torstai 29. marraskuuta 2012

Salla Simukka: Toisaalla


Salla Simukan Toisaalla on rinnakkaisteos aikaisemmin julkaistulle Jäljellä-kirjalle. Kirjoissa eletään läheisessä tulevaisuudessa. Lapset luokitellaan jo nuorina taipumustensa mukaan eri lahjakkuusalueisiin ja tämä vaikuttaa heidän elämäänsä melkoisesti.

Samuel on tietokonenörtti, joka on juuri valmistunut koulusta. Työpaikkaa ei ole vielä löytynyt ja omat ja vanhempien raha-asiat huolestuttavat Samuelia. Samuel saa kuitenkin kutsun työhön, josta ei voi kieltäytyä. Aluksi Samuel on innoissaan kovapalkkaisesta ja haastavasta työpaikasta. Hän on päässyt kmukaan kehittämään uutta ja mullistavaa peliterapiaa. Samuel ohjelmoi pelin henkilöiden maailman tuntumaan ja maistumaan aidolta. Pikkuhiljaa hän alkaa kuitenkin huomata työssään liikaa outoja ja häntä vaivaavia asioita ja päätyy lopulta ennakoimattomaan ratkaisuun.

Kirjan alussa Samuel on jo ratkaisunsa tehnyt ja hän selvittelee sen seurauksia ja siihen johtaneita syitä. Tapahtumia seurataan välillä menneessä ja välillä nykyhetkessä. Jäljellä-kirjan oudot tapahtumatkin saavat selvityksen.

Jäljellä ja Toisaalla ovat varsin kylmäävä ja pelottavakin teospari. Simukka on osannut luoda uskottavan ja painostavan maailman, jonka toivoisi jäävän vain mielikuvitukseksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti