lauantai 29. lokakuuta 2011

Marja-Leena Tiainen: Kahden maailman tyttö


Marja-Leena Tiainen on useita nuortenkirjoja ja muutaman aikuisille suunnatun romaanin. Lukemissani Tiaisen nuortenkirjoissa on käsitelty useita vaikeita aiheita kuten nuoren kuolemaa tai katoamista ja teiniraskautta. Ennen tätä kirjaa Tiainen on julkaissut pakolaispoika Alexista kertovan kolmiosaisen sarjan.
Kahden maailman tytön päähenkilö on Tara, 17-vuotias kurdityttö. Tara on tullut Suomeen pakolaisena yhdeksän vuotta sitten. Tara asuu turvakodissa paossa sukuaan. Hän olisi halunnut elää toisten tuntemiensa nuorten tavoin. Taran isä on kuitenkin hyvin vanhoillinen ja vaatii perheeltään tarkkojen vanhojen sääntöjen mukaista elämää. Taran kaksi vanhempaa siskoa on  naitettua jo kunniallisesti hyväksytyille ja valituille miehille. Sama kohtalo odottaisi myös Taraa. Sukulaisten ja ystävien verkko vahtii Taran elämää. Tara kuitenkin ottaa itselleen vapauksia ja kiinnijäädessään joutuu kärsimään. Isän ja suvun miesten mitta täyttyy Taran jäätyä kiinni siitä, että hän on tapaillut suomalaista poikaa. Suvun kunnian vuoksi ainoa ratkaisu olisi kuolema. Tara saa kuitenkin hälytettyä apua ja pelastuu. Kirjassa seurataan vuoroin Taran elämää turvakodissa ja välillä palataan sinne johtaneisiin tapahtumiin. Koti-ikävän vaivaama Tara yrittää sopetua uuteen vapauteen pelko alituiseen mielessään. Turvakodissa Tara ystävystyy ikäisensä harjoittelijatytön Lindan kanssa. Elämä näyttää hetken selvemmältä. Taran pelot eivät kuitenkaan ole aiheettomia. Sattumalta Taran piilopaikka paljastuu suvulle ja Tara joutuu jatkamaan pakoaan.

Kirja vaikutti minuun suuresti. Välillä oli ihan fyysisestikin paha olo ja jouduin hetkeksi jättämään kirjan sivuun. Olen aiheesta lukenut ennenkin ja ollut siitä tietoinen. Lukemistani muistuu mieleeni Sarita Skagnesin omaelämänkerrallinen Vain tytär ja Anja Snellmanin Parvekejumalat. Vain tytär oli myös vaikuttava kirja. Parvekejumalat luin enemmän vain kirjana. Hyvintehtynä ja mielenkiintoisena, mutta kuitenkin jotenkin ulkokohtaisena. Tianen sai Kahden maailman tytöllä minut samaistumaan Taraan, tuntemaan Taran pelot ja haaveet.

Kahden maailman tyttö on nuortenkirja. Minusta on todella hienoa, että myös nuorille kirjoitetaan oikeista ja vakavista asioista. Kirjasta huomasi Tiaisen tekemän taustatyön määrän ja tarkkuuden. Se ei kuitenkaan tehnyt kirjasta julistavaa vaan sai sen tuntumaan todelta. Tälläistäkin voi tapahtua. Muistelen lukeneeni jostain Marja-Leena Tiaisen haastattelusta hänen pitävän tarkeänä nuorille kirjottaessaan pitää yllä toivoa. Onneksi toiveikkuutta löytyi myös Taran tarinan lopusta.

Vaikuttava ja tärkeä kirja. 

perjantai 28. lokakuuta 2011

Charlaine Harris: Verta sakeampaa

 

Olimme perheen kanssa reilun viikon syyslomalla ja tietokoneella notkuminen oli vähäistä. Lomalta paluun jälkeenkään en ole saanut kirjattua lukukokemuksia muistiin, joten nyt on useampi luettu kirja odottamassa vuoroaan.
Monien muiden tavoin olen tutustunut Sookie Stackhouseen ensin tv-sarja True bloodin kautta. Ihastuin sarjaan kovasti. Kirjoja aloin lukea suomennosten myötä. (Olen liian laiska lukeakseni englanniksi.) Aluksi vertailin lukemaani näkemääni sarjaan. Minua häiritsivät suunnattomasti erot kirjojen ja tv-sarjan henkilöhahmojen ja tapahtumien välillä. Kirjatkin olivat kuitenkin ihan vetävästi kirjoitettuja ja jatkoin lukemista. Vähitellen opin erottamaan kirjat ja sarjat toisistaan ja ajattelemman niitä erillisinä.

Tapahtumat sijoittuvat maailmaan, jossa vampyyrit ovat tulleet ihmisten tietoisuuteen japanilaisten keksittyä keinoveren. Päähenkilö Sookie on tarjoilija, jolla on telepaattisia kykyjä. Sarjan ensimmäisessä osassa Sookie tutustui vampyyrien maailmaan ja ajautui auttamaan heitä telepaatinkyvyillään. Sookie joutuu huomaamaan myös etteivät vampyyrit ole ainoita yliluonnollisia olentoja, jotka ovatkin olemassa. Verta sakeampaa on sarjan neljäs osa ja tapahtumat jatkuvat suoraan edellisen osan lopusta. Tapahtumia totisesti riittää. Joku ammuskelee seudun muodonmuuttajia ja Sookien veli on epäilyksenalaisena. Sookie sekaantuu myös ihmissusien laumanjohtajan valintaan. Samanaikaisesti seurataan myös Sookien henkilökohtaisen elämän kehitystä. Veriset tapahtumat selviävät lopuksi ja Sookie suuntaa uusiin seikkailuihin seuraavaan kirjaan.

En oikein osaa sanoa mitä mieltä kirjasta olen. Toisaalta Verta sakeampaa on silkkaa itseään toistavaa höttöä, toisaalta juoni kyllä vetää. Tulen todennäköisesti lukemaan sarjaa jatkossakin, mutta ei tämä kyllä suosikkeihi lukeudu.

Tein muuten mielenkiintoisen huomion. Nämä neljä lukemaani kirjaa sijoittuvat ajallisesti reilusti alle vuoden mittaiselle ajanjaksolle. Melkoista haipakkaa on Sookien elämä.



maanantai 10. lokakuuta 2011

Pauli Kallio ja Christer Nuutinen: Kramppeja& nyrjähdyksiä - Parempaa elämää



Olen seurannut Pauli Kallion käsikirjoittamaa Krampit& nyrjähdykset -sarjakuvaa kauan. Sarjalla on ollut useita piirtäjiä ja hahmot ovat kokeneet kaikenlaista vuosien varrella. Christer Nuutinen on sarjan ensimmäinen piirtäjä ja on taas jatkanut Kramppien piirtämistä. Nuutinen on piirtäjistä suosikkini. Olin innoissani huomatessani uuden albumin olevan tulossa ja odotin saavani sen käsiini.

Luettuani sen olen tyytyväinen. Tarina eteni hyvin ja piirrokset ovat hyviä. Sarjan vahvuus mielestäni on se. miten se kuvaa elämää. Ihmiset kasvavat, muuttuvat, mokailevat, rakastuvat ja eroavat. Sarja on välillä hauska, toisinaan surullinen ja joskus kantaaottava.

Alussa sarja kertoi neljästä hahmosta, kahdesta miehestä ja kahdesta naisesta. Miehet olivat ystäviä keskenään, samoin naiset. He tutustuivat ja heistä muodostui kaksi pariskuntaa. Tarinan edetessä he saivat nimet ja heidän seuraansa liittyi joukko sivuhenkilöitä. Heistä tuli Esko ja Aino sekä Risto ja Tanja. Eskon ja Ainon suhde päättyi eroon ja Aino hävisi hieman taustalle. Vuosien myötä Esko on noussut eräänlaiseksi päähenkilöksi. Edellisessä albumissa albumissa Eskolla oli nuoren opiskelijatytön Anniinan kanssa. Anniina kuitenkin jätti Eskon ja Esko vaipui masennukseen. Paremmassa elämässä Eskon elämä näyttää vihdoin valoisammalta. Muusikko Risto tekee levyä. Suhde Tanjan kanssa voi hyvin. Tanja haluaisi lapsen, mutta kaikki ei suju haaveiden mukaan. Aino pistäytyy muutaman tärkeän kerran mukana tarinassa.

Valtaosa Krampeista ja nyrjähdyksistä on ilmestynyt sivun mittaisina tarinoina eri lehdissä. Sivut ovat itsenäisiä tarinoita, mutta silti ne muodostavat kokonaisuuden. Kaikki albumit ovat hieno jatkumo. Toivon sen myös jatkuvan. Haluan tietää mitä hahmoille tapahtuu jatkossa.

Joonas Rinta-Kanto: Fok_it 2



Luen satunnaisesti Helsingin sanomia ja joskus muistan nähneeni Nyt-liitteessä näitä sarjakuvia. Albumiin törmäsin sattumoisin kirjaston sarjakuvahyllyssä. Uteliaisuudesta se tarttui matkaani.

Fok_it koostuu kolmen ruudun stripeistä. Niissä on lähinnä rujoja puhuvia päitä. Eläimetkin saavat toisinaan puheenvuoron. Ensialkuun ja yksittäin nämä vaikuttivat aika oudoilta, mutta kun silmät ja mieli tottuivat niin huomasin pitäväni näistä. Huumori on hillitöntä. Viikset, faksit ja kreisibailaaminen ovat merkittävässä osassa.

Fok_it löytyy myös netistä. Kannattaa kurkata.


perjantai 7. lokakuuta 2011

Alexander McCall Smith: Pienia ihmeitä autokorjaamolla


Pieniä ihmeitä autokorjaamolla on yhdeksäs Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe tutkii- sarjasta. Kirjastossa nämä on luokiteltu dekkareiksi. Minä en näitä oikein dekkareiksi osaa mieltää vaikka ne etsivätoimiston ympärille rakentuvatkin. Luin sarjan alkupään kirjoja ja pidin niistä. Sitten hieman tympäännyin niihin, koska ne toistavat itseään. Kirjastossa oli tyrkkyhyllyllä sarjan toiseksi uusin suomennos ja ajattelin antaa kirjalle tilaisuuden.

Kirjan tapahtumat keskittyvät botswanalaisen Naisten etsivätoimisto nro 1:n ympärille. Varsinaisia rikoksia ei kirjassa ole. Toimiston johtaja Mma Ramotswe ja apulaisetsivä Mma Makutsi selvittävän rooibosin juonnin lomassa muutamien ihmisten pulmia. Adoptoitu nainen etsii perhettään ja joku lähettää toimistoon nimettömiä kirjeitä. Etsivänaisten oma elämä tuottaa myös pulmia. Lopuksi kaikki kääntyy parhain päin.

Leppoisa kirja. Lukukokemus oli ihan miellyttävä, mutta ei näitä kyllä usein lue. Kirjailija on kirjoittanut monia muitakin sarjoja. Voisi olla kiinnostava jokus tutustua niihinkin.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Katariina Romppainen: Mustikkasoppa

Mustikkasoppa oli minulle ensimmäinen lukemani Katariina Romppaisen kirja. Luen mielelläni kevyempääkin kirjallisuutta, joten uteliaana tartuin tähän kirjaan. Kokemukset suomalaisista tämän tyylilajin kirjoista ovat olleet kovin vaihtelevia.

Lähtökohdiltaan kirja vaikuttaa tavanomaiselta. Kolmeakymmentä lähestyvä Sini-Marja, jota myös Mustikaksi kutsutaan, on sinkku, opinnot ovat jumissa ja työ tylsä hanttihomma. Perhejoulu ja sen tapahtumat saavat Sini-Marjan ajattelemaan omia lapsia. Lapselle pitäisi löytää isä ja isäehdokasta Sini-Marja alkaakin etsiä. Matkassa on kuitenkin kaikenlaisia mutkia ja Sini-Marja huomaa, ettei kaikki olekaan niin yksinkertaista.

Tärkeässä roolissa kirjassa on myös Sini-Marjan perhe: vanhemmat, kaikkitietävä isosisko ja vanhaikodissa asuva mummu. Perheenjäsenet elävät omaa elämäänsä merkittävinä hahmoina kirjassa. Varsinkin Rauha-mummu on hersyvä hahmo. Mustikkasoppaan vaikuttavat paljon myös lapsuudenperheen asetelmat ja suhtautuminen toiseen. Sini-Marjan täytyy vapautua lapsuudestaan elääkseen aikuisena.

Pidin kirjasta. Se ei ollut vain kevyttä hömppää, mutta toimi sinäkin. Kirjoitustyyli oli jotenkin ilmavaa ja samalla arjessa kiinni olevaa. Mustikkasopasta jäi minulle halu tutustua kirjailijan muuhunkin tuotantoon.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti

AnnaLeena Härkösen uusin teos Onnen tunti on tarina sijaisvanhemmiksi päätyvästä pariskunnasta. Kirjan kertojalla Tuulalla on poika edellisestä liitostaan. Uuden miehensä Harrin kanssa Tuula ei voi kohdunpoiston vuoksi saada yhteistä lasta. Tuula pelkää Harrin lähtevän liitosta tämän vuoksi. Lehteä lukiessaan Tuula huomaa jutun sijaisvanhemmista. Ajatus sijaislapsista alkaa itää Tuulan mielessä. Harri ja Roope-poika suhtautuvat ajatukseen myönteisesti ja ennenpitkää pariskunta istuu sijaisvanhemmille tarkoitetulla kurssilla. Kurssin jälkeen perheeseen saapuu sijaislapsiksi sisaruspari Luke ja Venni. Kaikki ei kuitenkaan suju aivan yksinkertaisesti. Tuulalla on tekemistä omien tunteidensa kanssa, muistot lapsuudesta ja oma äitisuhde vaivaavat. Vennin ja Luken aikaisemmat kokemukset vaikuttavat heihin paljon. Jonkinlaiset suhteet pitäisi pystyä luomaan myös sisarusten biologisiin vanhempiin, ennenkaikkea huostaanottoa vastustaneeseen ongelmaiseen Jonnaan.

Kirja oli nopea ja sujuva lukea. Se käsitteli vakavaa aihetta kevyesti. Härkösen vahvuus on vuoropuhelussa. Hahmojen replikointi oli välillä todella riemastuttavaa. Vanhemmuuta ja äitiyttä käsitellään kiinnostavasti. Onneksi Härkönen ei tee Tuulasta liian neuroottista ja omien kokemustensa vankia. Pidin kirjasta. Omasta mielestäni sijoitan Onnen tunnin Härkösen tuotannon kärkipäähän.

Eräs positiivinen seikka vielä. Huomioin ilolla Tuulan ja Harrin ammatit. Tuula oli ompelija ja Harrilla oli tatuointiliike. Välillä minusta tuntuu että liian monissa kirjoissa hahmot ovat akateemisia ja/tai hyväpalkkaisissa ammateissa.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Aino-Kuutamo Uusitorppa: Sä et tiedä miltä musta tuntuu

Aino-Kuutamo Uusitorpan toimittama pieni kirja tarttui mukaani kirjaston nuortenosaston uutuushyllystä. Kirjassa joukko nuoria julkisuuden ihmisiä kertoo omista nuoruuden kokemuksistaan ja ongelmistaan ja kuinka ovat niiden kanssa selvinneet. Aiheita olivat mm. kiusaaminen, masennus, ADHD, vanhemman kuolema ja avioero sekä omat rakkaussurut. Painavia aiheita. Jokaisen tarinan lopussa oli tietopaketti kyseisestä aiheesta ja ohjeita kuinka voisi toimia ja mistä voisi saada apua, jos aihe koskettaa itseä.

