Agatha Christie: Hänet täytyy tappaa

Olen suurimman osan Christien tuotannosta jokus lukenut, mutta niinpä vain käsiini sattui ennen lukematon opus. Etsin pitkälle automatkalle jotain kuunneltavaa kirjastosta ja päätin poikienkin olevan tarpeeksi kypsiä Agathalle kesäisten Poirot elokuvien myötä.

Kirjan tapahtumat käynnistyvät jerusalemilaisessa hotellissa, jossa myös Hercule Poirot on lomailemassa. Hän kuulee sattumoisin ikkunasta keskustelun pätkän, jossa ääni toteaa, että hänet täytyy tappaa. Poirot jää tässä vaiheessa sivuun ja huomio kiinnittyy nuoreen lääketieteen opiskelijaan Sarahiin. Sarah tapaa hotellissa ranskalaisen psykiatrin ja amerikkalaisen Boyntonin perheen. Leskirouva hallitsee aikuisia lapsiaan sadistisella otteella. Saamme seurata tapahtumia hotellissa ja tulemme myös siihen tulokseen, että rouva Boyntonista olisi hyvä päästä eroon. Sarah yrittää tehdä tuttavuutta Boyntonin perheen nuorten kanssa, mutta joutuu täysin tyrmätyksi rouva Boyntonin taholta. Boyntonin perhe poistuu paikalta. Sarah jää jatkamaan lomaansa. Hän päättää tehdä retken muinaiseen Petran kaupunkiin. Ranskalainen tohtori ja kaksi englantilaista naista liittyvät retkikuntaan. Petrassa he tapaavat jälleen Boytonin perheen. Helteisen päivän jälkeen lihava ja sairaalloinen rouva Boynton löydetään kuolleena. Kuolema näyttää luonnolliselta.

Kirjan toisessa osassa Poirot palaa kuvioihin. Kuolemantapausta hoitava brittieversti on Poirotin vanha tuttava. Rouva Boyntonin kuolinajassa on jotai epäselvää. Matkustavaisten pitäisi päästä jatkamaan matkaansa ja eversti voi pidätellä heitä vain vuorokauden. Porot lupaa ratkaista tapauksen haastattelemalla paikalla olleita ja sen myös tekee. Dramaattinen loppukohtaus näytellään hotellihuoneessa kaikkien epäilyksen alaisten ollessa kuulolla ja vuorollaan syytteen kohteena.

Erittäin nautinnollista tekstiä. Dame Agatha on osannut pyörittää lukijaa, tässätapauksessa kuulijaa, mennen tullen. Odotin koko alkupuolen rouva Boyntonin kuolemaa ja mietin kuka hänet tulisi tappamaan ja miten. Poirotin keriessä tapahtumien vyyhtiä auki olin monta kertaa jo arvaavinani oikean loppuratkaisun, mutta tulin huomaamaan joutuneeni yhtä höplästä vedetyksi kuin tapausta tutkiva eversti.

Kirja on julkaistu alunperin vuonna 1938, joten se tarjoaa myös melkoista ajankuvaa brittiläisestä Palestiinasta ja sen aikaisista matkustustavoista.