lauantai 25. tammikuuta 2014

Outi Pakkanen: Macbeth on kuollut


Tykkään kuunnella varsinkin pidemmillä automatkoilla äänikirjoja. Pikkuhiljaa kuuntelemista on alkanut vaikeuttaa vanha auto ja siinä oleva c-kasettisoitin. Kirjaston c-kasettikirjoista alkavat kiinnostavimmat olla kuunneltuja ja muutaman kerran on käynyt niinkin, ettei kasetti toimi enää kunnolla. Tähän autoon en aio kuitenkaan cd-soitinta hankkia, ehkä sitten seuraavassa pääsen kuuntelemaan cd-muotoisia kirjoja.

Outi Pakkasen kirjoihin suhtaudun hieman epämääräisin tuntein. En pidä niistä erityisen paljon, mutta silti niitä tulee silloin tällöin luettua. Ne vaativat monien muiden kirjojen tapaan sopivan mielentilan. Pakkasen kirjat sopivat luettavaksi parhaiten silloin, kun haluaa lukea jotain kevyttä, muttei kuitenkaan mitään romantiikkaosastolta. Varsinaiseen dekkarinnälkään ne eivät oikein sovi.

Macbeth on kuollut sijoittuu, kuten nimestä voi arvata, teatterimaailmaan. Kansallisteatterissa maineensa luonut Arttu Jaala palaa näyttämölle muutaman vuoden tauon jälkeen yhdessä entisen vaimonsa Svenska teaternin Gitta Grönin kanssa. He aikovat esittää kohtauksia Shakespearen tunnetuimmista näytelmistä. Näytelmän ohjaa nuori nouseva kyky Perttu Väänänen. Seurueeseen kuuluu myös puvustaja ja valomies. Pakkasen monista kirjoista tuttu Anna Laine on suunnitellut esitykselle julisteen ja käsiohjelman. Esityksestä odotetaan kauden tapausta. Ennen ensi-iltaa tunteet kuumenevat ja menneisyyden haamut nousevat esiin. Viimeisen harjoituksen jälkeen toinen näytelmän tähdistä löydetään kuolleena.

Mielentila oli tällä kertaa suotuisa ja pidin kuulemastani. Pakkanen on taas kerran osannut kirjoittaa maittavan ihmissuhdesopan, jonka selvittelyjä seurasi mielellään. Sopassa oli sopivassa suhteessa menneisyyttä ja nykyisyyttä. Pakkasella on usein kirjoissaan samoja hahmoja ja joskus näiden hahmojen mukana olo tuntuu jotenkin ärsyttävän väkinäiseltä. Onneksi tältä vältyttiin nyt. Anna Lainekin oli saatu kuvioihin luontevasti. Ja vaikka Annan kulinarismia ja silti laihuutta taas mainittiin, ei sekään mennyt yli. Olen muuten aika varma, että Anna teki tässä kirjass samaa kalakeittoa, johon tulee fenkolia, kuin syksyllä lukemassani Toisessa kerroksessa. Helsinki on usein näkyvästi esillä Pakkasen kirjoissa ja välillä se haittaa lukijaa, joka ei niin kovin hyvin Helsinkiä tunne, mutta helsikiläisille se voi taas tuoda paljonkin lisää lukuiloa.

Äänikirjoissa lukijalla on iso osa kuuntelijan nautintoon. Laura Jurkka hoiti homman erinomaisesti. Minusta hyvän lukijan täytyy lukea elävästi, mutta ei kuitenkaan liian eläytyvästi. Lukunopeuden ja äänen pitää olla myös miellyttävät. Kaikki kirjat eivät myöskään sovellu yhtä hyvin kuunneltaviksi. Äänikirjoiksi sopivat minusta parhaiten nopeatempoiset ja kohtalaisen lyhyet kirjat. Aloitin joskus Linnan Täällä pohjan tähden alla-kirjaa Veikko Sinisalon lukemana. Sinisalo oli lukijana todella hyvä, mutta kuuntelijana hyydyin ensimmäisen osan puoleen väliin ja siirryin paperiversioon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti