lauantai 21. huhtikuuta 2012

Eeva Tenhunen: Rakas perhe


Eeva Tenhunen tunnetaan dekkareistaan. Rakas perhe sijoittuu kuitenkin viihdeosastolle.

Kirja koostuu kahdenlaisista kirjeistä. Kehyksenä on 80-luvun alussa päähenkilö Tuulin kirjeet tulevalle tyttärentyttärelleen tämän 23-vuotispäiväksi. Tuuli haluaa tulevan lapsenlapsensa tutustuvan omiin nuoruudenkokemuksiinsa. Nuoruudenkokemukset selviävät kirjeissä, jotka Tuuli on itse kirjoittanut perheelleen nuorena opiskelijatyttönä 60-luvun alussa. Perheelle kirjoitetuissa kirjeissä ei kuitenkaan kaikkea ole kerrottu ja moniin kirjeisiin liittyykin tyttärentyttärelle osoitettu selventävä jälkikirjoitus. Näin kuvattuna kirja saattaa vaikuttaa hieman sekavalta, mitä se ei kuitenkaan ole.

23-vuotias Tuuli on suomen opiskelija, joka tulee vuodeksi Turkuun auskultoimaan valmistuakseen äidinkielenopettajaksi. Tuuli jakaa serkkunsa Maritan kanssa yhteisen opiskelijaboksin. Loistoa elämään tuo Maritan sulhanen, ruotsalainen kreivi. Muuten elämä onkin varsin tuttua opiskelijamaailmaa. Kouluelämä Norssissa on varsin mielenkiintoisesti kuvattu. Auskultanttien arkea säädellään varsin tarkasti koulun ja yliopiston taholta. Tuuli seurailee opiskelutovereidensa rakkauselämää haaveillen itsekin jostakin tavoittamattomalta tuntuvasta. Romantiikan sijaan kirjassa on kuitenkin pääpaino arkielämän komediassa.

Luin Rakkaan perheen ensimmäisen kerran joskus vuosia vuosia sitten, samoin kuin muutkin Tenhusen kirjat. Kirjassa on samaa Tenhuselle ominaista huumoria kuin dekkareissakin. Kuolemantapauksella on myös tässä melkoinen osa. Minusta myös kirjemuoto on jotenkin viehättävä lukea.  Ennenkaikkea kirja on kuitenkin kiinnostava aikamatka 60-luvun alun Suomeen ja opiskelijaelämään. Varsin hersyvä kirja.


 

2 kommenttia:

  1. Minäkin olen Tenhusen dekkarit lukenut ja niistä kovasti pitänyt, mutta tästä en ollut kuullutkaan. Suomen opiskelu 80-luvun Turussa ei kyllä minusta ollut kovin säädeltyä. Pitäisi varmasti tutustua tähän!

    VastaaPoista
  2. Lirjoitin ehkä hieman sekavasti, mutta Tuulin opiskeluvuodet sijoittuivat &0-luvun alkuun ja hän kirjoitti niistä tulevalle tyttärentyttärelleen 80-luvun alussa.

    Rakas perhe on kyllä tutustumisen arvoinen.

    VastaaPoista