sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Mauri Kunnas: Aarresaari


Mauri Kunnaksen kirjat ovat olleet suosikkejani omasta lapsuudestani lähtien. Sain siskoni kanssa monena joulua uuden Kunnaksen lahjaksi. Omille lapsilleni jatjoin perinnettä useiden vuosien ajan. Nyt pojat ovat jo niin isoja, että kuvakirjat eivät enää ole kiinnostaneet muutamiin vuosiin. Minä olen Kunnakset senkin jälkeen ainakin selannut. Uusin kirja Aarresaari sattui silmiini kirjastossa ja nappasin sen oitis lainaan.

Tällä kertaa Kunnas versioi R. L. Stevensonin Aarresaaren koiramaiseen tyyliin. Olen alkuperäisen Aarresaaren joskus lukenut ja mielestäni Kunnaksen versio noudatteli sitä aika hyvin. Tarinassa nuori Jim saa haltuunsa merirosvojen aarrekartan. Kapteeni Flintin aarretta lähtee tavoittelemaan retkikunta, jonka jäsenistä osa paljastuu merirosvoiksi. Ennen aarteen löytymistä ja päätymistä oikeisiin käsiin on edessä huikeita seikkailuja.

Pidän hurjasti Kunnaksen piirrostyylistä. Aarresaaressa Kunnas on päässyt herkuttelemaan väreillä ja maisemilla. Herra Hakkarainen seikkailee myös tuttuun tapaan kirjan sivuilla ja hahmon etsiminen tuotti minulle suurta hupia.

Juoneltaan Aarresaari on hivenen mutkikas ja hurja, eikä ehkä sovi kaikkein pienimmille ja herkimmille. Hieman isommat nautivat varmasti menosta ja seikkailusta.

3 kommenttia:

  1. Kunnaksen monista teoksista pidän, tätä en ole lukenut. Hakkaraisen etsiminen on tosiaa hauskaa, ja joissain teoksissa on sellainen musta pieni pallomainen veijari jota voi bongata, on ainakin joka sivulla Kunnaksen avaruuskirjassa :)

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen hullaantunut Kunnaksen kirjoihin. Ajattelinkin aloittaa ostelemaan näitä pojulle pikku hiljaa, vaikka vielä onki niin pikkuinen ettei ymmärrä. Tästä äitistä on vain niin hupia lueskella Kunnasta ja juurikin etsiskellä tuota Jokken mainitsemää hämppiksen näköistä kaveria tai Hakkaraista. :D

    VastaaPoista
  3. Mauri Kunnaksen kirjat ovat ihania. Niitä jaksaa vanhempi lukea ja lapsi kuunnella kerta toisensa jälkeen kyllästymättä. Aina löytyy jotain uutta. Kunnaksen kirjoissa on myös yllättävän paljon ihan faktatietoa.

    VastaaPoista