Minusta tämä on tärkeä kirja. Olisipa tälläinen opus sattunut omiin käsiini silloin kun itse painiskelin nuoruuden ongelmieni kanssa. Voin kuvitella sen, miten lohdullista on lukea jonkun muun kokemuksia samoista vaikeista asioista, siitä miltä ne tuntuvat ja ennenkaikkea siitä miten vaikeuksista voi selvitä. Vaikka nyt tuntuisi pahalta niin huomenna voi olla paremmin.

Harri Nykänen ja Jouni Tervo: Nokka - Kiven sisällä

Nokka - Kiven sisällä on kirja Katajanokan vankilasta. Se käy läpi vankilan historian koko sen olemassaolon ajalta. Historian lisäksi se on kuvaus elämästä vankilassa. Sanansa saavat sanoa niin vangit kuin henkilökuntakin. Vankilan arkielämän lisäksi kirjassa esitellään Nokan kuuluisia vankeja ja merkkitapauksia.

Kirja oli todella mielenkiintoinen. Minulla ei ole mitään kosketuskohtaa kirjan kuvaamiin asioihin, joten kirjaa lukiessani pääsin kurkistamaan outoon maailmaan. Se välillä nauratti ja välillä kauhistutti. Minusta kirjassa oli hyvää se miten vankilaelämää kuvattiin sekä henkilökunnan että vankien näkökulmasta.

Positiivinen lukukokemus.

Kate Jacobs: Lohturuokaa

Olen lukenut Kate Jacobsilta aiemmin Pieni lankakauppa- sarjan. Sen ensimmäinen osa oli mielestäni ihan mukava kirja. Jatko-osista en hirveästi pitänyt, mutta luin ne kuitenkin. Huomatessani Lohturuokaa-kirjan kirjaston uutuusluettelossa en ollut erikoiden innoissani, mutta uteliaisuudesta tartuin kirjaan.

Lohturuokaa kertoo TV-kokki Augusta "Gus" Simpsonista. Gus on jäänyt nuorena leskeksi ja perustanut pienen ravintolan elättääkseen tyttärensä. Sattumalta han sai tilaisuuden kokeilla kykyjään ruuanlaitto-ohjelman vetäjänä. Nyt tyttäret ovat aikuisia ja Gus on vetänyt useita menestyneitä ruokaohjelmia 12 vuoden aikana. Ohjelman katsojaluvut ovat kuitenkin laskussa ja Gusin ohjelmaa uhkaa lopettaminen. Gus tekee suunnitelmia uudistaakseen ohjelmaansa. Hän päätyy tekemään suoraa lähetystä kotonaan yhdessä perheensä ja ystäviensä kanssa. Tv-kanavan pomo vaatii Gusia ottamaan ohjelmaan mukaan entisen miss Espanjan Carmenin. Gus päätyy kokeilemaan ohjelmaansa suoraa lähetystä. Lähetys kuvataan Gusin kotona ja mukana on Gusin perhettä ja ystäviä sekä Gusin vastustuksesta huolimatta Carmen. Luvassa on sotkua ja kommelluksia niin tv-ohjelman teossa kuin henkilöiden yksityiselämässä.

En hirveäsri pitänyt tästä kirjasta. Aloin miettiä mistä se voisi johtua. Kirjassa ei mikään yksittäinen kohta tökkinyt, mutta silti luin sen loppuun hieman hypellen. Monissa tämän tyylisissä kirjoissa eräänä teemana on ihmisten kasvu, henkilöy oppivat tuntemaan itsensä paremmin ja parantavat kaikintavoin elämänsä laatua. Tässä kirjassa kirjassa opettavaisuus oli ehkä hieman liian ilmeistä.

Tai sitten minä vain en ollut oikeassa mielentilassa nauttiakseni kirjasta kunnolla. Olen lukenut liian monta hömppää kirjaa peräkkäin ja nyt on aika lukea jotain ihan muuta.