lauantai 18. helmikuuta 2012

Kari Levola: Suorin mutka ikinä



Kari Levolan uusin kirja Suorin mutka ikinä koostuu lyhyistä, muutaman sivun mittaisista jutuista. Jutuissa nuoret, tytöt ja pojat, kertovat hetken omasta elämästään. Tilanteet hahmojen elämästä vaihtelevat. Aiheita riittää koulujutuista, ystävyydestä, tulevaisuudesta, vanhemmista, rakkaudesta ja elämästä.

Pidin kirjasta kovasti. Lyhyet jutut tarjosivat mielenkiintoisia kurkistuksia hahmojensa maailmaan. Osa sai samaistumaan, osa ihmettelemään. Välillä tuli nostalginen olo ja välillä olin helpottunut siitä, että oma nuoruuteni on jo takana. Antoisa pieni kirja.

Tarjosin kirjaa luettavaksi myös 13-vuotiaalle pojalleni. Olisin halunnut kuulla kirjasta myös likimain kohderyhmäikäisen mielipiteen. Poika ei kuitenkaan kirjaa innostunut lukemaan. Kirjan tyylilaji saattoi tuntua oudolta Ilkka Remeksiä ja Pelit-lehtiä viimeksi lukeneelle. Samoin kannen tyttö& poika-asetelma saattoi karkottaa myös.

Aloitan Suorimmalla mutkalla ikinä rakentaa omaa Lasten linnoitustani.

5 kommenttia:

  1. Olen lukenut Levolan Kaksi palkkia latausta, ja se oli varsin tiivis nuorten kirja, ei minusta huonoimmasta päästä :)

    VastaaPoista
  2. Okei aika mielenkiintoista :) Itse en ole lukenut paskaakaan.

    VastaaPoista
  3. Okei aika mielenkiintoista :) Itse en ole lukenut paskaakaan.

    VastaaPoista