Agatha Christie: Paddingtonista 16.50

Rouva McGillicuddy on ollut kokko päiväv Lontoossa ostoksilla ja on junassa matkalla tervehtimään ystäväänsä Jane Marplea. Juna hidastaa kulkuaan mutkassa samoin kuin viereisellä raiteella kulkeva juna. Äkkiä rouva McGillicuddy näkee mieshahmon kuristavan naisen kuoliaaksi viereisen junan ikkunasta. Hän tekee tapauksesta ilmoituksen poliisille yhdessä neiti Marplen kanssa. Junasta ei kuitenkaan löydy kuollutta naista ja tapaus kuitataankin vanhan naisen unennäöksi. Neiti Marple uskoo kuitenkin ystävänsä kertomuksen ja alkaa tutkia tapausta. Hän saa selville kohdan, jossa murha tapahtui. Kyseisessä paikassa junat hiljentävät kulkuaan ohittaessaan Rutherford Hallin kartanon. Miss Marple päättelee, että ruumis on heitetty junasta ja kätketty. Neiti Marple ei voi itse nuuskia paikkoja, joten hän palkkaa avukseen nuoren Lucy Eyelesbarrowin. Lucy puolestaan palkkautuu taloudenhoitajaksi Rutherford Halliin omalaatuiselle Crackethorpen perheelle. Lucy löytää jälkiä tapahtumista ja lopulta myös ruumiin. Kukaan ei pysty tunnistamaan naista. Crackethorpeilla ei näytä olevan mitään tekemistä asian kanssa, mutta silti se herättää outoa levottomuutta perheessä. Pian Lucyllä ja neiti Marplella on käsissään joukko johtolankoja, jotka johtavat heidät ja lukijan monta kertaa harhaan ennen kuin totuus selviää.

Tämän Christien olen lukenut ennenkin. Katsoin jutusta myös tv-version äskettäin. Lukukokemus häiriintyi liian selkeistä muistikuvistä. Halusin kuitenkin lukea jonkun neiti Marple- jutun ja kirjastossa ei muita ollut tarjolla. Paddingtonista 16.40 on kuitenkin ihan kohtalaisen hyvä Christien dekkari. Juonta kuljetetaan ja lukijaa pyöritetään taidolla. Lukija, joka pitää Christien kirjoista pitää varmaan myös tästä. Minulle tämän lukeminen oli tällä kertaa turhan puisevaa ja tuntuukin siltä että Christie-kiintiöni alkaa olla taas hetkeksi täynnä.

Agatha Christie: Syyttävä sormi

Pitkillä automatkoilla en jaksa kuunnella vain radiota. Äänikirjat ovat tähän oiva vaihtoehto. Autoni on vanha ja siinä voi kuunnella vain c-kasetteja, mutta onneksi kirjastosta löytyy apu tähänkin. Kaikki kirjat eivät sovi äänikirjoiksi eikä niitä voi kuunnella missä vain. Hyvä äänikirja ei ole liian pitkä tai hidastempoinen. Kuuntelutilanteen pitäisi olla melko rauhallinen. Minusta olisi hyvä, jos voisi kuunnella kerralla pidemmän yhtäjaksoisen ajan. Kuuntelukertojen välissä ei myöskään pitäisi olla liian pitkiä taukoja.

Lukijan merkitys äänikirjoissa on iso. Lukuäänen pitäisi olla miellyttävä ja puheen tenpon sopiva. Minusta varsinkin aikuisille suunnatuissa kirjoissa lukijan ei tarvitse ylenmäärin eläytyä tai muuttaa ääntään henkilöiden mukaan. Toisaalta liian monotoninen luenta on puisevaa kuunneltavaa. Syyttävän sormen lukijana oli Tytti Paavolainen, joka oli mainio lukija. Aluksi minua tosin häiritsi kuunnella lukijaa, koska Paavolainen on lukenut mm. Uppo-Nalleja ja oli hassu tunne yhdistää ääni Uppo-Nalleen ja kuunnella nimettömistä kirjeistä. Onneksi mielleyhtymä katosi ja pystyin keskittymään kuunteluun kunnolla.

Mielestäni olen lukenut suurimman osan Agatha Christien kirjoista, Mutta Syyttävästä sormesta minulla ei ollut mitään muistikuvia. Olen nyt kesällä katsellut Miss Marple-elokuvia. Syyttävä sormi on ollut filmattujen tarinoiden joukossa. Se ei kuunetelua haitannut, vaikka huomioinkin joitakin eroavaisuuksia kirjan ja elokuvan kesken.

Kirjan kertojana on nuori lentäjä Jerry, joka onnettomuudesta loukkaannuttuaan muuttaa maalle sisarensa kanssa. Sisaruspari otetaan hyvin vastaan paikalliseen seurapiiriin, vaikka heidän suurkaupunkilaiset tapansa aiheuttavatkin hieman oudoksuntaa. Sisarukset ovat tuskin asettuneet aloilleen, kun he saavat ensimmäisen nimettömän kirjeen. Käy ilmi, että pikkukaupungissa on meneillään ilkeiden ja hävyttömien kirjeiden aalto. Lähes kaikki ovat saaneet kirjeen. Kirjeille näyttää olevan ominaista se, etteivät ne perustu tosiasioihin. Onnettomuudesta toipuva Jerry kiinnostuu kirjeistä ja yrittää selvittää niiden tekijän. Aluksi vain pahaa mieltä aiheuttaneista kirjeistä on kuitenkin ikävämpiäkin seurauksia. Eräs nainen tekee itsemurhan ja kohta tapahtuu myös murha. Poliisikin kiinnostuu nimettömistä kirjeistä. Epäilykset vellovat ihmisten mielissä, mutta ratkaisua ei löydy. Onneksi kylän papinrouva tuntee neiti Marplen, jota kutsuu pahuuden asiantuntijaksi. Tarkkanäköinen neiti Marple on kohta oikeilla jäljillä ohjaten poliisinkin niille.

Syyttävä sormi oli miellyttävä kuuntelukokemus. Christie oli onnistunut luomaan kiinnostavan ja jännittävän juonikuvion, joka kiepsautettiin muutaman kerran taidokkaasto ympäri. Pidin myös minä-kertojasta. Kylään ulkopuolisena tuleva hahmo oli hyvä. Christien dekkareille ominaiset romanttiset sivujuonteet olivat myös sopivasti sivussa. Huumoria oli myös mukavasti mausteena.

Agatha Christie: Hänet täytyy tappaa

Olen suurimman osan Christien tuotannosta jokus lukenut, mutta niinpä vain käsiini sattui ennen lukematon opus. Etsin pitkälle automatkalle jotain kuunneltavaa kirjastosta ja päätin poikienkin olevan tarpeeksi kypsiä Agathalle kesäisten Poirot elokuvien myötä.

Kirjan tapahtumat käynnistyvät jerusalemilaisessa hotellissa, jossa myös Hercule Poirot on lomailemassa. Hän kuulee sattumoisin ikkunasta keskustelun pätkän, jossa ääni toteaa, että hänet täytyy tappaa. Poirot jää tässä vaiheessa sivuun ja huomio kiinnittyy nuoreen lääketieteen opiskelijaan Sarahiin. Sarah tapaa hotellissa ranskalaisen psykiatrin ja amerikkalaisen Boyntonin perheen. Leskirouva hallitsee aikuisia lapsiaan sadistisella otteella. Saamme seurata tapahtumia hotellissa ja tulemme myös siihen tulokseen, että rouva Boyntonista olisi hyvä päästä eroon. Sarah yrittää tehdä tuttavuutta Boyntonin perheen nuorten kanssa, mutta joutuu täysin tyrmätyksi rouva Boyntonin taholta. Boyntonin perhe poistuu paikalta. Sarah jää jatkamaan lomaansa. Hän päättää tehdä retken muinaiseen Petran kaupunkiin. Ranskalainen tohtori ja kaksi englantilaista naista liittyvät retkikuntaan. Petrassa he tapaavat jälleen Boytonin perheen. Helteisen päivän jälkeen lihava ja sairaalloinen rouva Boynton löydetään kuolleena. Kuolema näyttää luonnolliselta.

Kirjan toisessa osassa Poirot palaa kuvioihin. Kuolemantapausta hoitava brittieversti on Poirotin vanha tuttava. Rouva Boyntonin kuolinajassa on jotai epäselvää. Matkustavaisten pitäisi päästä jatkamaan matkaansa ja eversti voi pidätellä heitä vain vuorokauden. Porot lupaa ratkaista tapauksen haastattelemalla paikalla olleita ja sen myös tekee. Dramaattinen loppukohtaus näytellään hotellihuoneessa kaikkien epäilyksen alaisten ollessa kuulolla ja vuorollaan syytteen kohteena.

Erittäin nautinnollista tekstiä. Dame Agatha on osannut pyörittää lukijaa, tässätapauksessa kuulijaa, mennen tullen. Odotin koko alkupuolen rouva Boyntonin kuolemaa ja mietin kuka hänet tulisi tappamaan ja miten. Poirotin keriessä tapahtumien vyyhtiä auki olin monta kertaa jo arvaavinani oikean loppuratkaisun, mutta tulin huomaamaan joutuneeni yhtä höplästä vedetyksi kuin tapausta tutkiva eversti.

Kirja on julkaistu alunperin vuonna 1938, joten se tarjoaa myös melkoista ajankuvaa brittiläisestä Palestiinasta ja sen aikaisista matkustustavoista.