Charlaine Harris: Veren perintö

2012-01-13T12:30:00.000+02:00

Veren perintö on viides osa telepaatti-tarjoilija Sookie Stackhousesta kertovasta sarjasta. Sookien tarina jatkuu suoraan edellisen kirjan lopusta. Sarjaa aiemmin lukemattomille kyytiin hyppääminen voikin olla vaikeaa. Sen verran paljon erilaisia hahmoja ja juonenkäänteitä on tähän asti ehtinyt jo kertyä.

Juonenkäänteitä riittää tähänkin kirjaan. Sookie mm. pelastaa pikkupojan hengen telepaatinkyvyllään, joutuu ihmissusiperheen vainoamaksi näiden epäillessä Sookien olevan syyllinen heidän tyttärensä katoamiseen ja saa kuulla mikä salaperäinen ominaisuus hänen veressään houkuttaa vampyyrejä. Tärkeimmät juonenkäänteet liittyvät taas vampyyreihin. Sookien serkku Hadley, joka oli muuttunut vampyyriksi ja nyttemmin lopullisesti kuollut, on jättänyt omaisuutensa Sookielle. Sookie matkustaa New Orleansiin selvittämään perintöään. Apunaan hänellä on Hadleyn vuokraemäntä, sympaattinen noita Amelia ja ihmistiikeri Quin. Hadley oli vampyyrikuningattaren tyttöystävä ja penkoessaan Hadleyn kuolemaa sotkeutuu Sookie kaulaansa myöten vampyyripolitiikkaan. Seurauksena on jälleen kerran runsasta verenvuodatusta. Henkilökohtaisemmalla sektorilla Sookien elämään tuo uusia tuulia ja intohimoa kehittyvä suhde Quinnin kanssa.

Samanlaista koukuttavaa, joskin hivenen itseääntoistavaa hömppää kuin aiemmatkin lukemani Harrisin kirjat. Ihan kivaa luettavaa silloin tällöin. Useammin luettuna ihmepelastumiset, uskomattomat juonenkäänteet ja jatkuvat verilöylyt alkaisivat minulla tökkimään liikaa.

Tatiana de Rosnay: Viimeinen kesä

2012-01-08T23:00:00.000+02:00

Keski-ikäinen, eronnut Antoine haluaa piristää sisartaan Melanieta ja vie tämän viikonloppumatkalle Atlantin rannikolle. Sisarukset viettivät lapsena useita kesiä vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa tässä pikkukaupungissa. Vierailut loppuivat lasten äidin äkilliseen kuolemaan. Vanha tuttu paikka palauttaa sisarusten mieleen monia muistoja. Paluumatkalla Melanie on kertomassa jotain tärkeää veljelleen, kun he joutuvat pahaan auto-onnettomuuteen. Sisaren ollessa sairaalassa Antoine alkaa selvitellä äitinsä kuolemaa. Perheessä on vaiettu äidistä kaikki nämä vuodet ja nyt Antoine haluaa tietää miksi. Menneisyyttä penkoessaan hän joutuu miettimään myös suhtautumistaan entiseen vaimoonsa, lapsiinsa ja vanhempiinsa. Vanhojen solmujen auetessa tulee Antoinen elämään uusia tulevaisuuden näkymiä.

Olen lukenut Tatiana de Rosnayn aiemman kirjan Avaimen, josta myös muistan pitäneeni. Viimeinen kesä pysyi tarinana paremmin kasassa keskittyessään Antoineen. Äidin kuoleman selvittely sai välillä dekkarimaisia piirteitä ja luin innolla eteenpäin saadakseni tietää mitä oli tapahtunut. Antoinen hämmennys kaiken tapahtyneen keskellä oli minusta kuvattu hyvin. Kirjasta jäi jotenkin ilmava jälkimaku. Se on surumielinen, mutta samalla toiveikas.

Joulukuun luettuja

2011-12-31T00:13:00.000+02:00

Joulukuu tuntui kiireiseltä. Yritin saada useamman homman tehtyä ennen joulua. Jotain onneksi sainkin valmiiksi. Luettua tuli myös melko paljon. En osaa olla lukemattakaan. Luetusta kirjoittamiseen ei kuitenkaan tuntunut riittävän aikaa. Aluksi ajattelin kirjoittavani joulunpyhinä pidempiä juttuja, mutta päädyin kuitenkin tekemään tälläisen lyhyen katsauksen. Muuten unohdan kaiken lukemani.

Johanna Hulkko: Jostakin kotosin

Nuori mies matkustaa maailmalla ja etsii itseään. Lapsuudenkokemukset painavat mieltä. Geokätköilyä ja Oulun maisemia. Pidin tästä kirjasta paljon.

Stephen Fry: Virtahepo

Potkut saanut teatterikriitikko ja runoilija englantilaisessa maalaiskartanossa ihmeen jäljillä. Ihan kiva ja hauska kirja.

Kate Morton: Paluu Rivertoniin

Vanhaa naista pyydetään muistelemaan nuoruuttaan. Hän on ollut palvelijana Rivertonin kartanossa 1910- ja 20-luvuilla. Naisen elämä kietoutuu yhteen perheen elämän kanssa. Kartanossa tapahtui murhenäytelmä, josta ollaan tekemassä elokuvaa. Entinen palvelija Grace on enää ainoa, joka tietää todella tapahtui. Kirjassa oli jotain kiehtovaa. En vain jaksanut keskittyä tarpeeksi, joskus toiste olisin varmasti pitänyt tästä enemmän. 20-luku on kiehtonut mieltäni aina.

Sirpa Kähkönen: Lukittu lähde

Kuopio-sarjan kirjoittajan varhaisempaa tuotantoa. Nuotenromaani kolmesta sisaruksesta. Pidin.

John Curran: Agatha Christien murhasuunnitelmat

Kirjoittaja tutkii dekkarikuningattaren muistikirjoja ja selvittele miten kirjat ovat syntyneet. Houkuttaa lukemaan pitkästä aikaa Christien kirjoja.

Agatha Christie: Salaperäiset rukiinjyvät

Seurausta edellisestä. Rikas liikemies murhataan toimistossaan, epäiltynä perhe. Ratkaisijana neiti Marple. Olen jotenkin aina tykännyt Marplen hahmosta enemmän kuin Poirotista. Tämän olen lukenut joskus aikaisemminkin, mutta en kuitenkaan muistanut tästä mitään. Aika helppo loppuratkaisu.

Sofi Oksanen: Liian lyhyt hame

Laululyriikkaa naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Rankka aihe. Olisi mielenkiintoista kuulla millaisia nämä ovat laulettuina.

Pia Juul: Hallandin murha

Kirjailijanaisen mies murhataan. Ei kuitenkaan mikään dekkari. Naisen mielenliikkeitä tapahtuman jälkeen.

Veikko Erkkilä: Vaiettu sota

Erkkilä selvittää neuvostopartisaanien tekoja Suomen syrjäkylillä jatkosodan aikana. Raakaa kertomaa, ei herkkämielisille. Erkkilältä on ilmestynyt tänä syksynä samaa aihepiiriä käsittelevä uusi kirja. Selailin sitä, kiinnostuin ja etsin tämän kirjastosta.

Monika Peez: Tiistaisiskot

Viisi naista tutustui vuosia sitten kielikurssilla. Nyt heistä erään aviomies on kuollut. Ystävykset lähtevät kuolleen miehen jalanjäljille pyhiinvaellusmatkalle Lourdesiin. Salaisuuksia ja niiden selviämistä. Uusille poluille lähtemistä. Kansi ja takakansi saivat odottamaan kepeämpääkin luettavaa. Ihan kiva.

Suvi Niinisalo: Äidin sylissä

Niinisalon kirjassa käydään läpi äitiyden historiaa ja miten se on näkynyt taiteessa. Äitiysteemassa ei tullut minulle sinänsä mitään uutta, mutta taidehistorian osuusn oli mielenkiintoinen. Lukemisen arvoinen kirja ja upea kuvitus.

Ulla-Maija Peltonen: Muistin paikat

2011-11-30T00:05:00.000+02:00

Ulla-Maija Peltosen Muistin paikat kertoo vuoden 1918 tapahtumista ja niiden muistamisesta ja käsittelystä jälkeenpäin. Kirjassa läpikäydään sekä punaisten että valkoisten muistoja ja näkökulmia tapahtumiin.
Vuosi 1918 on jotenkin kiehtonut minua pitkään. Se on ehkä saanut alkunsa siitä että asuin lapsena ja nuorena Tampereella ja siellä näkyi tietyissä paikoissa vieläkin jälkiä paikalla käydyistä taisteluista. En tiedä onko suvullani ollut millaisia kytköksiä tapahtumiin ja olivatko he kummalla puolella. Toisaalta olisi mielenkiintoista tietää, mutta en tiedä onko ketään asioista tietävää enää elossa. Enkä toisaalta haluaisi sohaista kysymyksillä kenenkään kipeisiin paikkoihin.

Kirjasta jäi mieleeni monta asiaa. Sodassa kaatuneita ja sen jälkeen teloitettuja punaisia haudattiin joukkohautoihin. Hautoja ja kuolinpaikkoja ei saanut merkitä eikä haudattuja saanut muistella. Kuolleista punaisista tehtiin epäihmisiä. Omaisten ei annettu surra vaan haavat pidettiin jatkuvasti auki. Toinen jotenkin järkyttävä kohta kirjassa oli sodan jälkeen kerätyt lasten piirustukset ja kouluaineet, joissa tapahtumia kuvattiin. Jotenkin sitä usein mieltää sodan vain aikuisten asiaksi. Myös sotaan osallistuvien kirjeet ja viestit kotiin olivat vaikuttavia.

Kirja oli hyvä, vaikuttava ja myös järkyttävä lukukokemus. En pystynyt lukemaan sitä kerralla läpi vaan välillä oli pakko lukea jotain aiheeltaan kevyempää.

Santtu Luoto ja Mikko Montonen: Juice

2011-11-27T18:58:00.000+02:00

Luen mielelläni elämänkertoja. Juicen musiikista olen pitänyt. Juicen kuolemasta tuli hiljattain kuluneeksi viisi vuotta. Sekin sai minut lukemaan Santtu Luodon ja Mikko Montosen kirjoittaman elämäkerran.

Kirja oli helppo- ja nopealukuinen. Minulle kirja ei tuonut mitään uutta tietoa, mutta oli ihan mukava lukukokemus.

Sari Malkamäki: Viisas vaimo ja muita avioliittotarinoita

2011-11-27T18:51:00.000+02:00

Novellit ovat kirjallisuuden laji, johon tulee paneuduttua harvoin. Se on sääli, sillä yleensä pidän niistä kovasti silloin kun niitä käsiini päätyy.

Sari Malkamäen novellikokoelmia olen lukenut ennenkin ja niistä pitänyt. Viisaan vaimon novellit kertovat nimensä mukaisesti parisuhteista. Asioita katsotaan monesta kulmasta ja niissä on mukavasti kierrettä. En osaa nimetä suosikkiani tai analysoida niitä nyt tarkemmin. Pidin kirjasta kovasti ja suosittelen näitä ja Malkamäen muita novelleja kovasti.

Elina Tanskanen: Jetlagissa

2011-11-27T18:43:00.000+02:00

Omat lapseni ovat jo niin isoja, että vauva-ajat tuntuvat aika kaukaisilta. Äitiys- ja lapsiaiheiset kirjat kuitenkin kiinnostavat ja niinpä nappasin tämän opuksen kirjaston uutuushyllystä mukaani.

Jetlagissa on alaotsikoltaan yhdellä kädellä kirjoitettu opas vauvavuoteen. Elina Tanskanen kirjoittaa omista kokemuksistaan ensimmäisen lapsensa kanssa. Kirja on jaoteltu eri aihealueisiin, joissa käsitelläänn mm. syömistä ja nukkumista. Kirjoittaja on ajatuksissaan tervejärkinen eikä sorru julistamaan yhtä ainoaa totuutta. Tekemiensä huomioiden lisäksi Tanskanen tarjoaa vinkkejä mistä hakea tietoa lisää.

En ole kirjan kohderyhmää, mutta tämä oli ihan mukava lukukokemus. Sain muistella omia kokemuksiani ja vertailla niitä kirjoittajan kokemuksiin. Tälläinen kirja olisi ollut mukava lukea silloin, kun itse odotin ensimmäistä lastani.

Nina Hemmingsson: Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt

2011-11-16T22:35:00.000+02:00

Nina Hemmingssonin sarjakuva Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt oli taas satunnainen löytö kirjaston sarjakuvien palautushyllystä. Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt on ensimmäinen ruotsalaisen Hemmingssonin suomeksi julkaistu teos. Kirjassa on erimittaisia kertomuksia ja yhden ruudun kuvia. Tarinat katsovat maailmaa yleensä naisen näkökulmasta. Ne käsittelevät masennusta, ihmissuhteita, ongelmia ja myös nuoruusmuistoja. Tyyliltään ne ovat rujoja, synkkiä ja silti jollain kierolla tavalla hauskoja.

Piirustustyylissä minua häiritsi alkuun hahmojen tyhjät valkoiset silmät. Siihenkin kuitenkin tottui. Aluksi en pitänyt tästä kovinkaan paljon, mutta kun pääsin sisälle albumin vinksahtaneeseen maailmaan viehätyin siitä kovasti.

Henna-Kaisa Sivonen: Kasarikirja

2011-11-05T17:33:00.000+02:00

Henna-Kaisa Sivosen Kasarikirjaa olen joskus aikaisemminkin selaillut. Sattumoisin kirjastossa käydessäni huomasin tämän hyllyssä ja nappasin sen kevyen lukemisen toivossa mukaani.

Kasarikirjaa varten on kerätty kymmenien ihmisten 80-luvulle sijoittuvia lapsuuden ja nuoruuden muistoja. Sivonen esittelee aikakauden ilmiöitä laajemminkin. Kirjassa käydään läpi leikkejä ja leluja, koulunkäyntiä ja harrastuksia.

Minusta on mielenkiintoista lukea ihmisten muistoista. Minulle suurinta antia oli kirjan kuvitus. Se sai parhaiten omat muistot heräämään. Myös muistoista löytyi yhteisiä kokemuksia. Toisaalta välillä kirja tuntui liiankin yleistävältä. Ei elämä 80-luvullakaan kaikilla aivan samanlaista ollut. Toisaalta eroon voi vaikuttaa myös se, että olen muutaman vuoden vanhempi kuin suurin osa kirjaan haastatelluista. Ja lapsuusmuistoissa muutaman vuoden ero on aika merkittävä.

Kaikenkaikkiaan Kasarikirja oli ihan mielenkiintoinen luettava. Eniten se varmaan antaa toisille 80-lukuisen lapsuuden viettäneille, mutta tarjoaa varmasti mukavaa ajankuvaa muillekin.

Matti Mäkelä: Ihmisen olosijat

2011-11-05T17:12:00.000+02:00

Matti Mäkelän Ihmisen olosijojen lukemisesta on jo hieman aikaa. Mäkelä kirjoittaa lyhyitä juttuja sananmukaisesti ihmisen olosijoista. Olosijat vaihtelevat istumisesta tupakalla tulisijan edessä, osanotosta kokousmatkoihin ja maalaiselämän ja kaupunkilaiselämän eroihin.

Tämä oli mielenkiintoinen lukukokemus. Älykästä tekstiä oli ilo lukea. Lukiessani välillä hykertelin naurusta ja välillä väitin kirjoittajalle kiivaasti vastaan. Toisinaan nyökkailin hyväksyvästi.

Muistelen lukeneeni Matti Mäkelän kirjoituksia joskus aikaisemminkin. Tarkkaa muistikuvaa minulla ei näistä lukukokemuksista ole . Haluaisin tutustua Mäkelän muihinkin teksteihhin joskus eemmän.

Jukka-Pekka Palviainen: Joku vieraileva tähti

2011-11-05T17:00:00.000+02:00

Joku vieraileva tähti on kertomus Annista ja Atesta. Atte on suosittu poika, joka haaveilee näyttelijän ammatista. Anni on tarkkiksen ainoa tyttö, joka kantaa huolta pikkuveljestään ja masentuneesta äidistään. Heidät tuo yhteen nuortenteatterin esitys Häräntappoase. Atte esittää näytelmässä pääosaa. Anni päätyy puvustamaan esitystä. Vähitellen heidän välilleen kehittyy jotain.

Kirjassa seurataan tarinaa vuorotellen kummankin näkökulmasta. Jälkimaku kirjasta on jotenkin ilmava. Asioita ei selitetä puhki, jolloin lukijan omallekin mielikuvitukselle jää työtä. Kirjassa oli myös paljon kiinnostavasti kuvattuja sivuhenkilöitä.

Kirjan luettua minulle jäi halu lukea Anna-Leena Härkösen Häräntappoase. Pidin kirjasta aikanaan kovasti ja olisi mielenkiintoista lukea se nyt pitkän ajan kuluttua.

Marja-Leena Tiainen: Kahden maailman tyttö

2011-10-29T00:38:00.000+03:00

Marja-Leena Tiainen on useita nuortenkirjoja ja muutaman aikuisille suunnatun romaanin. Lukemissani Tiaisen nuortenkirjoissa on käsitelty useita vaikeita aiheita kuten nuoren kuolemaa tai katoamista ja teiniraskautta. Ennen tätä kirjaa Tiainen on julkaissut pakolaispoika Alexista kertovan kolmiosaisen sarjan.

Kahden maailman tytön päähenkilö on Tara, 17-vuotias kurdityttö. Tara on tullut Suomeen pakolaisena yhdeksän vuotta sitten. Tara asuu turvakodissa paossa sukuaan. Hän olisi halunnut elää toisten tuntemiensa nuorten tavoin. Taran isä on kuitenkin hyvin vanhoillinen ja vaatii perheeltään tarkkojen vanhojen sääntöjen mukaista elämää. Taran kaksi vanhempaa siskoa on naitettua jo kunniallisesti hyväksytyille ja valituille miehille. Sama kohtalo odottaisi myös Taraa. Sukulaisten ja ystävien verkko vahtii Taran elämää. Tara kuitenkin ottaa itselleen vapauksia ja kiinnijäädessään joutuu kärsimään. Isän ja suvun miesten mitta täyttyy Taran jäätyä kiinni siitä, että hän on tapaillut suomalaista poikaa. Suvun kunnian vuoksi ainoa ratkaisu olisi kuolema. Tara saa kuitenkin hälytettyä apua ja pelastuu. Kirjassa seurataan vuoroin Taran elämää turvakodissa ja välillä palataan sinne johtaneisiin tapahtumiin. Koti-ikävän vaivaama Tara yrittää sopetua uuteen vapauteen pelko alituiseen mielessään. Turvakodissa Tara ystävystyy ikäisensä harjoittelijatytön Lindan kanssa. Elämä näyttää hetken selvemmältä. Taran pelot eivät kuitenkaan ole aiheettomia. Sattumalta Taran piilopaikka paljastuu suvulle ja Tara joutuu jatkamaan pakoaan.

Kirja vaikutti minuun suuresti. Välillä oli ihan fyysisestikin paha olo ja jouduin hetkeksi jättämään kirjan sivuun. Olen aiheesta lukenut ennenkin ja ollut siitä tietoinen. Lukemistani muistuu mieleeni Sarita Skagnesin omaelämänkerrallinen Vain tytär ja Anja Snellmanin Parvekejumalat. Vain tytär oli myös vaikuttava kirja. Parvekejumalat luin enemmän vain kirjana. Hyvintehtynä ja mielenkiintoisena, mutta kuitenkin jotenkin ulkokohtaisena. Tianen sai Kahden maailman tytöllä minut samaistumaan Taraan, tuntemaan Taran pelot ja haaveet.

Kahden maailman tyttö on nuortenkirja. Minusta on todella hienoa, että myös nuorille kirjoitetaan oikeista ja vakavista asioista. Kirjasta huomasi Tiaisen tekemän taustatyön määrän ja tarkkuuden. Se ei kuitenkaan tehnyt kirjasta julistavaa vaan sai sen tuntumaan todelta. Tälläistäkin voi tapahtua. Muistelen lukeneeni jostain Marja-Leena Tiaisen haastattelusta hänen pitävän tarkeänä nuorille kirjottaessaan pitää yllä toivoa. Onneksi toiveikkuutta löytyi myös Taran tarinan lopusta.

Vaikuttava ja tärkeä kirja.

Charlaine Harris: Verta sakeampaa

2011-10-28T23:54:00.000+03:00

Olimme perheen kanssa reilun viikon syyslomalla ja tietokoneella notkuminen oli vähäistä. Lomalta paluun jälkeenkään en ole saanut kirjattua lukukokemuksia muistiin, joten nyt on useampi luettu kirja odottamassa vuoroaan.

Monien muiden tavoin olen tutustunut Sookie Stackhouseen ensin tv-sarja True bloodin kautta. Ihastuin sarjaan kovasti. Kirjoja aloin lukea suomennosten myötä. (Olen liian laiska lukeakseni englanniksi.) Aluksi vertailin lukemaani näkemääni sarjaan. Minua häiritsivät suunnattomasti erot kirjojen ja tv-sarjan henkilöhahmojen ja tapahtumien välillä. Kirjatkin olivat kuitenkin ihan vetävästi kirjoitettuja ja jatkoin lukemista. Vähitellen opin erottamaan kirjat ja sarjat toisistaan ja ajattelemman niitä erillisinä.

Tapahtumat sijoittuvat maailmaan, jossa vampyyrit ovat tulleet ihmisten tietoisuuteen japanilaisten keksittyä keinoveren. Päähenkilö Sookie on tarjoilija, jolla on telepaattisia kykyjä. Sarjan ensimmäisessä osassa Sookie tutustui vampyyrien maailmaan ja ajautui auttamaan heitä telepaatinkyvyillään. Sookie joutuu huomaamaan myös etteivät vampyyrit ole ainoita yliluonnollisia olentoja, jotka ovatkin olemassa. Verta sakeampaa on sarjan neljäs osa ja tapahtumat jatkuvat suoraan edellisen osan lopusta. Tapahtumia totisesti riittää. Joku ammuskelee seudun muodonmuuttajia ja Sookien veli on epäilyksenalaisena. Sookie sekaantuu myös ihmissusien laumanjohtajan valintaan. Samanaikaisesti seurataan myös Sookien henkilökohtaisen elämän kehitystä. Veriset tapahtumat selviävät lopuksi ja Sookie suuntaa uusiin seikkailuihin seuraavaan kirjaan.

En oikein osaa sanoa mitä mieltä kirjasta olen. Toisaalta Verta sakeampaa on silkkaa itseään toistavaa höttöä, toisaalta juoni kyllä vetää. Tulen todennäköisesti lukemaan sarjaa jatkossakin, mutta ei tämä kyllä suosikkeihi lukeudu.

Tein muuten mielenkiintoisen huomion. Nämä neljä lukemaani kirjaa sijoittuvat ajallisesti reilusti alle vuoden mittaiselle ajanjaksolle. Melkoista haipakkaa on Sookien elämä.

Pauli Kallio ja Christer Nuutinen: Kramppeja& nyrjähdyksiä - Parempaa elämää

2011-10-10T22:39:00.000+03:00

Olen seurannut Pauli Kallion käsikirjoittamaa Krampit& nyrjähdykset -sarjakuvaa kauan. Sarjalla on ollut useita piirtäjiä ja hahmot ovat kokeneet kaikenlaista vuosien varrella. Christer Nuutinen on sarjan ensimmäinen piirtäjä ja on taas jatkanut Kramppien piirtämistä. Nuutinen on piirtäjistä suosikkini. Olin innoissani huomatessani uuden albumin olevan tulossa ja odotin saavani sen käsiini.

Luettuani sen olen tyytyväinen. Tarina eteni hyvin ja piirrokset ovat hyviä. Sarjan vahvuus mielestäni on se. miten se kuvaa elämää. Ihmiset kasvavat, muuttuvat, mokailevat, rakastuvat ja eroavat. Sarja on välillä hauska, toisinaan surullinen ja joskus kantaaottava.

Alussa sarja kertoi neljästä hahmosta, kahdesta miehestä ja kahdesta naisesta. Miehet olivat ystäviä keskenään, samoin naiset. He tutustuivat ja heistä muodostui kaksi pariskuntaa. Tarinan edetessä he saivat nimet ja heidän seuraansa liittyi joukko sivuhenkilöitä. Heistä tuli Esko ja Aino sekä Risto ja Tanja. Eskon ja Ainon suhde päättyi eroon ja Aino hävisi hieman taustalle. Vuosien myötä Esko on noussut eräänlaiseksi päähenkilöksi. Edellisessä albumissa albumissa Eskolla oli nuoren opiskelijatytön Anniinan kanssa. Anniina kuitenkin jätti Eskon ja Esko vaipui masennukseen. Paremmassa elämässä Eskon elämä näyttää vihdoin valoisammalta. Muusikko Risto tekee levyä. Suhde Tanjan kanssa voi hyvin. Tanja haluaisi lapsen, mutta kaikki ei suju haaveiden mukaan. Aino pistäytyy muutaman tärkeän kerran mukana tarinassa.

Valtaosa Krampeista ja nyrjähdyksistä on ilmestynyt sivun mittaisina tarinoina eri lehdissä. Sivut ovat itsenäisiä tarinoita, mutta silti ne muodostavat kokonaisuuden. Kaikki albumit ovat hieno jatkumo. Toivon sen myös jatkuvan. Haluan tietää mitä hahmoille tapahtuu jatkossa.

Joonas Rinta-Kanto: Fok_it 2

2011-10-10T21:53:00.000+03:00

Luen satunnaisesti Helsingin sanomia ja joskus muistan nähneeni Nyt-liitteessä näitä sarjakuvia. Albumiin törmäsin sattumoisin kirjaston sarjakuvahyllyssä. Uteliaisuudesta se tarttui matkaani.

Fok_it koostuu kolmen ruudun stripeistä. Niissä on lähinnä rujoja puhuvia päitä. Eläimetkin saavat toisinaan puheenvuoron. Ensialkuun ja yksittäin nämä vaikuttivat aika oudoilta, mutta kun silmät ja mieli tottuivat niin huomasin pitäväni näistä. Huumori on hillitöntä. Viikset, faksit ja kreisibailaaminen ovat merkittävässä osassa.

Fok_it löytyy myös netistä. Kannattaa kurkata.

Alexander McCall Smith: Pienia ihmeitä autokorjaamolla

2011-10-07T16:05:00.000+03:00

Pieniä ihmeitä autokorjaamolla on yhdeksäs Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe tutkii- sarjasta. Kirjastossa nämä on luokiteltu dekkareiksi. Minä en näitä oikein dekkareiksi osaa mieltää vaikka ne etsivätoimiston ympärille rakentuvatkin. Luin sarjan alkupään kirjoja ja pidin niistä. Sitten hieman tympäännyin niihin, koska ne toistavat itseään. Kirjastossa oli tyrkkyhyllyllä sarjan toiseksi uusin suomennos ja ajattelin antaa kirjalle tilaisuuden.

Kirjan tapahtumat keskittyvät botswanalaisen Naisten etsivätoimisto nro 1:n ympärille. Varsinaisia rikoksia ei kirjassa ole. Toimiston johtaja Mma Ramotswe ja apulaisetsivä Mma Makutsi selvittävän rooibosin juonnin lomassa muutamien ihmisten pulmia. Adoptoitu nainen etsii perhettään ja joku lähettää toimistoon nimettömiä kirjeitä. Etsivänaisten oma elämä tuottaa myös pulmia. Lopuksi kaikki kääntyy parhain päin.

Leppoisa kirja. Lukukokemus oli ihan miellyttävä, mutta ei näitä kyllä usein lue. Kirjailija on kirjoittanut monia muitakin sarjoja. Voisi olla kiinnostava jokus tutustua niihinkin.

Katariina Romppainen: Mustikkasoppa

2011-10-05T21:53:00.000+03:00

Mustikkasoppa oli minulle ensimmäinen lukemani Katariina Romppaisen kirja. Luen mielelläni kevyempääkin kirjallisuutta, joten uteliaana tartuin tähän kirjaan. Kokemukset suomalaisista tämän tyylilajin kirjoista ovat olleet kovin vaihtelevia.

Lähtökohdiltaan kirja vaikuttaa tavanomaiselta. Kolmeakymmentä lähestyvä Sini-Marja, jota myös Mustikaksi kutsutaan, on sinkku, opinnot ovat jumissa ja työ tylsä hanttihomma. Perhejoulu ja sen tapahtumat saavat Sini-Marjan ajattelemaan omia lapsia. Lapselle pitäisi löytää isä ja isäehdokasta Sini-Marja alkaakin etsiä. Matkassa on kuitenkin kaikenlaisia mutkia ja Sini-Marja huomaa, ettei kaikki olekaan niin yksinkertaista.

Tärkeässä roolissa kirjassa on myös Sini-Marjan perhe: vanhemmat, kaikkitietävä isosisko ja vanhaikodissa asuva mummu. Perheenjäsenet elävät omaa elämäänsä merkittävinä hahmoina kirjassa. Varsinkin Rauha-mummu on hersyvä hahmo. Mustikkasoppaan vaikuttavat paljon myös lapsuudenperheen asetelmat ja suhtautuminen toiseen. Sini-Marjan täytyy vapautua lapsuudestaan elääkseen aikuisena.

Pidin kirjasta. Se ei ollut vain kevyttä hömppää, mutta toimi sinäkin. Kirjoitustyyli oli jotenkin ilmavaa ja samalla arjessa kiinni olevaa. Mustikkasopasta jäi minulle halu tutustua kirjailijan muuhunkin tuotantoon.

Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti

2011-10-02T23:03:00.000+03:00

AnnaLeena Härkösen uusin teos Onnen tunti on tarina sijaisvanhemmiksi päätyvästä pariskunnasta. Kirjan kertojalla Tuulalla on poika edellisestä liitostaan. Uuden miehensä Harrin kanssa Tuula ei voi kohdunpoiston vuoksi saada yhteistä lasta. Tuula pelkää Harrin lähtevän liitosta tämän vuoksi. Lehteä lukiessaan Tuula huomaa jutun sijaisvanhemmista. Ajatus sijaislapsista alkaa itää Tuulan mielessä. Harri ja Roope-poika suhtautuvat ajatukseen myönteisesti ja ennenpitkää pariskunta istuu sijaisvanhemmille tarkoitetulla kurssilla. Kurssin jälkeen perheeseen saapuu sijaislapsiksi sisaruspari Luke ja Venni. Kaikki ei kuitenkaan suju aivan yksinkertaisesti. Tuulalla on tekemistä omien tunteidensa kanssa, muistot lapsuudesta ja oma äitisuhde vaivaavat. Vennin ja Luken aikaisemmat kokemukset vaikuttavat heihin paljon. Jonkinlaiset suhteet pitäisi pystyä luomaan myös sisarusten biologisiin vanhempiin, ennenkaikkea huostaanottoa vastustaneeseen ongelmaiseen Jonnaan.

Kirja oli nopea ja sujuva lukea. Se käsitteli vakavaa aihetta kevyesti. Härkösen vahvuus on vuoropuhelussa. Hahmojen replikointi oli välillä todella riemastuttavaa. Vanhemmuuta ja äitiyttä käsitellään kiinnostavasti. Onneksi Härkönen ei tee Tuulasta liian neuroottista ja omien kokemustensa vankia. Pidin kirjasta. Omasta mielestäni sijoitan Onnen tunnin Härkösen tuotannon kärkipäähän.

Eräs positiivinen seikka vielä. Huomioin ilolla Tuulan ja Harrin ammatit. Tuula oli ompelija ja Harrilla oli tatuointiliike. Välillä minusta tuntuu että liian monissa kirjoissa hahmot ovat akateemisia ja/tai hyväpalkkaisissa ammateissa.

Aino-Kuutamo Uusitorppa: Sä et tiedä miltä musta tuntuu

2011-10-01T22:45:00.000+03:00

Aino-Kuutamo Uusitorpan toimittama pieni kirja tarttui mukaani kirjaston nuortenosaston uutuushyllystä. Kirjassa joukko nuoria julkisuuden ihmisiä kertoo omista nuoruuden kokemuksistaan ja ongelmistaan ja kuinka ovat niiden kanssa selvinneet. Aiheita olivat mm. kiusaaminen, masennus, ADHD, vanhemman kuolema ja avioero sekä omat rakkaussurut. Painavia aiheita. Jokaisen tarinan lopussa oli tietopaketti kyseisestä aiheesta ja ohjeita kuinka voisi toimia ja mistä voisi saada apua, jos aihe koskettaa itseä.

Minusta tämä on tärkeä kirja. Olisipa tälläinen opus sattunut omiin käsiini silloin kun itse painiskelin nuoruuden ongelmieni kanssa. Voin kuvitella sen, miten lohdullista on lukea jonkun muun kokemuksia samoista vaikeista asioista, siitä miltä ne tuntuvat ja ennenkaikkea siitä miten vaikeuksista voi selvitä. Vaikka nyt tuntuisi pahalta niin huomenna voi olla paremmin.

Harri Nykänen ja Jouni Tervo: Nokka - Kiven sisällä

2011-10-01T22:23:00.000+03:00

Nokka - Kiven sisällä on kirja Katajanokan vankilasta. Se käy läpi vankilan historian koko sen olemassaolon ajalta. Historian lisäksi se on kuvaus elämästä vankilassa. Sanansa saavat sanoa niin vangit kuin henkilökuntakin. Vankilan arkielämän lisäksi kirjassa esitellään Nokan kuuluisia vankeja ja merkkitapauksia.

Kirja oli todella mielenkiintoinen. Minulla ei ole mitään kosketuskohtaa kirjan kuvaamiin asioihin, joten kirjaa lukiessani pääsin kurkistamaan outoon maailmaan. Se välillä nauratti ja välillä kauhistutti. Minusta kirjassa oli hyvää se miten vankilaelämää kuvattiin sekä henkilökunnan että vankien näkökulmasta.

Positiivinen lukukokemus.

Kate Jacobs: Lohturuokaa

2011-10-01T22:06:00.000+03:00

Olen lukenut Kate Jacobsilta aiemmin Pieni lankakauppa- sarjan. Sen ensimmäinen osa oli mielestäni ihan mukava kirja. Jatko-osista en hirveästi pitänyt, mutta luin ne kuitenkin. Huomatessani Lohturuokaa-kirjan kirjaston uutuusluettelossa en ollut erikoiden innoissani, mutta uteliaisuudesta tartuin kirjaan.

Lohturuokaa kertoo TV-kokki Augusta "Gus" Simpsonista. Gus on jäänyt nuorena leskeksi ja perustanut pienen ravintolan elättääkseen tyttärensä. Sattumalta han sai tilaisuuden kokeilla kykyjään ruuanlaitto-ohjelman vetäjänä. Nyt tyttäret ovat aikuisia ja Gus on vetänyt useita menestyneitä ruokaohjelmia 12 vuoden aikana. Ohjelman katsojaluvut ovat kuitenkin laskussa ja Gusin ohjelmaa uhkaa lopettaminen. Gus tekee suunnitelmia uudistaakseen ohjelmaansa. Hän päätyy tekemään suoraa lähetystä kotonaan yhdessä perheensä ja ystäviensä kanssa. Tv-kanavan pomo vaatii Gusia ottamaan ohjelmaan mukaan entisen miss Espanjan Carmenin. Gus päätyy kokeilemaan ohjelmaansa suoraa lähetystä. Lähetys kuvataan Gusin kotona ja mukana on Gusin perhettä ja ystäviä sekä Gusin vastustuksesta huolimatta Carmen. Luvassa on sotkua ja kommelluksia niin tv-ohjelman teossa kuin henkilöiden yksityiselämässä.

En hirveäsri pitänyt tästä kirjasta. Aloin miettiä mistä se voisi johtua. Kirjassa ei mikään yksittäinen kohta tökkinyt, mutta silti luin sen loppuun hieman hypellen. Monissa tämän tyylisissä kirjoissa eräänä teemana on ihmisten kasvu, henkilöy oppivat tuntemaan itsensä paremmin ja parantavat kaikintavoin elämänsä laatua. Tässä kirjassa kirjassa opettavaisuus oli ehkä hieman liian ilmeistä.

Tai sitten minä vain en ollut oikeassa mielentilassa nauttiakseni kirjasta kunnolla. Olen lukenut liian monta hömppää kirjaa peräkkäin ja nyt on aika lukea jotain ihan muuta.

Tuija Lehtinen: Miss Seinäruusu

2011-09-26T14:42:00.000+03:00

Tuija Lehtisen kirjoitustyyli on hauska ja leppeä. Lehtisen kirjojen äärellä on helppo viihtyä. Pelkän viihteen lisäksi niissä on usein myös ajattelemisen aihetta. Aikuisille suunnatut kirjat ovat hivenen kaavamaisempia kuin Lehtisen nuorten kirjat, joissa kirjailija pääsee revittelemään aiheiden puolesta laajemmalla skaalalla.

Miss Seinäruusun päähenkilö on toimittaja Rea Raunio. Rea osallistuu leikkimieliseen Miss Seinäruusu-kilpailuun ja tutustuu sen kestäessä komeaan maatilan perilliseen Marttiin. Martin vanhemmille Rea ei ole mieluinen miniä ja vuosien saatossa Rea saa sen huomata. Avioliitto Martin kanssa väljähtyy ja lopulta Rea saa kyllikseen elämästä Routakorven maatilalla. Rean uusi elämä radiotoimittajana ei suju aivan mutkattomasti. Martin ja Rean 6-vuotias poika Frans asuu vuoroviikoin vanhempiensa luona. Ex-appivanhemmat työntävät kapuloita rattaisiin parhaansa mukaan niin Fransin, Martin kuin Rean työpaikankin suhteen. Pojan ollessa Rean luona keskittyy tämä täysillä Fransiin. Muina aikoina Rea yrittää keskittyä työhönsä ja rakentamaan elämäänsä uudelleen kokoon. Miehiä kuitenkin alkaa pyöriä Rean ympärillä jalkapallovalmentajasta runopiirin vetäjään. Myös Rean menneisyydestä tutut hahmot palaavat maisemiin.

Tuija Lehtisellä on tapana kirjoittaa kirjoihinsa todella hersyviä sivuhenkilöitä. Niitä riittää myös tässä. Sivuhenkilöt elävöittävät tarinaa eivätkä onneksi riistäydy käsistä. Rea säilyy oman tarinansa päähenkilönä.

Viihdyin Miss Seinäruusun parissa. Sen maailma on arkinen ja tuttu, mutta kuitenkin sopiva todellisuuspakoon. Viihdekirjoissa päähenkilö on alle kolmekymppinen, joka etsii ensimmäistä vakavaa suhdetta tai vaihtoehtoisesti keski-ikäinen, joka muuttaa elämänsä suuntaa. Pienen lapsen äitinä Rea oli tästä kaavasta mukava poikkeus. Rean suhde poikaan sai ansaitsemansa kuvauksen ja Fransista tuli oma henkilö tarinaan.

Kirsti Ellilä: Eksyneet näkevät unia

2011-09-24T22:21:00.001+03:00

Varjojen maassa maahisten parissa asuu Nimettömäksi kutsuttu tyttö. Hänet on löydetty kuolemaisillaan metsästä monta vuotta sitten. Nimetön ei muista entisestä elämästään mitään. Vain unissaan hän näkee välähdyksiä menneisyydestään. Unet ja kyyneleet erottavat hänet maahisista. Nimetön haluaisi muuttua maahisten kaltaiseksi, mutta toisaalta häntä polttaa halu saada tietää oma nimensä. Sattumalta Nimetön saa käsiinsä kauniin silkkitakin, jonka on täytynyt kuulua hänelle. Nyt hänen on pakko lähteä kauas ihmisten maille saadakseen tietää kuka hän oikein on johtolankoinaan silkkitakki ja kaulassaan oleva avain. Koiransa Jacobin kanssa Nimetön kohtaa matkallaan monta vaarallista ja outoa asiaa.

Pidin kirjasta. Kirjan maailma oli viehättävä ja varsinkin tarinan alkupuoli koukutti mukavasti. Minusta oli hyvä ettei tarinan maailmaa ollut selitetty liian yksityiskohtaisesti kuten monissa fantasiakirjoissa. Näin lukijan mielikuvitukselle jää enemmän tilaa. Hieman minua häiritsivät maapulliaiset, jotka muistuttivat ehkä liikaa Lindgrenin Ronja Ryövärintyttären kakkiaisia.

Minun täytyy kehua vielä erikseen Kirsi Haapamäen tekemää kansikuvaa. Se sopii tunnelmaltaan kirjaan todella hyvin ja on muutenkin kaunis. Kirjan nimi on myös mielestäni hieno.

Maeve Binchy: Koko kadun kasvatti

2011-09-24T22:00:00.000+03:00

Olen lukenut koko Maeve Binchyn suomennetun tuotannon. Osasta olen pitänyt paljon ja osa on päätynyt ihan kiva- osastoon. Minulla ei ollut erikoisempia odotuksia tämän kirjan suhteen, mutta varasin sen kuitenkin huomatessani sen kirjaston uutuuskirjoissa.

Koko kadun kasvatti kertoo yhteisöstä. Dublinilaisen naapuruston elämän muutos käynnistyy tarmokkaan amerikkalaisen Emilyn muutettua setänsä luo. Emily järjestelykyky joutuu koetukselle, kun hänen serkkunsa Noel kuulee tulevansa isäksi. Noelilla ja Stellalla on ollut yhden yön suhde ja nyt Stella on paitsi raskaana myös kuolemassa syöpään. Samaan aikaan Noel on huomannut juovansa liikaa ja päättänyt lopettaa alkoholin käytön. Alkujärkytyksen jälkeen asiat alkavat sujua ja kadun asukkaat tarjoavat auliisti apuaan. Noelin ja Frankie-vauvan lisäksi saavat muutkin ympäristön ihmiset äänensä kuuluville. Hankaluuksia aiheuttaa epäluuloinen sosiaalityöntekijä Moira.

Kirjan henkilökaartiin kuuluu lukuisa joukko Binchyn aiemmista romaaneista tuttuja hahmoja. Joskus tälläinen voi ärsyttää, mutta nyt se lisäsi kirjan lämmintä tunnelmaa. Minusta oli mukava lukea samoista tapahtumista useiden henkilöiden kautta.

Pidin kirjasta, mutta ei nouse suosikkieni joukkoon Maeve Binchyn kirjoista. Tämä on sujuva ja mukaansatempaava kirja, joka sopii luettavaksi silloin kun haluaa paeta hetkeksi todellisuutta.

Jacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate

2011-08-27T00:00:00.000+03:00

Sattuipa pitkästä aikaa käsiini kirja, joka herätti kirjoittamisen kipinän. Pyörähdän yleensä kirjastossa käydessäni myös lasten- ja nuortenosastolla. Uutuuskirjahyllystä tarttui tällä kertaa mukaani Jacqueline Kellyn Luonnonlapsi Calpurnia Tate.
Kirjan tapahtumat alkavat Teksasin helteisestä kesästä 1899. Calpurnia eli Callie Vee on melkein kahdentoista ikäinen tyttö, joka asuu vauraalla maatilalla perheensä kanssa. Callien perheessä on seitsemän lasta ja hän on keskimmäinen ja ainoa tyttö. Callie tarkkailee elämää ja luontoa ympärillään. Callien vanhin veli Harry antaa sisarelleen muistikirjan, jotta tämä voisi kirjata ylös havaintojaan. Perheessä asuva Callien yrmeä vaari kiinnittää huomionsa tytön touhuihin. Jätettyään maatilanhoidon pojalleen vaari on intohimoisen kiinnostunut luonnon tutkimisesta. Vaari alkaa opettamaan Callielle luonnontutkimusta ja tieteellistä ajattelua. Callie kulkee vaarinsa kanssa tutkimusretkillä ja lukee Darwinin Lajien syntyä. Ympäristö ei kuitenkaan oikein ymmärrä Callien kiinnostusta ja halua oppia kaikkea uutta. Callien äiti haluaisi tytöstä apulaisen itselleen ja yrittää opettaa tälle perinteisiä naisten töitä. Callie Vee pohtii ja epäilee mahdollisuuksiaan elää haluamallaan tavalla. Callien elämä ei kuitenkaa ole pelkkää luonnon tutkimista, vaan hänen elämäänsä kuuluu myös paras ystävä ja koulunkäynti. Hän seuraa myös kiinnostuneena veljiensä haparoivia askelia rakkauden poluilla. Callien ja vaarin tutkimukset saavat tunnustusta ulkopuoliselta taholta. Kirja loppuu toiveikkaasti uuden vuosisadan alkuun.

Callien tarinassa on jotain samaa viehätystä kuin monissa tyttökirjaklassikoissa. Kirjassa on lämpöä ja huumoria. Callien suhde perheeseensä ja erityisesti veljiinsä oli kuvattu hyvin. Perinteisestä historiallisesta tyttökirjasta poiketen Luonnolapsi Calpurnia Tate sisältää myös vakavampaa ainesta naisen asemasta, luonnotieteen historiasta ja vaikkapa mustien asemasta kuvaamanaan aikana.

Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirja.

Ann Rosman: Majakkamestarin tytär

2011-04-11T22:06:00.000+03:00

Ruotsalaisella pikkusaarella kunnostetaan vanhaa majakkaa. Puolalaiset rakennusmiehet löytävät umpeenmuuratusta kellarikomerosta kauan sitten kuolleen miehen. Tutkimuksissa käy ilmi, että mies ei ole kuollut luonnollisesti. Tapausta määrätään hoitamaan ensimmäisenä omana juttunaan nuori Karin Adler. Karinilla on lähtökohtanaan vain ruumiin luota löytynyt vihkisormus ja lista seudulla kadonneista ihmisistä. Tutkimuksissaan Karin huomaa ihmissuhteiden olevan joskus todella monimutkaisia ja menneiden tapahtumien ulottavan lonkeronsa vankasti nykyhetkeen. Rinnan Karinin tutkimusten kanssa seurataan tapahtumia 60-luvun alkupuolelta. Vähitellen lukijallekin valkenee mihin menneet tapahtumat ovat johtaneet.

Nähdessäni jossain maininnan tätä kirjasta ajattelin sen olevan taas jonkun uuden ruotsalaisen naisdekkaristin kirja eikä se suuremmin kiinnostanut. Koska kuitenkin olen useimmista ruotsalaisista naisdekkaristeista pitänyt, nappasin Majakkamestarin tyttären mukaani kirjaston uutuushyllystä. Minun täytyy myöntää, että kirja oli ihan positiivinen yllätys. Alussa olin hieman sekaisin kaikkien hahmojen kanssa, mutta onneksi ihmiset liittyivät lopulta kaikki tarinaan. Hahmona tapausta tutkiva poliisi Karin oli sympaattinen. Pidin myös työuupumuksesta kärsivästä Sarasta, jonka tuntemuksiin pystyin hyvin samaistumaan. Muutenkin kirjan ihmiset olivat varsin herkullisesti kuvattuja. Tapahtumat sijoittuvat saaristomaisemiin ja purjehtimisella oli oma osansa tarinassa. Näihin asioihin perehtynyt lukija saa varmasti kirjasta vielä enemmän irti kuin kaltaiseni maakrapu.

Olen muuten tehnyt kiinnostavan havainnon. Nykyisinä netti-aikoina on aivan älyttömän helppoa hakea lisää tietoa kirjoihin liittyen. Nytkin tuli perehdyttyä Marstrandin seutuun ja Pater noster- majakkaan sekä kuunneltua Evert Taubea.

Terttu Autere: Sininen hatturasia

2011-04-09T23:39:00.000+03:00

Olipa kerran kesäkuinen päivä pienessä suomalaisessa kaupungissa 20-luvun alkuvuosina. Tästä päivästä kertoo Terttu Autereen kirja Sininen hatturasia. Kirja seuraa henkilöidensä elämää yhden päivän aikana ja muistoissa palataan myös menneisiin. Elämät ja ihmiset lomittuvat toisiinsa. Osa henkilöistä on tuttuja Autereen aiemmasta kirjasta Kirjepostia. Kirjepostista tuttuja ihmisiä vilahtelee myös ihmisten puheissa.

On mielenkiintoista päästä kurkistamaan eri ihmisten ajatuksiin ja kokemuksiin. Joidenkin mietteisiin haluaisi tutustua paremminkin ja osa jää vieraammaksi. Erityisesti kirjan naisten tarinat jäivät mieltä kaihertamaan. Haluaisin tietää mitä tapahtuu maisterinrouva Sonjalle, uskaltaako palvelustyttö Jenny lähteä ystävänsä perässä Amerikkaan kultaa vuolemaan ja mitä Holmin Maikki oikein suunnittelee.

Ajankuva tuntuu uskottavalta. Se tulee hyvin ilmi pienistä yksityiskohdista. Yhteiskunta ja ihmisten asenteet käyvät ilmi henkilöiden mietteissä ja kokemuksista.

Sininen hatturasia oli oikein miellyttävä lukukokemus. Pidin Autereen tavasta kuvata hahmojaan myötätuntoisesti ja lämmöllä.

Tuula-Liina Varis: Ihmisen paikka - kirjoituksia 2000-luvulta

2011-03-22T20:39:00.003+02:00

Niin sitä aikoo kirjoittaa ja kirjoittaa, mutta toisin käy. Tämäkin teksti on lojunut keskeneräisenä viikon, muta nyt on aikaa viimeistellä se. Lukenutkin olen joten uusia kirjoituksia on luvassa. Ainakin jos pääsen koneelle rauhassa kirjoittamaan. Harvemmin luen kolumneja kovin ajatuksella. Jos sellainen lukemassani lehdessä on, saatan tekstin silmäillä läpi. Kolumnit ovat usein hetkeen sidottuja ja pyrkivät lähinnä huvittamaan ihmisiä. Siltä ainakin tuntuu. Kirjaston palautushyllyssä silmiini sattui tämä kirja. Olen lukenut aiemmin Tuula-Liina Variksen kirjoja ja pitänyt niistä. Tämän kirjan olemassaolosta minulla ei ollut mitään tietoa ja uteliaana nappasin sen mukaani. Tuula-Liina Varis on vuosien saatossa kirjoittanut kolumneja moniin lehtiin. Tähän kokoelmaan on valittu tekstejä vuosilta 2000-2006. Esipuheessa Varis kertoo muokanneensa sekä yhdistelleensä kirjoituksia paremman lopputuloksen aikaansaamiseksi. Kolumnien aihepiiri vaihteli ihmissuhteista kirjallisuuteen, kirjoittajan omasta elämästä yhteiskuntaan. Tekstiä oli ilo lukea. Niissä oli sisältöä niin muodon kuin ajatuksen puolesta. Minulle tuli tunne etten ole hetkeen aikaan lukenut yhtä älykästä tekstiä. Moni kirjoitus sai minut ajattelemaan asioita eri kantilta kuin aiemmin. Ja sehä lienee yksi kolumnien tarkoituksista.

Uusi alku

2011-03-20T22:23:00.002+02:00

Yli vuosi on kulunut edellisestä kirjoituksesta. Toisten blogeja olen kyllä seuraillut melko säännöllisesti. Viime talvena kadotin johonkin haluni kirjoittaa. Lukeminenkin on välillä takkuillut. Minusta on tuntunut siltä etten pysty keskittymään mihinkään. Nyt kuitenkin vanha halu kirjoittamalla jäsentää omia ajatuksiaan on palannut. Sormenpäitä on jo jonkun aikaa poltellut halu kirjoittaa.

Lukeminen on ollut olennainen osa minua niin kauan kuin olen lukea osannut. Kirjottamalla lukemisesta ja kirjoista niistä saa tietyllä tapaa enemmän irti. Lähiympäristössäni on paljon ihmisiä, joiden mielestä lukeminen on täysin joutavaa ja turhaa. Osaltani haluan tällä blogilla vakuuttaa myös itselleni, että lukeminen ei ole pelkkää ajanhukkaa. Haluan, että lukemisestani jää joku konkreettinen jälki.

Mietin myös aivan uuden kirjablogin aloittamista, mutta päädyin jatkamaan tätä vanhaa. En halunnut hylätä näitä aiempia kirjoituksia.

Kirjablogien maailma on tullut kirjoitustaukoni aikana monipuolisemmaksi ja sosiaalisemmaksi. Muutosta on ollut mielenkiintoista seurata. Toivottavasti tämä oma blogini solahtaa muiden joukkoon. En osaa hienosti analysoida lukemaani ja tarkoitukseni on kuitenkin kirjoittaa ennenkaikkea itselleni. Toivon kuitenkin rohkaistuvani kommentoimaan enemmän muiden kirjoituksia. Haluan jakaa lukukokemuksia ja tuntea etten ole aivan outo otus kirjapinoineni.

KIrjaamistauko

2010-02-02T20:02:00.000+02:00

Olen ollut reilun kuukauden kirjaamatta lukemiani kirjoja. Lukenut olen tästä huolimatta. Kirjoittaminen on tuntunut jotenkin työläältä.Olen lukenut paljon. Lukemiseni ovat olleet pääosin aika yhdentekeviä, joistakin olisin voinut sanasen kirjoittaakin, mutta en vain saanut aikaan.

Kirjastossakaan ei tullut käytyä kuin kerran. Lukemattomien lainakirjojen jälkeen turvauduin omaan kirjahyllyyni. Sieltä löytyi muutama lukematon opus ja pari pokkaria myös ostin. Luin myös paljon jo aiemmin lukemiani kirjoja. Osa oli edelleen hyviä, mutta joistakin ihmettelin mitä niissä oli joskus minua viehättänyt. Oli ihan terveellistä välillä perata omaa kirjahyllyäänkin. Sain muistutuksia entisistä elämyksistä ja joitakin uusia. Nyt myös voin laittaa osan näistä luetuista uudelleen kiertoon.

Seppo Jokinen: Lyöty mies

2009-12-28T21:27:00.000+02:00

Seppo Jokisen Lyöty mies sisältää kolmetoista rikoskertomusta. Osassa kertojana on Jokisen aiemmista kirjoista tuttu komisario Koskinen. Osassa seikkailevat muut tutut poliisit ja osa kertoo muista ihmisistä. Tapahtumapaikat sijoittuvat tutusti Tampereelle.

Olen pitänyt Koskisen aiemmista dekkareista ja niin pidin tästäkin.

Hannu Hyttinen: Iso pipa

2009-12-28T21:22:00.000+02:00

Isä sai joululahjaksi tämän uuden tampere-suomi sanakirjan. Kirja oli varsin hauskaa luettavaa tääläiselle entiselle tamperelaiselle.

Pino luettuja kirjoja

2009-12-17T16:31:00.000+02:00

Viime aikoina on tullut luettua aika paljon. Suurin osa on ollut aika mitäänsanomatonta tavaraa. Itselleni tärkeää on ollut kuitenkin lukemisen helppous. En jaksa nyt kirjoittaa yksilöityjä juttuja eri kirjoista, mutta haluan itselleni kuitenkin merkitä ylös mitä sitä onkaan oikein tullut luettua. Tässä sitä sitten on listaa siitä mihin aikaa on käytetty jouluvalmistelujen sijaan.

Terry Pratchett: Valtio
Sara Gruen: Vettä elefanteille
Sari Peltoniemi: Suomu
Marianne Peltomaa: Pimeä portaikko
Sisko Ylimartimo: Anna ja muut ystävämme; L. M. Montgomeryn elämä ja sankarittaret
Maeve Binchy: Sydämenasia
Elliot Tiber ja Tom Monte: Taking Woodstock; rakkauden vallankumous
Alexander McCall Smith: Oivallinen aviomies
Anna-Leena Härkönen: Juhannusvieras
Deborah Smith: Risteävien polkujen kahvila
Outi Pakkanen: Muistivirhe
Elizabeth Noble: Kirjeitä tyttärille
Debbie Macomber: Se vuosi muutti kaiken
Minette Walters Kameleontin varjo
Laura Honkasalo: Eropaperit
Tiina Torppa Murha naisen käsin
Olli Lindholm ja Ilpo Rantanen: Yhden yön tarina

Listaa tehdessä heräsi mielenkiinto kirjoittaa joistakin kirjoista enemmänkin. Ehkä kirjoitan tai sitten en.

Terhi Rannela: Goa, Ganesha ja minä

2009-12-05T08:36:00.000+02:00

Goa, Ganesha ja minä jatkaa Rannelan edellisestä kirjasta tuttujen Kertun ja Miran tarinaa. Tässä kirjassa minäkertojana on Mira. Mira ja Kerttu pääsevät Kertun äidin ja tämän miesystävän mukana lomamatkalle Intiaan. Kirja kertoo matkasta ja sen jälkiseurauksista tyttöjen elämässä.

Kirja on mukavasti kirjoitettu. Vaikka Miran elämässä on monia pulmakohtia tuntuvat ne kuitenkin selviävän. Matkustaminen on kuvattu elävästi.

Sirpa Kivilaakso: Satukuningatar Anni Swan

2009-12-05T08:25:00.000+02:00

Sirpa Kivilaakso on kirjoittanut elämäkerran tunnetusta lasten- ja nuortenkirjailijasta. Elämäkerran lisäksi kirjassa on tulkintaa Swanin teoksista.

Olen aiemminkin perehtynyt Anni Swanin ja hänen sisarustensa elämään, joten sinänsä kirja ei antanut mitään uutta. Hyvin kirjoitettu ja selkeä esitys kohteestaan. Mielenkiintoista oli Swanin satujen tulkinta tämän oman elämän kautta. En tiedä pitäisikö tekstejä tulkita näin suoraan kirjoittajan elämän läpi.

Nora Roberts: Savuhuntu

2009-12-05T08:16:00.000+02:00

Savuhuntu on niitä Robertsin kirjoja joihin on ympätty dekkarijuoni hömppäjuonen yhteyteen. Kumpikin on melkoisen helppo ja ennalta arvattava, mutta kyllähän tällä tietty viihdearvonsa on.

Tulipalot tulevat Reenan elämään lapsena tuhopolton tuhotessa perheen ravintolan. Hän aikoo isona poliisiksi ja tuhopolttojen tutkijaksi. Reena onnistuu suunnitelmissaan. Tulipalot ja onnettomuudet tuntuvat kuitenkin seuraavan häntä henkilökohtaisesti. Samaan aikaan seurataan Reenan elämän miestä, jonka polut leikkaavat sattumien kautta Reenan elämää vuosien ajan. Reenan ja miehen kohdatessa yltyy myös Reenaa seuraava tuli täyteen poltteeseen.

Satu Koskimies: Hurmion tyttäret

2009-12-02T20:01:00.000+02:00

Koskimiehen Hurmion tyttäret kertoo kahdesta runoilijasta ja heidän välisestään ystävyydestä. Katri Vala ja Elina Vaara kuuluvat sukupolvensa tunnetuimpiin runoilijoihin. Kirja seuraa heidän elämäänsä lapsuudesta vuoteen 1930 vuorotellen olevilla puheenpätkillä.

Kirja oli ihan kepeää luettavaa. Lukukokemusta paransi osaltani se, että olen joskus perehtynyt Tulenkantajiin ja erityisesti Katri Valaan enemmänkin. Täysin taustoja tietämättömille kirja voi olla turhan hajanainen lukukokemus. Jäin kaipaamaan kirjaan jonkinlaista tietoa hahmojen myöhemmästä elämästä. Nyt tarina jäi jollain tavalla kesken.

L.M. Montgomery: Vanhan kartanon Pat

2009-11-28T10:37:00.000+02:00

Olen iloinen, että tämä kirja on suomennettu. Toivottavasti Sisko Ylimartimo ja Minerva-kustannus jatkavat työtänsä suomentamattomien Montgomeryjen parissa.

Vanhan kartanon Pat seuraa Pat Gardinerin varttumista pikkutytöstä nuoreksi neidoksi. Varsinaista juonta kirjasta ei ole vaan se seuraa Patin elämää ja sen pieniä sattumuksia. Pat asuu perheineen vanhalla Silver Bushin maatilalla. Hän on intohimoisen kiintynyt kotipaikkaansa ja inhoaa kaikkia muutoksi, joita siellä tapahtuu. Niin perheen kuin ympäröivän maailmankin pitäisi pysyä ennallaan. Perheen lisäksi Patin elämän kiintopisteitä on perheen vanha taloudenhoitaja Judy Plum. Judy hallitsee tarinoillaan ja teoillaan koko Silver Bushia. Patin vanhemmat jäävät selvästi taka-alalle. Muutoksia kammoava Pat joutuu sopeutumaan kuitenkin niin kouluunmenoon kuin sisarusten varttumiseen. Onnekseen hän löytää ystävikseen sukulaistensa hoivissa asuvan Jingle-pojan ja naapuriin muuttavan Betsin. Ystäviensä kanssa Pat viettää lumotun ja onnellisen lapsuuden. Lapsuus vaihtuu neitoikään ja Pat kokee ensimmäiset ihastumisensa ja suuren surun ystävän menetyksenä. Elämä kuitenkin jatkuu. Kirjan loppuessa Pat jää rakkaaseen Silver Bushiin hoitamaan kotiaan opettajan uran sijasta. Jingle-Hilarykin on kasvanut ja lähtee opiskelemaa arkkitehtuuria. Pat jää yksin, mutta ei tunne itseään yksinäiseksi.

Pidin tästä kirjasta kovasti. Siinä on Montgomerylle ominaista viehättävyyttä. Kirja sijoittuu kaksikymmentä- ja kolmekymmentäluvuille sijottuen modernimpaan aikaan kuin Montgomeryn tunnetuimmat teokset. Näin nykypäivän näkökulmasta sekin on kuitenkin kaukaista menneisyyttä. Patin hahmo on välillä ärsyttävä ainaisessa muutosvastarinnassaan, mutta toisaalta se tekee hänestä elävän hahmon. Toinen elävä hahmo on taloudenhoitaja Judy vanhoine tarinoineen. Muut ihmiset jäävät Patin hahmon taustalle. Toivottavasti kirjan jatko-osa saadaan myös suomeksi, jotta pääsemme lukemaan Patin myöhemmistä vaiheista.

Saila Korpela (toim.): Mikä joulu!

2009-11-28T10:31:00.000+02:00

Mikä joulu! sisältää kymmenen erilaista joulumuistelmaa. Mukana on myös Jukka Saarisen runoja, jotka virittävät lukijaa eri muistojen tunnelmiin. Tunnelmat vaihtuvat riehakkaista traagisiin, mutta kaikissa tarinoissa on jotain kokijalleen merkityksellistä. Ihan kiva joulukirja siis.

Kai Linnilä: Wanhan ajan joulu: tule joulu kultainen

2009-11-28T10:23:00.000+02:00

Kirjastoon oli ilmestynyt joulukirjojen hylly. Minun oli suorastaan pakko lainata siita muutama opus.

Wanhan ajan joulu kertoo kaikista yleisistä jouluperinteistä ja niiden synnystä. Mukana on myös Kai Linnilän ja vaimonsa Kaari Utrion omia joulumuistoja. Kirja on varsin viehättävä myös ulkoasultaan.

Nora Roberts: Kaukainen unelma

2009-11-18T20:26:00.000+02:00

Kaukainen unelma on ensimmäinen osa Nora Robertsin Unelma-trilogiaa. Sarja kertoo kolmesta naisesta, jotka ovat olleet erottamattomia ystäviä lapsesta asti. Laura on rikkaan hotellisuvun tytär, Kate orpo sukulainen, jonka Lauran vanhemmat ovat ottaneet kasvatiksi ja Margo perheen taloudenhoitajan tytär. Tämä kirja kertoo Margon tarinan rakkauden löytämisestä. Margo on ollut Euroopassa tunnettu ja varakas malli, kun sotkeutuminen skandaaliin pilaa hänen maineensa ja tuhoaa hänet taloudellisesti. Margo palaa kotiin Kaliforniaan. Hän ei halua turvautua ystäviensä taloudelliseen apuun, vaan aikoo selviytyä itse. Pelastaakseen itsensä taloudellisesti Margo päättää perustaa kaupan, jossa myydään käytettyjä ylellisyysesineitä. Yritykseensä hän saa tukea ystäviltään ja ennenkaikkea Lauran veljelta Joshilta. Joshin ja Margon välillä on aina kipunoinut. Yllättävät käänteet ajavat parin intohimoisen rakkauden pauloihin.

Kirja on aikalailla ennalta arvattavaa höttöä, varsinkin Robertsia aiemminkin lukeneille. Joskus on vain nautinnollista sukeltaa täydellisen todellisuuspakoiseen maailmaan. Aion lukea sarjan muutkin osat kunhan ne kirjastosta käsiini osuvat.

Tuija Lehtinen:Missä olet, Sara?

2009-11-18T20:11:00.000+02:00

Työharjoittelu ja sairastelu ovat tehokkaasti haitanneet lukemista ja kirjoittamista. Silloinkin kun muuten jaksaisi, on keskittymiskyky aivan muuta kuin pitäisi. Jotain kevyttä olen kuitenkin saanut luettua.

Tuija Lehtinen on kirjoittanut punkkarityttö Sarasta kolme romaania ja novellin. Nyt näkökulma on Saran pikkusiskopuolen Pinjan. Sara on kadonnut perheensä elämästä jo vuosia sitten. Pinja saa kuulla usealta taholta muistuttavansa siskoaan. Kaverinsa Nessan yllyttämänä Pinja alkaa tehdä salapoliisintöitä selvittääkseen itselleen millainen moniin ihmisiin lähtemättömän vaikutuksen tehnyt Sara oikein on ja minne Sara on päätynyt. Hän aloittaa tehtävän jäjittämällä Saran tunteneita ihmisiä. Samalla Pinja elää tavallista arkeaan ja kohtaa myös ensirakkauden. Lopuksi Pinja toteaa muistuttavansa Saraa monessa suhteessa, mutta välittävänsä liikaa muista ihmisistä tehdäkseen Saran kaltaisia katoamistemppuja.

Pidän Lehtisen kirjoitustyylistä ja huumorista. Nuortenkirjoissaan Lehtinen revittelee enemmän huumorilla ja vaikeillakin asioilla kuin aikuisille suunnatuissa hömppäromaaneissaan.

Eeva Tenhunen: Kuolema sukupuussa

2009-11-06T22:11:00.000+02:00

Turvauduin jälleen vanhaan tuttuun lukemiseen. Tämän lukemisesta on tosin aikaa, enkä muistanut juonesta juuri mitään.

Leeni palaa Italiasta Suomeen epäonnistuneen avioliiton jälkeen. Hän aikoo kirjoittaa kirjailijatätinsä Emilian elämäkerran. Leeni asettuu Tuulenpesäksi kutsuttuun sukutaloon. Hän tapaa pitkästä aikaa serkkujaan ja lapsuutensa ystäviä. Emilian haastattattelu ei kuitenkaan suju niinkuin Leeni on suunnitellut. Täti vihjailee suuresta salaisuudesta, mutta ei kerro kuitenkaan mitään. Suvullakin tuntuu olevan jotain kirjaa vastaan. Samaan aikaan Leenin italialainen aviomies alkaa lähetellä uhkaavia viestejä. Tunnelma Tuulepesässä ei olekaan niin leppoisa kuin ensin vaikutti. Tapahtuu epäilyttävä kuolemantapaus ja kohta toinen. Tapahtumat etenevät traagiseen loppuun saakka ja suvun salaisuudet selviävät.

Pidän Tenhusen kirjoitustyylistä. Erityisesti minua miellyttää hänen tapansa käyttää Isoja Alkukirjaimia Tärkeistä Sanoista. Tenhunen onnistuu yhdistämään hyvin humoristisen kerronnan ja dekkarijuonen.

Sinikka Nopola: Eila, Rampe ja elämän tarkoitus

2009-10-31T21:25:00.000+02:00

Viime aikoina on sattunut useamman kirjan kohdalla, etten ole jaksanut lukea niitä alkua pidemmälle. Harmittaa sekin, että osa näistä kirjoista oli odottamiani uutuuskirjoja. No, ehkä joskus paremmalla ajalla yritän uudestaan. Tämän Nopolan kuitenkin kahlasin loppuun.

Eila, Rampe ja elämän tarkoitus on Nopolan neljäs hämäläiskirja. Olen lukenut aiemmat ja muistelen pitäneeni niistä. Olen kuunnellut ne myös äänikirjoina, joina ne toimivat todella hyvin. Tämäkin sopisi varmasti hyvin äänikirjaksi. Kirja on hyvin samankaltainen edellisten osien kanssa. Mielestäni idea oli jo menettänyt makuaan. Sanoisin arvioksi kirjasta laimean ihan kivan.

Rauha S. Virtanen: Seljan Tuli ja Lumi

2009-10-15T18:33:00.000+03:00

Seljan Tuli ja Lumi lopettaa Rauha S. Virtasen nuortenkirjasarjan. Selja-sarjan neljä ensimmäistä kirjaa on kirjoitettu 50- ja 60-luvuilla. Muutama vuosi sitten Virtanen kirjoitti kirjan Seljan sisarusten myöhemmistä vaiheista. Seljalta maailman ääreen -kirja sijoittui Chilen sotilasvallankaappauksen 1973 aikaan Chileen ja Suomeen.

Seljan Tuli ja Lumi kertoo ajasta muutama kuukausi edellisen kirjan tapahtumien jälkeen. Päähenkilönä on Seljan perheen kuopus, 14-vuotias Tuli. Tuli on asioihin kiihkeästi kantaaottava nuori. Hän on ystävystynyt jo kirjeitse ikäisensä chileläiltyttö Lumin kanssa. Lumi on isänsä kanssa pakolaisena Suomessa. Kirjassa seurataan myös muiden tuttujen chileläisten elämää uudessa kotimaassa. Seljan tytöistä Margarita on Meksikossa toipumassa saamistaan vammoista ja Kris perheensä luona Kaliforniassa. Dodo on palannut Suomeen vauvansa kanssa menetettyään chileläisen miehensä Raulin vallankaappauksen pyörteissä. Seljan perhe tukee mahdollisuuksiensa mukaan pakolaistuttaviaan. Kirjailijasisar Virva lähtee tyttöjen vanhan ystävän Arin kanssa Chileen tutkimaan oloja ja haeskelemaan vanhoja tuttavia. Sillä aikaa Tuli ja Lumi kokevat Suomessa ystävyyttään koettelevia asioita. Kirja seuraa henkilöidensä elämää vuoden ajan. Toisen joulun aikaan asiat ovat jo monella tavalla paremmin ja romantiikkaakin on ilmassa.

Olen lukenut ensimmäiset Selja-kirjat joskus teini-ikäisenä ja pidin niistä silloin kovasti. Olen niihin myöhemminkin palannut. Seljalta maailman ääreen luin heti sen ilmestyttyä. Seljan Tuli ja Lumi päättää hienosti edellisessä kirjassa alkaneen tarinan. Virtasen teksti ei ole menettänyt viehättävyyttään.

Tuija Lehtinen: Nappikaupan naiset

2009-10-12T17:48:00.000+03:00

Varakkaasta suvusta lähtöisin oleva Saskia työskentelee miesystävänsä ravintolassa. Hän huomaa olevansa miehelle pelkkä työrukkanen ja lähtee kävelemään suhteesta ja ravintolasta. Saskia palkkautuu myyjäksi kahden vanhan naisen pitämään nappikauppaan. Nappikauppa sijaitsee hiljaisen kävelykadun varrella. Saskia tutustuu myös muihin kadunvarren asukkaisiin. Uutta miestä etsiessään Saskia käy jopa pikadeiteillä, mutta miehiä taitaa löytyä lähempääkin. Saskian elämä kietoutuu läheisesti nappikaupan naisten elämään.

Nappikaupan naiset on tuttua jatkoa Lehtisen tuotantoon. Lehtisen kirjoissa minua viehättää niissä oleva huumori. Tässä kirjassa kirjailija on herkutellut erityisesti sivuhenkilöillä.

Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin

2009-10-05T17:39:00.000+03:00

Luin Westön uusimman romaanin viikonloppuna. Sen tarina jakautuu kahteen osaan, jotka kuitenkin linkittyvät toisiinsa.

Alkuosa kertoo Arielista, Jounista ja Adrianasta. Ariel ja Jouni ovat Kallion kasvatteja ja Arielin sukulaistyttö Ariadna tulee ylemmistä ympyröistä. He ovat 40-luvulla syntyneitä, sotaa seurannutta sukupolvea. Jouni on kovapintainen tappelija, Ariel herkkä soittajapoika ja Ariadna sisältä hauras. Epätodennäköiset ihmiset ystävystyvät ja perustavat lauluyhtyeen. Yhtye ei kaikesta huolimatta menesty ja ystävykset ajautuvat elämässä erilleen.Toisen osan kertoja on Frank, joka ystävänsä Peten kanssa tutustuu Ariadnan nuorempaan siskoon Evaan. Sekä Frank että Pete ihastuvat Evaan. Kirjoittavan Frankin vaiheita seurataan aikuisikään asti. Evan, Peten ja Frankin kolmikon vaiheet kietoutuvat yhteen Jounin, Ariadnan ja Arielin muodostaman kolmikon kanssa.

Westö punoo tarinassaan ystävyyttä ja rakkautta yhteiskunnallisen elämän kiemuroihin. Musiikki on tärkeä voima kaikille päähenkilöille ja se määrittää paljon kirjan tunnelmia. Historiaan perehtymätön lukija ei ehkä saa kaikkia tasoja irti kirjasta. Kirjailija tavoittaa minusta hyvin ajan ja tunnelmien yksityiskohdat. Pidin myös tavasta, jolla Westö toi aiempien kirjojensa henkilöitä sivuosaan tähän kirjaan.

Minä pidin tästäkin Westön kirjasta ja tulen varmasti lukemaan sen uudelleenkin. Uudelleen lukiessa pystyy paremmin paneutumaan kieleen ja tunnelmaan, kun jo tietää mitä tulee tapahtumaan.

Eeva Tenhunen: Keisari seisoo palatsissaan

2009-09-30T14:29:00.000+03:00

Uutuuskirjojen aiheuttamaan ahdistukseen tein löytöretkiä kirjaston muihin hyllyihin. Dekkarihyllystä löytyi Eeva Tenhusen kirja Keisari seisoo palatsissaan. Olen joskus vuosia sitten lukenut tämänkin, mutta en muistanut tästä mitään.

Kirjan alussa kirjallisuudenopiskelija Liisa saapuu kihlattunsa Karin suvun kotikartanoon. Karin isoisä Erik Brenner on kuuluisa kirjailija, josta Liisa aikoo tehdä tutkielman. Kartanossa on Liisan mielestä uhkaava tunnelma. Edellisenä uutena vuotena on kuollut Keisariksi kutsutun kirjailijan pojan vaimo tapaturmaisesti. Kukaan ei halua puhua Liisan kanssa kuolleesta naisesta. Liisa joutuu uhkaaviin tilanteisiin ja pyytää paikalle tuntemansa komissario Martti Hallan. Suvun lähipiirissä sattuu toinenkin tapaturmainen kuolema. Kuolemista paljastuu yhä lisää epäilyttäviä piirteitä. Martti Halla tekee onneksi hienovaraisia tiedusteluja ja selvittää lopulta murhiksi paljastuneet kuolemantapaukset kaikki epäillyt kokoavassa istunnossa.

Vaihteeksi oli mukava lukea oikein vanhanaikainen dekkari sanan hyvässä merkityksessä. Kirja sijoittui kesään 1970, joten ajankuvauskin oli mainio. Tenhusen kirjoissa viehättää myös niissä esiintyvä huumori.

Ann Cleeves: Punaista tomua

2009-09-25T17:56:00.000+03:00

Punaista tomua on kolmas Cleevesin Shetlandsaarille sijoittuva dekkari. Edelliset osat kertoivat talvesta ja kesästä. Nyt on vuorossa keväinen tarina. Tapahtumat käynnistyvät , kun eräällä saarella olevalla arkeologisilla kaivauksilla löydetään ihmisen luun kappaleita. Luulöydöstä järkyttynyt vanha rouva löydetään kohta kuolleena. Tapausta pidetään valitettavana onnettomuutena, mutta kun nuori arkeologi löydetään myös kuolleena on komisario Jimmy Perezillä on edessään visainen juttu. Saarelaisilla tuntuu olevan kaikilla vanhoja kaunoja ja salaisuuksia. Onneksi Perezillä on apunaan nuori saarelaispoliisi.

Punaista tomua on kelpo perusdekkari. Odotan mielenkiinnolla sarjan päättävää syystarinaa.

Runsaudenpula

2009-09-24T18:28:00.000+03:00

Olen hukkumaisillani kirjoihin. Innostuin taas kerran syksyn uutuuskirjojen listauksista ja varailin niitä kirjastosta. Nyt niitä varauksia on alkanut tippua luettavaksi asti. Nytkin kirjastossa odottaa pari varausta hakemistaan. Uutuuskirjoilla on kahden viikon laina-aika Eikä niitä useinkaan pysty uusimaan, koska seuraava lukija odottaa jo vuoroaan. Kirjastokäynneillä mukaani tarttuu kaikenlaista mielenkiintoista. Olen jo joutunut palauttamaan kirjastoon lukemattomia ja mielenkiintoisia kirjoja. Nyt vielä käymäni kurssi on rajoittanut lukuaikaa entisestään. Kirjahylly on täynnä lukemista odottavia kirjoja ja aika on rajallinen.

Tässä tulee kohta lukemisesta pakkopullaa.

Kari Hotakainen: Ihmisen osa

2009-09-20T18:20:00.000+03:00

Olen Hotakaisen Ihmisen osan luettuani hyvin vaikuttunut. En osaa eritellä tuntemuksiani. Hotakaiselta olen aiemmin lukenut Juoksuhaudantien, josta en erityisemmin pitänyt.

Ihmisen osa alkaa kirjamessuilta. Kirjailija kohtaa sattumalta entisen lankakauppiaan Salme Malmikunnaksen. Tämä suostuu myymään elämänsä kirjailijalle. Salme kertoo ja kirjailija kirjoittaa. Salme sanoo kertovansa totuuden, mutta voiko hänen sanaansa luottaa. Entä miten kirjailija muokkaa Salmen tarinaa. Malmikunnaksen perhettä on kohdannut joku paha asia, joka selviää kirjan kuluessa. Paha asia vaikuttaa koko perheen elämään.

Hotakainen keikauttaa pari kertaa koko tarinan ympäri. Kirja on absurdi ja samalla hyvin realistinen. Se on surullinen vaikka välillä naurattaakin. Minä pidin.

Kate Jacobs: Lankakaupan tyttö

2009-09-12T22:14:00.000+03:00

Lankakaupan tyttö on jatkoa Jacobsin aiemmalle teokselle Pieni lankakauppa. Sen tapahtumista on kulunut viisi vuotta. Kirjan päähenkilöt ovat tuttuja Pienestä lankakaupasta. He joutuvat nyt uusien haasteiden ja kokemusten eteen ja selviytyvät niistä oman tyylinsä mukaan.

Lankakaupan tyttö on lämminhenkinen ja sujuva lukukokemus. Tarina imaisi minut hyvin mukaansa.

Jaska Filppula: Me ei oltu valtaosaa

2009-09-09T17:20:00.000+03:00

Jaska Filppulan Me ei oltu valtaosaa on kertomus nuoren miehen lapsuudesta ja nuoruudesta. Poika varttuu äitinsä hoteissa Koskenkorvan kylässä viinatehtaan varjossa. Kasvaessaan poika saa kavereita, tekee erilaisia töitä ja perustaa bändin. Mikään ei suju oikein hyvin.

Pidin kirjasta kovasti. Se on hyvin kirjoitettu, täynnä soljuvaa tajunnanvirtaa. Jossain vaiheessa aloin kuitenkin ihmetellä miksi tämä tuntui tutulta. Tälläisiä nuoren miehen kasvukertomuksia on kirjoitettu paljon muitakin. Samalla ihmettelin, että miksei vastaavia nuoren naisen kasvukertomuksia ole kirjoitettu.

Heli Laaksonen: Pursu; tarina- ja marinakirja

2009-09-05T18:03:00.000+03:00

Pursu on kokoelma Heli Laaksosen eri lehdissä julkaistuja kolumneja. Ne on kirjoitettu Laaksosen runoista tutulla lounaissuomalaisella murteella. Kirjoitusten aihepiiri vaihtelee ollen yleensä erilaista elämän ilmiöiden ihmettelyä.

Kieli oli alkuun outoa tälläiselle eri murre alueilla asuneelle ihmiselle, mutta kun sitä hetken makusteli alkoi se sujua. Osa jutuista oli hykerryttävän hauskoja ja osa ajattelemaan laittavia. Muiden kolumnikokoelmien tavoin Pursu on mielestäni parhaimmillaan luettuna useammassa erässä.

Donna Freitas: Pyhimysainesta

2009-09-01T15:29:00.000+03:00

Donna Freitasin Pyhimysainesta kertoo 15-vuotiaasta Antoniasta. Antonia on melko tavallinen amerikanitalialainen koulutyttö. Hän asuu ankaran äitinsä ja mummonsa kanssa suvun herkkukaupan yläkerrassa. Ystävänsä Marian kanssa hän käy katolista tyttökoulua ja puhuu pojista. Antonialla on kuitenkin yksi erikoinen haave, hän haluaa ensimmäiseksi eläväksi pyhimykseksi. Toteuttaakseen haaveensa hän lähettää pyhimysehdotuksia Vatikaaniin. Antonia on ihastunut Andyyn ja pyytää apua pyhimyksiltä. Andy palkataan apulaiseksi kauppaan, mutta suhde ei etene Antonian toivomalla tavalla. Vanha kaveri Michael aiheuttaa myös murheita. Lopussa Antonia saa kuitenkin kokea ensisuudelman

Pyhimysainesta on ihan hauska kirja teinitytöille. Luterilaiseen kulttuuriin kasvaneelle puheet pyhimyksistä tuntuivat aika oudoille ja eksoottisille.

Kesken jääneistä kirjoista

2009-08-30T15:52:00.000+03:00

Jostain syystä en osaa nyt keskittyä lukemiseen. Olen aloittanut useita kiinnostavia kirjoja, jotka laitan lukuyrityksen jälkeen taas hyllyyn. Osa näistä kirjoista tulee tulee todennäköisesti kesken jäämäänkin. Osa vaikuttaa ihan lupaavilta, mutta ajankohta on syystä tai toisesta väärä.

Minulla ei ole mitään pakkoa lukea kirjaa loppuun, jos se ei lähde vetämään. Lukeminen on minulle ensisijainen harrastus. Ja harrastuksestahan tulee nauttia, joten mikään ei pakota lukemaan epäkiinnostavaa kirjaa kokonaan. Opintoihin ja työhön liittyvät tekstit ovat eri asia.

Toisinaan luen jonkun kirjan hypellen vain, jotta saisin tietää mitä kirjassa tapahtuu. Joskus luen tälläisen hypellyn kirjan kokonaan, mutta siis eri järjestyksessä kuin pitäisi.

Pauli Kallio ja Kati Kovacs: Onnen lahjat 2; Tappele kuin mies

2009-08-29T15:56:00.000+03:00

Onnen lahjat on kolmas Pauli Kallion käsikirjoittama ja Kati Kovacsin piirtämä sarjakuva-albumi. Päähenkilökolmikko jutustelee ja pohdiskelee maailmanmenoa. Piitu on nuori vihainen nainen, joka opiskelee kirjallisuustiedettä. Niko on Piitun poikaystävä. Mauri on Piitun eno ja suuri oluen ystävä.

Pidän Kovacsin persoonallisesta piirrostyylistä. Yleensä olen myös pitänyt Kallion käsikirjoittamista tarinoista, mutta nämä tarinat olivat jotenkin väsähtäneen ja itseään toistavan oloisia.

Jupu: Baarien nainen

2009-08-26T09:52:00.000+03:00

Jupun Baarien nainen on kokoelma hervottomia sarjakuvia kolmekymppisestä naisesta baareissa, parisuhteessa ja ystävien ja sukulaisten keskuudessa. Parhaimmille jutuille nauroin ääneen kippurassa. Jupun sarjakuvia löytyy lisää blogista.

Debbie Macomber: Elämää ja unelmia Blossom Streetillä

2009-08-24T15:07:00.000+03:00

Sain kesällä siskoltani pinon pehmeäkantisia hömppäkirjoja. Silloin tällöin innostun lukemaan oikein kunnon hömppäkirjoja. Kirjapino sai kuitenkin odotella tänne asti.

En aikaisemmin ole lukenut Debbie Macomberin kirjoja, mutta tyyli tuntui tutulta. Kirjassa on kolme naista päähenkilöinä: lankakauppaa pitävä Lydia, jonka neulontakurssille toiset osallistuvat. Alix hermoilee tulevia häitänsä, joiden järjestelyt paisuvat paisumistaan. Colette on nuori leski, jolla selvittämättömiä asioita entisen pomonsa kanssa. Lydia puolestaan huolehtii dementoituvasta äidistään ja ryöstön uhriksi joutuvasta sisarentyttärestään. Kirja seuraa naisten elämää kurssin ajan ja elämän mahdottomilta näyttäneet kiemurat selviytyvät.

Kirja oli lämminhenkistä perushömppää, jonka parissa oli ihan hauska kuluttaa muutama tunti aikaa. Taidan lukea jossain välissä myös toisen Macomberin kirjan, joka löytyy siitä siskon antamasta kirjapinosta.

Kjell Westö: Rennot suosikit; kertomuksia 1989-2004

2009-08-21T19:59:00.000+03:00

Kjell Westön Rennot suosikit sisältää joukon ennen julkaistuja ja joitakin uusia novelleja. Kertomusten tapahtumaajat vaihtelevat 60-luvulta 2000-luvun alkuun. Joukossa on niin lapsuuden ja nuoruuden kuvausta kuin tilitystä ihmisten välisistä suhteista. Ihmiset ja suhteet ovat usein jollakin tavalla rikkonaisia. Yhteiskunnallinen asema ja aikakausi vaikuttaa yksilön elämään. Westö tuntuu ymmärtävän kuvaamiaan tilanteita ja ihmisiä ja huomioivan heikkouksien syyt.

Westö on yksi monista suosikkikirjailijoistani. Luin kertomuskokoelman nautinnolla. Tällä kertaa suosikeikseni nousivat kertomukset Erotuomari ja Melba, Mallinen ja minä.

Leena Lehtolainen: Henkivartija

2009-08-19T00:52:00.000+03:00

Olen lukenut kaikki Leena Lehtolaisen kirjoittamat kirjat ja pitänyt niistä. Uuden kirjan ilmestyminen onkin aina merkkitapahtuma ja tartun innoissani uutuuteen.

Takakannen mukaan Henkivartija on uudenlaista Lehtolaista. Kieltämättä aihepiiri on erilainen, mutta kirjoitustyylistä tunnistaa Lehtolaisen. Päähenkilö Hilja Ilveskero on mielenkiintoinen hahmo. Hän on ulkomailla koulutuksen saanut henkivartija. Kirjan alussa hän on tiukan liikenaisen Anita Nuutisen henkivartijana Moskovassa. Erään tapauksen jälkeen Hilja ottaa lopputilin Nuutisen palveluksesta. Pian Nuutinen löydetään surmattuna ja Hilja herää huumattuna vieressään tämän huivi. Hilja haluaisi selvittää surman oman itsensä tähden. Hän palaa Suomeen ja huomaa kohta perässään olevan niin venäläisiä rikollisia kuin suomalaisia poliiseja. Nuutisen kuolema todetaan selvitetyksi ja Hilja alkaa suojella uhkauksia saanutta kansanedustaja Helena Lehmusvuota. Hilja huomaa jonkun seuraavan itseään edelleen. Kuka oikein uhkaakaan Lehmusvuota ja mitenkä venäläinen liikemies Paskevits oikein liittyy kaikkeen? Hilja huomaa sotkeutuneensa todella isoon juttuun. Selviytyäkseen hän joutuu käyttämään hyödyksi kaikkea oppimaansa. Voiko liian epäluuloinen olla?

Yleensä en pidä kansainvälistä rikollisuutta käsittelevistä trillereistä. Suhtauduin tähänkin kirjaan pienellä ennakkoluulolla. Henkivartijassa on onneksi mukana huumoria, arkisuutta ja naisnäkökulmaa, jotka yleensä puuttuvat tämänkaltaisista. Uskallan suositella tätä muillekin Leena Lehtolaisen ystäville.

L. M. Montgomery: Tie eiliseen

2009-08-17T14:37:00.000+03:00

Luin joku aika sitten, että Montgomeryltä on ilmestymässä ennenjulkaisematon teos, jonka novelleista osa on julkaistu kokoelmassa Tie eiliseen. Olen saanut tämän kirjan käsiini joskus kirjaston poistomyynnistä. Siitä on vuosia kun viimeksi olen lukenut nämä kertomukset, mutta nyt oli suorastaan pakko tarttua kirjaan.

Tie eiliseen sisältää yhteensä 14 novellia. Aihepiiri vaihtelee lapsikuvauksista kummitustarinaan. Osa novelleista on hyvin humoristisia, toiset liikuttavia tai surumielisiä. Rakkaustarinoitakin joukkoon mahtuu. Nekään eivät ole mitään siirappisia kertomuksia. Blythen perhe mainitaan kaikissa kertomuksissa, mutta enemmän tai vähemmän sivuosassa. Novellit tuntuvat suunnatun enemmän aikuisille kuin aivan nuorille lukijoille.

On vaikea nimetä kertomuksista yhtä suosikkia, koska keskenään ne ovat niin erilaisia. Huomasin nyt pitäväni eri kertomuksista kuin aiemmilla lukukerroilla. Mikään ei kuitenkaan tuntunut menettäneen viehätystään. Pettynyt lapsi on perinteistä Montgomeryä. Se kertoo orvosta pojasta, jota pompotellaan isosedän kuoleman jälkeen sukulaisten luota toiselle. Pat löytää sattuman kautta hyvän kodin enonsa luota ja samalla pelastaa enon maatilan velkojilta. Varjoon jäänyt nainen oli minusta joskus hyvin synkeä. Nyt pidin siitä. Siinä kaikki odottavat vanhan naisen kuolemaa. Kukaan ei usko vanhuksella koskaan olleen omaa elämää. Kuitenkin hänellä on omat salaisuutensa ja muistonsa suuresta rakkaudesta ja sen seurauksista.

Jään innolla odottamaan tätä uutta teosta samoin kun uutta suomennosta Vanhan kartanon Pat.

Uusi osoite

2009-08-17T13:52:00.000+03:00

Muutan kirja- ja lukublogini tänne Bloggerille muiden blogieni seuraksi. Vanhat jutut löytyvät täältä. Tervetuloa uuteen kotiin.