Olen seurannut poliisi Sakari Koskisen uraa vuodesta 1996, jolloin ensimmäinen hänestä kertova kirja julkaistiin. Hervantalainen on 17. Seppo Jokisen dekkari. Vuosiin on sattunut monenlaisia kirjoja. Pääsääntöisesti olen niistä kuitenkin pitänyt. Rikosten ohella lukijat ovat saaneet seurata Koskisen ja hänen työtovereidensa yksityiselämää.
Komisario Koskinen on lopettelemassa kesälomaansa, kun hän saa viestin poliisilaitokselta. Pari pahoipitelyä ja yksi kuolemantapaus näyttävät liittyvän yhteen. Tapauksia tutkitaan, mutta ratkaisevaa tekijää ei heti huomata. Kuoleman tapauksia tulee kuitenkin kiihtyvällä tahdilla lisää. Koskinen pääsee joukkonsa kanssa oikeille jäljille, mutta murhaaja tuntuu olevan askeleen edellä. Vuotaako joku poliisilaitokselta tietoja ulkopuoliselle? Ja miten käy kun poliisien perheenjäseniä aletaan uhata?
Pidän Jokisen dekkareista. Niissä päähenkilöt ja heidän elämänvaiheensä ovat sympaattisia. Rikoskuviot ovat mahdollisuuksien rajoissa ja silti erilaisia ja kiinnostavia. Yhteiskunnallisuuttakin löytyy, mutta se ei etene saarnaavuuden asteelle. Entisenä tamperelaisena luen mielelläni myös tuttuihin maisemiin sijoittuvia kirjoja.
Hervantalainen on kelpo dekkari, taattua laatua. Minä sijoitan mielessäni sen Jokisen dekkareiden parempaan osaan.
Kirjoista puhuttaessa tulee joskus puhetta myös sarjoista ja pitääkä ne lukea järjestyksessä. Minusta Koskis-kirjat voi lukea hyvin satunnaisessa järjestyksessä tai aloittaalukemisen vaikka tästä kirjasta. Rikostapaukset eivät ole jatkuvajuonisia eikä niiden ratkaisua paljasteta myöhemmissä kirjoissa. Joihinkin henkilöhahmoihin ja tapahtumiin voidaan viitata, mutta ei häiritsevässä määrin. Koskisen niinkuin muidenkin hahmojen yksityiselämässä on tietysti tapahtunut vuosien myötä kaikenlaista, mutta rikosten selvittely on kuitenkin näissä kirjoissa se pääasia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti