lauantai 4. elokuuta 2012

Alicia Giménez Bartlett: Petra Delicado ja merkityt tytöt


Tuli hieman harrastettua kotimaan matkailua. Kuvittelin reissusskin kirjoittavani näitä rästissä olevia juttuja, mutta niin vain jäi kirjoittamatta.

Alicia Gimenéz Bartlettin Petra Delicado ja merkityt tytöt luin melko pian Antonio Hillin Kuolleiden lelujen kesän jälkeen. Molemmat sijoittuvat Barcelonaan. Hillin kirja sijoittuu nykyaikaan ja Petra Delicado 90-luvulle. Kirjoja olikin luonnollista verrata toisiinsa. Toisaalta kirjat olivat hyvinkin eri tyylisiä, mutta olivat mielenkiintoisia kumpikin.

Petra Delicado on nelikymppinen kahdesti eronnut entinen juristi.Hän oli halunnut rikostutkijaksi, mutta päätynyt hoitamaan poliisin arkistoa. Kaupungissa on tapahtunut raiskauksia, jotka näyttävät olevan saman tekijän tekosia. Poliisilla on pula tutkijoista ja Petra saa odottamansa tilaisuuden. Hän saa apulaisekseen maakunnasta saapuneen eläkeikää lähestyvän Fermin Garzónin. Ennakkoluuloisesti toisiinsa suhtautuva parivaljakko tutkii tapauksia. Petra huomaa, ettei rikostutkinta ole ihan niin helppoa ja suoraviivaista kuin hän on kuvitellut. Ihmisten vanhat ennakkoluulot poliisia kohtaan aiheuttavat myös ongelmia. Rikokset eivät jää vain raiskauksiin, sillä kohta löytyy myös ensimmäinen ruumis. Selvittäessään rikosta Petra Delicado ja Garzón oppivat kunnioittamaan toisiaan.

Minusta Petra oli pitkään todella ärsyttävä hahmo, jonka vuoksi lukeminen oli aluksi hieman tökkivää. Kirjassa oli kuitenkin jotain joka sai minut jatkamaan lukemistani. Tapahtumat pääsivät kunnolla vauhtiin ja tutkimusten edetessä pääsin paremmin Petran pään sisään.

Kirja on melko perinteinen dekkari, johon naistutkija toi vaihtelua. Se on sarjan ensimmäinen osa. Lukisin mielelläni lisääkin Petra Delicadon tutkimuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti