Laura Honkasalo: Kotikutoista; itsetekemisen ihanuudesta

Laura Hokasalon Kotikutoista on mainio kirja käsitöiden ystävälle. Kirja voi olla myös tutustumisen arvoinen katsaus käsitöiden historiaan vaikkei itse pitäisikään käsitöiden tekemisestä. Honkasalo kertoo omista käsitöistään, onnistumisistaan ja epäonnistumisistaan. Käsitöiden historiaa käydään läpi mielenkiintoisesti ja perehdytään myös käsitöiden tekemiseen nykypäivänä kierrätystä ja blogimaailmaa unohtamatta.

Pidin kirjasta ja Honkasalon kirjoitustyylistä. Kirja sai myös oman hieman uinuneen käsityöharrastukseni heräilemään.

Teemu Keskisarja: Kyynelten kallio

Teemu Keskisarjan kirja Kyynelten kallio on alaotsikoltaan kertomuksia seksistä ja väkivallasta. Sitä tässä kirjassa riittää. Keskisarja on kaivanut arkistoista ja historian kätköistä suomalaisia rikoksia 1600-l800-luvuilta. Käsitellyksi tulevat niin kaksinkertaiset huorinteot, eläimeensekaantumiset kuin paholaisen palvontakin ja paljon muuta.

Kyynelten kallio oli todella mielenkiintoista luettavaa. Se on selkeästi kirjoitettu. Tarkemmin esiteltyjen tapausten lisäksi kirja antaa hyvän kuvan Suomen oloista ja entisajan yhteiskunnasta ja kirkon vaikutuksesta ihmisten elämään. Suosittelen raadollisemmasta historianäkemyksestä kiinnostuneille.

Guy Delisle: Shenzhen

Shenzhen on toinen lukemani kanadalaislähtöisen Guy Delislen sarjakuva. Aikaisemmin olen lukenut Merkintöjä Burmasta. Tämän myös omaelämänkerrallisen tarinan tapahtumat sijoittuvat varhaisempaan aikaan. 

Delisle työskentelee ranskalaisessa animaatioita tuottavassa yhtiössä. Yritys on siirtänyt animaatiotuotantoaan halvempien tuotantokustannusten Kiinaan. Delisle lähetetään Shenzheniin kolmeksi kuukaudeksi valvomaan piirrossarjan valmistumista.

Burmalaismerkintöjen tavoin tämä kuvaa vierasta yhteiskuntaa ja ihmisten elämää. Päällimmäiseksi miekikuvakseni Shenzhenistä jäi kuitenkin minulle yksinäisyyden ja vierauden kokemus Guyn yrittäessä selvitä oudossa ympäristössä kieltä ymmärtämättä. Pidin tästä jopa enemmän kuin Burmasta juuri surumielisen tunnelman vuoksi.

Hyllyssä odottaa lukuvuoroa Pjongjang, mutta ennen sen lukemista haluan pitää pienen tauon.

Kirsi Kunnaksen tiitiäisrunoista

Minä en osaa laulaa. Sen sijaan minä pidän ääneen lukemisesta tavattoman paljon. Poikien ollessa vauvoja luin heille ääneen jo aivan pieninä. Järkeilin runojen ja lorujen kuuntelemisen olevan ihan yhtä kehittävää kuin tuutulaulujen kuuntelun. (Lapselle laulamisen tärkeydestä sain kuulla aivan riittävästi. Ja kyllä minä myös lauloinkin, silloin kun paikalla ei ollut muita kuulemassa.) Pidin erityiseti Kirsi Kunnaksen runoista. Ne ovat sopivia ääneenluettaviksi, niissä on huumoria ja koukkua niin lapselle kuin aikuiselle. Nämä Tiitiäisrunot halusin myös omaan hyllyyni.

Maija Karman kuvittama iki-ihana Tiitiäisen satupuu on vuodelta 1956. 

Tiitiäisen Tuutulaulu on minulle tuttu jo omasta lapsuudestani. Muistan monen runot ja kuvat hyvin kaukaa. Muistan Haitulan ja kaniineja pursuavan hatun, surullisen vanhan verirotan ja kiehuvat perunat. Taikuri Pii Poossa oli jotain josta en pitänyt. Mummulassa oli tämä kirja omana ja muistan myös itse lukeneeni tätä lapsena. Tiitiäisen satupuu on minulle jotenkin niin tuttu ja olennainen osa omaa lukuhistoriaani, etten oikein osaa kuvailla sitä. Oli jotenkin hieno tunne, kun sai lukea itselle tärkeää kirjaa omille lapsille.

Julia Vuoren kengurut hyppivät vuonna 1991 Tiitiäisen pippurimyllyssä.

Tiitiäisen pippurimyllyn ilmestyessä olin jo teini-ikäinen. Nuorin sisareni oli kuitenkin niin pieni, että tätä kirjaa tuli minunkin luettua hänelle ääneen. Niihin aikoihin luin muutenkin paljon runoja ja Kunnaksen kielellä leikittely upposi minuun täysin. Kävin myös siskoni ja äitini kanssa katsomassa teatterissa tästä tehdyn esityksen. Se oli pikkusiskoni ensimmäinen teatterikokemus, vaikka tuskin hän itse muistaa siitä mitään.

Kristiina Louhen siili vuodelta 2000 Tiitiäisen tuluskukkarosta.

Tiitiäisen tuluskukkaron näkyy vanhempi poika saaneen mummultaan jouluna 2000. Tähän runot on koottu aakkosittain.Näitäkin on paljon luettu, mutta niistä ei ole jäänyt niin selvää muistijälkeä kuin noista vanhemmista.  



Christel Rönnsin ihanat vanhat kissat Tiitiäisen runolelusta vuodelta 2002.

Tiitiäisen runolelu on pahvisivuinen kirja, johon runot on koottu Kunnaksen vanhemmista kirjoista. Tiitiäisen runolelu on hyvä tutustumispakkaus Kirsi Kunnaksen ihaniin lastenrunoihin.

Tätä kirjoittaessa tuli aivan ikävä ääneen lukemistä. Nuorempi poikakin lopetti tänä talvena iltasadun kuuntelemisen. Hän voi kuulemma lukea aivan hyvin itsekin. Olin aika haikeana tästä päätöksestä. Aikamoinen pino kirjoja tuli vuosien myötä luettua kuvakirjoista ja loruista lastenklassikoihin ja tämänpäivän uutuuksiin. Toivon,että tuolla kaikella lukemisella pystyin herättämään pysyviä ituja lukemisen iloihin.



Näillä runoilla valloitan Lasten linnoituksen osion Runoratsu laukkaa.

Renate Dorrestein: Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille Punahilkkaa

Muistan katselleeni tätä kirjaa joskus kirjakaupassa. Kansien perusteella ajattelin tämän olevan paljon hömpempi ja tyhjänpäiväisempi kirja kuin mitä tämä sitten oli. Silloin kirja jäi lukematta. Nyt Ikkunat auki Eurooppaan- haasteen myötä tulee kirjastossa kirjoja katseltua hieman eri silmällä kuin aiemmin. Huomasin tämän kirjan olevan hollantilainen ja ajattelin lukaista sen ohimennen. Yllätyin positiivisesti.

Päähenkilö Heleen pitää miehensä kanssa kauppapuutarhaa. Poika on lähtenyt koulun jälkeen kiertämään maailmaa ja päätynyt Australiaan. Tytär viettää kaiken vapaa-aikansa paikallisella löytöeläintalolla vapaaehtoisena. Sisar asuu Yhdysvalloissa naisystävänsä kanssa. Välit hössöttävään äitiin ovat melko etäiset. Heleenin kuumien aaltojen vaivaama, mutta muuten mukavasti sujuva elämä suistuu raiteiltaan, kun äiti löydetään kotoaan sekavassa tilassa. Heleen yrittää saada äitinsä hoitoon ja lopulta selviää, että äidillä on aivoverenkiertohäiriö, joka on tehnyt peruuttamatonta tuhoa äidin aivoissa. Heleen joutuu hoitokodin, työpaikan ja kodin muodostamaan Bermudan kolmioon. Oli hän missä tahansa tuntee Heleen, että hänen pitäisi olla jossain muualla. Heleen joutuu koville yrittäessään myös huolehtia aikuistuvista lapsistaan ja omasta vanhenemisestaan. Heleenin ja hänen äitinsä suhteessa on myös omat selvittämättömät solmunsa. Kirja ei kuitenkaan ole pelkästään synkkä vaan Heleen pystyy käyttämään välillä hyvinkin mustaa huumoria apunaan.

Kuten sanottu, pidin tästä kirjasta. Moni asia Heleenin elämässä ei ole vielä omassa elämässäni ollut ajankohtainen, mutta olen vierestä joutunut seuraamaan samantapaisia asioita ja pystyin jotenkin samaistumaan Heleenin tunnelmiin. Luen myös mielelläni vanhempien ja lasten välisistä suhteista. Tässä niitä käsiteltiin hyvin molempiin suuntiin. Heleen nähtiin äitinsä tyttärenä ja samalla omien lastensa äitinä. Suhde aviomieheen oli hieman sivussa, mutta selittynee kirjan kuvaamalla elämäntilanteella.

Tällä osallistun Eurooppa-haasteeseen kohteena Alankomaat.

Terhi Rannela: Scarlettin puvussa

Viivi Lintunen on 17, kiinnostunut vaatteista ja vanhoista elokuvista. Viivi asuu idyllisessä puutalossa äitinsä ja mummansa kanssa, käy lukiota ja on seurustellut Akin kanssa useamman vuoden. Seurustelussa Viivi ja Aki ovat pitäneet kesän ajan taukoa kesän ajan, mutta Viivi on varma, että syksyn tultua kuvio palautuu ennalleen. Viivi kirjoittaa myös Tara-nimistä muotiblogia nimimerkillä Scarlett.

Kirjan alussa Viivin parhaat ystävät tulevat kertomaan, että Aki on aikeissa mennä kihloihin hiljaisen koulukaverinsa Olivian kanssa. Viivi tyrmistyy moisesta ja päättää saada Akin takaisin keinolla millä hyvänsä. Edessä on myös vanhojenpäivä, jota Viivi on odottanut ala-asteelta saakka. Ongelmia syntyy, kun Viivin pariksi lupautunut Aki haluaakin tanssia kihlattunsa kanssa. Paikkakunnalle on muuttanut komea mustatukkainen Reko, joka kiinnostuu Viivistä. Viivi miettiikin voisiko Rekoa käyttää jotenkin hyväksi Akin takaisin saamiseksi. Samaanaikaan Viivin tanssi- ja pukumurheiden lisäksi tulee tieto siitä, että Lintusen perheen asuinaluetta uhkaa kaavoittaminen kerrostaloalueeksi. Taisteluun puutalojen puolesta on ryhdyttävä pikaisesti.

Tätä kirjaa on ollut varmasti hauska kirjoittaa. Lukukokemus oli ainakin hauska. Viitteet Mitchellin Tuulen viemään olivat kivoja, mutta uskoisin kirjan aukeavan myös niille, jotka eivät esikuvaa tunne. Kirjasta jäi jotenkin raikas jälkimaku. Sankaritar Viivi oli välillä aika ärsyttävä, mutta toisaalta hyvin inhimillinen. Paras kohta kirjassa oli kuitenkin loppupuolella mumman puhe Viivin Scarlett-asenteesta ja ajattelen sitä sitten huomenna- tyylistä. Viivin blogi kommentteineen oli myös varsin mainio.

Kirja herätti minussa myös mieliteon palata Tuulen viemän maisemiin. Edes elokuvan voisi katsoa pitkästä aikaa.

Scarlettin puvulla osallistun Lasten linnoitukseen.

Ferdinand von Schirach: Rikoksia

Rikoksia on asianajajana toimineen Ferdinand von Schirachin ensimmäinen kaunokirjallinen teos. Sitä ei voi varsinaiseksi dekkariksi oikein luokitella vaikka rikosten maailmassa liikutaankin. Rikoksia kertoo erillisiä tarinoita. Niissä kuvataan rikosta usein eri näkökulmasta kuin yleensä. Useimmissa kerrotaan ensin rikoksesta ja sen taustoista ja sitten kuvaan astuu kirjan minä-kertoja puolustusasianajaja. Jutuissa on usein varsin ovelaa kierrettä. Pääsemme kurkistamaan oikeussalin tapahtumiin ja huomaamme ettei kaikki ole todellakaan sitä miltä ensisilmäyksellä näyttää.

Rikoksia oli mielenkiintoinen tuttavuus. Minusta oli miellyttävä lukea kirjaa rikoksista ilman että piti puistatella raakuuksissa tai arvata etukäteen mitä tulee tapahtumaan.

Eurooppa-haasteessa valloitan Rikoksilla Saksan.

Hannele Richert: Enimmäkseen hyvä näkyvyys

Hannele Richertin sarjakuva Enimmäkseen hyvä näkyvyys on kertomus Marjasta. Marjan elämää seurataan useassa episodissa. Tarinan alussa Marja on vielä peruskoulussa ja tarkoitus on pyrkiä toiselle paikkakunnalle musiikkilukioon. Sinne Marja ei kuitenkaan pääse. Marja kasvaa ja seuraa toisten suunnitelmallista elämää. Hän ei osaa suunnitella tulevaisuuttaan. Taustalla kummittelee lapsuuden haave astronauttina olemisesta. Marja yrittää selytyä muiden asettamista paineista ajautuen tilanteesta toiseen. Lopulta elämä näyttää selkenevän.

Pidin tästä kovasti. Pystyin samaistumaan monin tavoin Marjan tarinaan. Pidin myös Richertin selkeästä ja herkästä piirrostyylistä.

Anna-Kaisa Huusko ja Juho Huttunen: Retroaarteet

Retroaarteet on mielenkiintoinen kirja. Se kertoo suomalaisesta muotoilusta ja kodin käyttötavaroista lähinnä 50-, 60- ja 70 luvuilta. Kirja on jaoteltu eri tyyppisten tavaroiden mukaan, kuten valaisimiin, huonekaluihin, kankaisiin ja tapetteihin. Tunnetuimmista suunnittelijoista on omat esittelynsä.

Minusta tämä oli varsin kattava ja selkeä kirja aiheesta. Tosin en ole aiheeseen kovin perehtynyt. Kuvitus oli runsas ja houkutteli selaamaan kirjaa.

Candace Bushnell: Ensimmäinen kesä New Yorkissa

En ole mikään Sinkkuelämää-fani. Jonkun verran sarjaa seurasin telkkarista alkuvuosina, mutta elokuvat ovat näkemättä. Syksyllä luin ohimennen Carrien nuoruusvuodet, joka kertoi Carrien viimeisestä lukiovuodesta pikkukaupungissa. Ensimmäinen kesä New Yorkissa jatkaa tarinaa suoraan edellisen kirjan lopusta. Tässä kirjassa Carrie pääsee ison  kaupungin makuun. Hän on pääsyt himoitsemaansa kesän mittaiselle kirjoittajakurssille ja syksyllä on tarkotus aloittaa yliopisto. Kirjassa pähkäillään paljon kirjoittamisen kanssa, mutta pääpaino on ihmissuhteissa. Carrie syöksyy seurapiireihin, kokee rakkausseikkailuja ja ennen kaikkea ystävystyy kolmen naisen, Samanthan, Mirandan ja Charlotten kanssa.

Ihan sujuva ja paikoin hauska välipalakirja.



Hillevi Wahl: Paksu täti rokkaa tykimmin

Joskus on ihan mukavaa lukea höttöisempääkin tekstiä. Paksu täti rokka tykimmin on ruotsalaisen Hillevi Wahlin pakinakokoelma. Aihepiiri liikkuu pääasiassa liikakilojen ympärillä. Muutakin naisen elämään kuuluvia aiheita toki käsitellään. Muutaman kerran lukiessani hykertelin mielessäni hyvistä huomioista. Ihan mukava ja nopealukuinen kirja.