Pitkillä automatkoilla en jaksa kuunnella vain radiota. Äänikirjat ovat tähän oiva vaihtoehto. Autoni on vanha ja siinä voi kuunnella vain c-kasetteja, mutta onneksi kirjastosta löytyy apu tähänkin. Kaikki kirjat eivät sovi äänikirjoiksi eikä niitä voi kuunnella missä vain. Hyvä äänikirja ei ole liian pitkä tai hidastempoinen. Kuuntelutilanteen pitäisi olla melko rauhallinen. Minusta olisi hyvä, jos voisi kuunnella kerralla pidemmän yhtäjaksoisen ajan. Kuuntelukertojen välissä ei myöskään pitäisi olla liian pitkiä taukoja.
Lukijan merkitys äänikirjoissa on iso. Lukuäänen pitäisi olla miellyttävä ja puheen tenpon sopiva. Minusta varsinkin aikuisille suunnatuissa kirjoissa lukijan ei tarvitse ylenmäärin eläytyä tai muuttaa ääntään henkilöiden mukaan. Toisaalta liian monotoninen luenta on puisevaa kuunneltavaa. Syyttävän sormen lukijana oli Tytti Paavolainen, joka oli mainio lukija. Aluksi minua tosin häiritsi kuunnella lukijaa, koska Paavolainen on lukenut mm. Uppo-Nalleja ja oli hassu tunne yhdistää ääni Uppo-Nalleen ja kuunnella nimettömistä kirjeistä. Onneksi mielleyhtymä katosi ja pystyin keskittymään kuunteluun kunnolla.
Mielestäni olen lukenut suurimman osan Agatha Christien kirjoista, Mutta Syyttävästä sormesta minulla ei ollut mitään muistikuvia. Olen nyt kesällä katsellut Miss Marple-elokuvia. Syyttävä sormi on ollut filmattujen tarinoiden joukossa. Se ei kuunetelua haitannut, vaikka huomioinkin joitakin eroavaisuuksia kirjan ja elokuvan kesken.
Kirjan kertojana on nuori lentäjä Jerry, joka onnettomuudesta loukkaannuttuaan muuttaa maalle sisarensa kanssa. Sisaruspari otetaan hyvin vastaan paikalliseen seurapiiriin, vaikka heidän suurkaupunkilaiset tapansa aiheuttavatkin hieman oudoksuntaa. Sisarukset ovat tuskin asettuneet aloilleen, kun he saavat ensimmäisen nimettömän kirjeen. Käy ilmi, että pikkukaupungissa on meneillään ilkeiden ja hävyttömien kirjeiden aalto. Lähes kaikki ovat saaneet kirjeen. Kirjeille näyttää olevan ominaista se, etteivät ne perustu tosiasioihin. Onnettomuudesta toipuva Jerry kiinnostuu kirjeistä ja yrittää selvittää niiden tekijän. Aluksi vain pahaa mieltä aiheuttaneista kirjeistä on kuitenkin ikävämpiäkin seurauksia. Eräs nainen tekee itsemurhan ja kohta tapahtuu myös murha. Poliisikin kiinnostuu nimettömistä kirjeistä. Epäilykset vellovat ihmisten mielissä, mutta ratkaisua ei löydy. Onneksi kylän papinrouva tuntee neiti Marplen, jota kutsuu pahuuden asiantuntijaksi. Tarkkanäköinen neiti Marple on kohta oikeilla jäljillä ohjaten poliisinkin niille.
Syyttävä sormi oli miellyttävä kuuntelukokemus. Christie oli onnistunut luomaan kiinnostavan ja jännittävän juonikuvion, joka kiepsautettiin muutaman kerran taidokkaasto ympäri. Pidin myös minä-kertojasta. Kylään ulkopuolisena tuleva hahmo oli hyvä. Christien dekkareille ominaiset romanttiset sivujuonteet olivat myös sopivasti sivussa. Huumoria oli myös mukavasti mausteena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti