sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Jennifer Weiner: Pieniä maanjäristyksiä






Kingin ja muutaman muun synkemmän kirjan jälkeen tunsin tarvitsevani jotain kevyempää. Kesällä ostin Jennifer Weinerin pokkarin tarjouksesta yhdessä joidenkin muiden kanssa. Weineriä olen lukenut aikaisemminkin.

Pieniä maanjäristyksiä voitaisiin kai luokitella mom lit-kirjallisuudeksi. Se kertoo neljästä erilaisesta naisesta, joita yhdistää äitiys. Becky, Kelly ja Ayinde tutustuvat raskauden aikana joogaryhmässä. Lia on menettänyt oman vauvansa ja tutustuu muihin myöhemmin. Äitiys ei ole aivan sellaista kuin naiset ovat odottaneet. Elämänmuutos on haasteellista kaikille ja ja naisilla on myös omia huoliaan aviomiesten, äitien ja anoppien kanssa. Kolmikon kasvamista äitiyteen ja Lian surutyötä seurataan vuoden ajan. Vuosi tuo paljon muutoksia ja myös mahdollisuuksia parempaan ja onnellisempaan elämään.

Weiner onnistui kertomaan kevyesti vaikeista ja hankalista asioista. Lajille tyypillisesti loppuratkaisu toi kaikille naisille paremman elämän.Silti mielestäni kirja ei ollut liian sokerihöttöinen. Viihdyin kirjan parissa.

Pieniä maanjäristyksiä osallistuu So American-haasteen osioon Jewish American Experience.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti