Sarjakuvia

Ninni Aalto: Sähköjänis
Ninni Aalto on minulle aikaisemmin tuttu mainiosta sarjakuvablogistaan. Pidän Aallon piirustustyylistä ja sarjakuvien välillä hieman kiero huumori viehättää.

Ninni Aalto ja Tuuli Hypén: Kas, kissa
Ninni Aallon ja Tuuli Hypénin Kas, kissa sisältää kissa-aiheisia sarjakuvia. Niistä löytyy varmasti jotain tuttua jokaiselle kissanystävälle.

Kati Närhi: Mustasuon mysteeri
Mustasuon mysteeri jatkaa Saniaislehdon salaisuuksista tutun Agnesin seikkailuja. Tytön isoäiti on joutunut sairaalaan ja Agnes on lähetetty tyttöjen sisäoppilaitokseen. Agnes selvittelee edelleen vanhempiensa katoamista ratkaisten samalla kadonneiden koulutyttöjen arvoituksen. Suosittelen.

Pauli Kallio ja Christer Nuutinen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä - Viidakon vaarat
Pauli Kallion käsikirjoittamia Kramppeja ja nyrjähdyksiä olen seurannut vuosia. Pari viimeisintä albumia on piirtänyt Christer Nuutinen, joka piirsi myös Kramppien alkupään tarinat. Olen nauttinut sarjakuvista. Pidän erityisesti siitä, että henkilöhahmot ovat sarjan kulessa ikääntyneet ja muuttuneet. Viidakon vaarojen lukeminen oli kuin olisi tavannut pitkästä aikaa vanhoja tuttuja.

Pauli Kallio ja Kati Kovacs: Onnen lahjat 1& 2
Onnen lahjoja olen lukenut aikaisemminkin. Tällä kertaa Piitun ja kumppaneiden elämä tuntui mielenkiintoisemmalta ja elävämmältä.

Hugo Pratt: Suuren pohjolan mies
Hugo Pratt tunnetaan ennenkaikkea Corto Maltesesta. Suuren pohjolan mies kuuluu Prattin muuhun tuotantoon. Olen joskus nähnyt tähän perustuvan elokuvan Jesuit Joe, josta on melkoisen sekavat muistikuvat. Sekavalta vaikuttaa myös tämä sarjakuva. Tarina sijoittuu Kanadan lumisiin metsiin, joissa seuraamme hetken jesuiittojen kasvattaman intiaanin verenhurmeista matkaa. Kuvat ovat kuitenkin komeita.

Alison Bechdel: Lepakkoelämää 1-4
Alison Bechdel on tehnyt Lepakkoelämää-sarjakuvaa 80-luvulta lähtien. Sarja seuraa erään naisjoukon arkista elämää. Arjen lisäksi henkilöiden elämää määrittelee seksuaalinen suuntautuminen. Sarja on välillä myös melko poliittinen ja sen seuraamista auttaa Yhdysvaltojen tapahtumien tunteminen muutamien viime vuosikymmenien aikana. Olen lukenut osan Lepakkoelämää-kokoelmista aikaisemminkin. Uusimman suomennoksen ilmestyminen sai minut lukemaan kaikki tähän asti suomennetut osat yhteen menoon. Lukemisesta sai näin paljon enemmän irti, koska ei tarvinnut miettiä kuka oli kuka ja tarinan pidemmät kaaret tulivat paremmin esiin.

Alison Bechdel: Äideistä parhain

Olen lukenut aikaisemmin Alison Bechdelin hienon Hautuukodin, jossa hän käsittelee lapsuuttaan ja isäsuhdettaan. Muita Bechdelin sarjakuvia on suomeksi julkaistu Lepakkoelämää I-III, joista myös pidin.

Äideistä parhain kertoo nimensä mukaisesti Alisonin suhteesta äitiinsä. Odotin saavani samankaltaisen lukuelämyksen kuin lukiessani Hautuukotia. Tässä petyin. Äideistä parhain on myös kertomus terapiasta. Bechdel selvittelee tunteitaan lukuisten terapeuttien avulla. Hän yrittää saada kosketuksen äitiinsä ja piirtää samalla sarjakuvaa suhteesta isäänsä. Läpi käydään myös Bechdelin masennusta ja naissuhteita.

Hautuukoti oli myös melko kirjallinen sarjakuva, mutta Äideistä parhain tuntuu tukehtuvan tekstin alle. Kirjassa on paljon lainauksia psykoterapiakirjallisuudesta, jonka avulla Bechdel yrittää selvittää päätänsä. Suhde äitiin ei oikeastaan selkiinny kirjan mittaan ja muutenkin elämä tuntuu polkevan paikallaan. Jäin myös miettimään putoaako lukija, joka ei ole lukenut Hautuukotia, täysin kärryiltä. Sarjakuva on omaelämäkerrallinen ja omaelämäkerrallisessa tekstissä tahtoo aina olla ongelmana se, että tekijälle merkityksellinen teksti ei ole sitä lukijalle.

Tietyllä tavalla Äideistä parhain oli ihan kiinnostava teos. Aihepiiri oli minusta kiinnostava niin äitisuhteen kuin terapiankin suhteen. Äideistä parhaimpaan ei kuitenkaan kannata tarttua, jos haluaa tutustua sarjakuvaan tai Bechdelin tuotantoon. Lukekaa mieluummin Hautuukoti.