Olen lukenut aikaisemmin Alison Bechdelin hienon Hautuukodin, jossa hän käsittelee lapsuuttaan ja isäsuhdettaan. Muita Bechdelin sarjakuvia on suomeksi julkaistu Lepakkoelämää I-III, joista myös pidin.
Äideistä parhain kertoo nimensä mukaisesti Alisonin suhteesta äitiinsä. Odotin saavani samankaltaisen lukuelämyksen kuin lukiessani Hautuukotia. Tässä petyin. Äideistä parhain on myös kertomus terapiasta. Bechdel selvittelee tunteitaan lukuisten terapeuttien avulla. Hän yrittää saada kosketuksen äitiinsä ja piirtää samalla sarjakuvaa suhteesta isäänsä. Läpi käydään myös Bechdelin masennusta ja naissuhteita.
Hautuukoti oli myös melko kirjallinen sarjakuva, mutta Äideistä parhain tuntuu tukehtuvan tekstin alle. Kirjassa on paljon lainauksia psykoterapiakirjallisuudesta, jonka avulla Bechdel yrittää selvittää päätänsä. Suhde äitiin ei oikeastaan selkiinny kirjan mittaan ja muutenkin elämä tuntuu polkevan paikallaan. Jäin myös miettimään putoaako lukija, joka ei ole lukenut Hautuukotia, täysin kärryiltä. Sarjakuva on omaelämäkerrallinen ja omaelämäkerrallisessa tekstissä tahtoo aina olla ongelmana se, että tekijälle merkityksellinen teksti ei ole sitä lukijalle.
Tietyllä tavalla Äideistä parhain oli ihan kiinnostava teos. Aihepiiri oli minusta kiinnostava niin äitisuhteen kuin terapiankin suhteen. Äideistä parhaimpaan ei kuitenkaan kannata tarttua, jos haluaa tutustua sarjakuvaan tai Bechdelin tuotantoon. Lukekaa mieluummin Hautuukoti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti