Stephen King: Pimeä yö, tähdetön taivas

Olen pitänyt Stephen Kingistä pitkään. Suurin osa miehen tuotannosta on tullut luettua, joskin osa uusimmista on jäänyt väliin.

Pimeä yö, tähdetön taivas koostuu neljästä erilaisesta pienoisromaanista. 1922 on kertomus nebraskalaisesta maanviljelijästä, joka päätyy murhaamaan vaimonsa poikansa avustamana. Ison kuskin päähenkilö kostaa raiskauksensa ja murhayrityksensä. Kahden kaupassa syöpäsairas mies ostaa tienvarren kaupustelijalta jatketta elämälleen. Onnistuneessa avioliitossa vaimo saa tietää vuosikymmensten avioliiton jälkeen miehensä olevan sarjamurhaajan.

En voi olla ihailematta Kingin kykyä kirjoittaa tarinoita, jotka vangitsevat lukijansa. Mitään säikyttelyelementtejä nämä kertomukset eivät sisältäneet, mutta silti tunsin niskahiusteni nousevan pystyyn lukiessani. Varsinkin 1922 oli suorastaan hyytävä. King osaa kuvata ihmisiä. Mieskirjailijaksi King on myös sangen feministinen. Hänen naishahmonsa ovat eläviä ja toimeliaita eivätkä mitään koristeita kuten usein miesten kirjoittamissa teksteissä. King kuvaa hyvin myös lapsia ja nuoria, kuten 1922:n Henryä tässä kirjassa.

Kingilla osallistun So American-haasteeseen osioon Modern Men Writers.

Lotta-Liisa Joelsson: Vivika

Kirjan kansi oli kirjaston uutuushyllyssä houkuttelevan näköinen ja takakansi lupaili naisen kirjoittamaa kauhua. Kiinnostuin ja lainasin Lotta-Liisa Joelssonin Vivikan.

Parhaat ystävykset Vivika ja nimettömäksi jäävä kertojatyttö viettävät kesää toisen tytön kotona Tytön perhe on Italiassa ja Vivikan vanhemmat ovat purjehtimassa. Heti kirjan alussa talossa tapahtuu outoja ja pelottavia asioita. Kertoja käy läpi edellisten päivien tapahtumia ja muistelee lapsuuden kokemuksiaa. Tyttöjen ollessa alakoulussa sattui koulussa useita outoja ja selvittämättömiä kuolemantapauksia. Tapaukset kiehtoivat pikkutyttöjä ja nyt menneisyyden karmivat tapaukset ovat palanneet tyttöjen mieliin. Kertoja löytää kotoaan vanhan satukirjan, jossa on outoja ja verisiä versioita tutuista saduista. Kirja tuntuu liittyvän talossa tapahtuviin asioihin.

Kirja oli aika outo lukukokemus. Odotin koko ajan jotain tapahtuvaksi, mutta mitään ei oikeastaan tapahtunutkaan. Olisin halunnut jonkinlaista selitystä tapahtumille. Nyt jäi epäselväksi mitä oikein oli tapahtunut vai tapahtuiko sittenkään mitään ja kuka edes oikeasti oli olemassa. Lukijalle jäi olo kuin tarinan lopussa kertoja olisi vain yhtäkkiä herännyt omasta vuoteestaan ja kaikki olisi ollutkin vain pelkkää unta.

Aineksia kirjassa oli. Tunnelma oli välillä hyvikin karmiva ja jopa etova. Pidin myös niistä saduista vaikka ne hieman irrallisilta tuntuivatkin. Juonta kaipailin.

Edgar Allan Poe: Pelon ja kuoleman kertomuksia

 

Olen lukenut Edgar Allan Poelta. Poelta joitakin novelleja aikaisemmin ja niistä on jäänyt ihan mukavat muistikuvat. Pelon ja kuoleman kertomuksiin on koottu kymmenen Suomessa vähemmän tunnettua novellia. Kirjan alussa oli myös lyhyt katsaus Poen elämänvaiheisiin.

 

En ollut tämän kirjansuhteen parhaassa lukufiiliksessä. Novellit ovat joskus vaikeita lukea. Niistä ei aina tahdo saada otetta eli ovat jollain lailla vaativampaa luettavaa. Pelon ja kuoleman kertomukset olivat työlästä luettavaa. Ne tuntuivat tyylillisesti vanhanaikaisilta ja jotenkin mitäänsanomattomilta. Ne olivat täynnä suuria tunteita, rauniolinnoja ja kaameita kohtaloita.

 

Joskus toiste olisin varmasti pitänyt näistä kertomuksista, ainakin osasta. Tunnistin niistä monia asioita, joista olisin voinut pitää. Haluaisinkin palata Poen muuhun tuotantoon joskus paremmalla lukuhetkellä.

 

Poella kuittaan So American-haasteessa osiot Early American Literature ja American Dark Romanticism.