lauantai 1. joulukuuta 2012

Blogistanian kuopus


Blogistanian kuopus on uusi kilpailu, jonka tarkoitus on edistää lasten- ja nurtenkirjallisuuden lekemista ja asemaa. Kilpailua emännöi Saran kirjojen Sara. Kilpailuun osallistuvien kirjojen tulee olla ilmestynyt Suomessa vuonna 2012.

Luen jonkun verran lasten- ja nuortenkirjoja. Osittain lukemisen taustalla on halu löytää kiinnostavaa lukemista omille lapsilleni, mutta isompi syy on se, etten missään vaiheessa oikeastaan lakannut lukemasta niitä itselleni. Luen sekä vanhempaa että uudempaa kirjallisuutta. Tänä vuonna julkaistujakin olen sen verran lukenut, että päätin osallistua.

Suosikkien valinta ei ollut helppoa, mutta tässä listäni on:
  1. Colin Meloy ja Carson Ellis: Sysimetsä 
  2. Anneli Kanto: Pusu ja pokaali
  3. Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja
Kirjat ovat keskenään varsin erilaisia ja järjestys ja valinnatkin olisivat toisena hetkenä voineet olla toisia.

Sysimetsä on kiehtova klassisia aineksia sisältävä fantasiatarina, jossa kaksi lasta päätyy pelastusehtävän vuoksi tavallisesta maailmasta taikavoimiaomaavaan metsään.

Pusu ja pokaali päättää futistyttö Oonasta kertovan sarjan. Sarjassa olemme saaneet seurata nuoren tytön kehitystä perheen ystävien ja harrastuksen parissa. Raikasta ja humoristista menoa ongelmia unohtamatta.

Yhden promillen juttuja on kokoelma kaunistelemattomia, mutta saarnaamattomia kertomuksia nuorten ja alkoholin suhteesta.

Kisan järjestäjille iso kiitos hienosta ideasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti