perjantai 11. tammikuuta 2013

Outi Pakkanen: Julma kuu

Kannen kuva täältä.
Olen tainnut lukea vuosien varrella koko Outi Pakkasen tuotannon. Osasta olen pitänyt paljon, mutta viime vuosina ilmestyneet kirjan olen lukenut lähinnä vain tavan vuoksi. Ne eivät ole tehneet mitenkään erityistä vaikutusta. Julman kuun suhteen olinkin positiivisen yllättynyt.

Johanna on kosmetiikkamyyjä Helsingin Stockmannilla. Johanna asuu yksin kauniisti sisustetussa asunnossaan. Vanhemmat odottavat jo perheen perustamista, mutta toistaiseksi Johanna on tyytynyt seuraamaan vain ystävättärensä perhe-elämää. Eräänä päivänä Johanna törmää kuitenkin hurmaavaan mieheen, Samueliin. Johanna liitelee pää pilvissä uuden suhteen huumassa. Ystävätär puolestaan joutuu kohtaamaan kriisin omassa elämässään. Samaan aikaan tapahtumia tarkkaillaan Johannan naapuritalosta. Tarkkailija tuntuu näkevän ja tietävän kaikenlaisia asioita. Lukija alkaa pikkuhiljaa huolestua Johannan puolesta. Samuel  ei ehkä olekaan täydellinen mies.

Julmassa kuussa oli paljon Pakkasen tuotannosta tuttuja piirteitä. Tällä kertaa kirjassa oli kuitenkin myös erilaista kierrettä. Kiinnostuin kirjan henkilöistä ja halusin tietää mitä tulee tapahtumaan. Tunsin lukevani jännityskirjaa, enkä Helsinki-opasta.

2 kommenttia:

  1. Jaa-a, minulla on Seuralainen tulossa luettavaksi jossakin vaiheessa. Onkohan se niitä viime vuosien ilmestymisiä, joista et ole liiemmin pitänyt? Pakkasta en ole aiemmin lukenut :(...

    VastaaPoista
  2. Täytyy sanoa, etten edes oikein muista lukemieni kirjojen nimiä ja tapahtumia. Pakkaseen kuitenkin kannattaa tutustua jo ihan mielenkiinnon vuoksi.

    VastaaPoista