Minerva kustannua ja Sisko Ylimartimo ovat tehneet hienoa työtä tarjoten meille mahdollisuuden tutustua Montgomeryn aiemmin suomentamattomiin teoksiin. Minä ainakin olen niin laiska luemaan englanniksi, että olen todella mielissäni tästä mahdollisuudesta. Perinnönjakajia odotin innolla, koska olen kuullut paljon myönteistä tästä kirjasta.
Nimensä mukaisesti kirjan tapahtumat keskittyvät perinnönjaon ympärille. Isoista omaisuuksista ei kuitenkaan ole kysymys, vaan halun kohde on vanha ja hieman kolhiintunut kannu, johon liittyy romanttinen sukutarina.Sukukannua pitää hallussaan ikivanha Becky-täti, joka hallitsee Darkin ja Penhallowien sukuja itsevaltiaan otteella. Tuntiessaan kuoleman lähestyvän Becky-täti kutsuu suvun luokseen kuulemaan kannun tulevan omistajan. Penhallowit ja Darkit saapuvat runsaslukuisina paikalle, mutta Becky-tädillä on vielä yllätys varattuna. Hän ilmoittaa antavansa kannun sellaiselle suvun jäsenelle, joka vuoden ajan elää elämäänsä eniten Becky-tätiä miellyttävällä tavalla. Becky-täti kuolee pian kokouksen jälkeen ja sukujen jäsenet aloittavat ankaran kilvoittelun saadakseen kannun itselleen. Kaikenlaista ennättääkin tapahtua ennenkuin suvut kokoontuvat uskotun miehen luokse saadakseen selville Becky-tädin viimeisen tahdon. Luvassa on yllätyksiä, romantiikkaa, riitoja, hyvää tahtoa ja kieroilua.
Useissa Montgomeryn kirjoissa on hienosti kuvattuja sivuhenkilöitä. Perinnönjakajissa ei ole selviä päähenkilöitä vaan saamme tutustua isoon joukkoon ihmisiä. Montgomeryn kyky kuvailla ihmisiä koomisesti, mutta kuitenkin lämminsydämisesti pääsee tässä kirjassa oikeuksiinsa. Lemmentarinoitakin kirjassa on monenlaisia ja kaikki eivät suinkaan ole nuorten ihmisten. Mieleeni tuleekin useita Montgomeryn kirjoittamista novelleista. Kirjaan sisältyy myös surullinen lapsikohtalo, joka kuitenkin saa onnellisen päätöksen.
Pidin kirjasta. Hedelmätarhan Kilmeny oli minulle pieni pettymys, mutta tämä kyllä korvasi sen.
Kirjan ulkoasussa on mieman huvittava yksityikohta. Sisko Ylimartimo kirjoittaa jälkisanoissaan Montgomeryn kritisoineen kirjansa brittipainoksen kannen bonettihattuista tyttöä kirjan tapahtumien sijoittuessa 1920-luvun lopulle. Perinnönjakajien kannessa naisilla on 1900-luvun alun myllynkivihatut eli sama pikkuvirhe toistuu tässäkin. Muuten pidän kannesta ja sen tunnelmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti