Innostuin jossain vaiheessa Sylvia Plathin tuotannosta ja kahlasin läpi runot, päiväkirjan ja tämän Plathin ainoan romaanin. Lasikellon alla teki silloin suuren vaikutuksen. Kirjan uudelleen luku on aina välillä kummitellut mielessäni, mutta en ole aikaisemmin saanut sitä aikaiseksi.
Lasikellon alla vie meidät 50-luvun alkuvuosille. Kirjan kertoja Esther on kirjallisesti lahjakas opiskelijatyttö, jolla kaiken pitäisi olla hyvin. Esther on voittanut kirjoituskilpailusta kuukauden oleskelun ja mahdollisuuden tutustua lehtityöhön New Yorkissa. Muiden tyttöjen mukana Estheriä kuljetetaan huveista ja tilaisuuksista toisiin. Hän saa töistään kannustavaa huomiota. Mikään ei kuitenkaan tunnu Estheristä kiinnostavalta. Hän haluaisi vain nukkua. Hän pyörittelee päässään ajatuksiaan ja muistojaan, mutta ei saa mitään paperille. Aika New Yorkissa päättyy ja Esther palaa kotiinsa pikkukaupunkiin. Hänen pitäisi valmistautua jatkamaan opintojaan, mutta hän ei saa enää mitään aikaiseksi. Estherin ajatukset synkkenevät ja hän tuntee olonsa yhä toivottomammaksi. Unettomuus vaivaa eikä unilääkkeistä ole apua. Lopulta Esther päättää tappaa itsensä. Itsemurha ei kuitenkaan onnistu ja Esther päätyy mielisairaalaan. Siellä Estherin silmien eteen avautuu aivan uusi maailma.
Kirja teki tällä kertaa ehkä vielä suuremman vaikutuksen kuin ensimmäisellä lukukerralla. Lasikellon alla on loistava romaani. Masennuskertomuksena se on täysin uskottava. Pidän itseäni enemmän juonivetoisena lukijana. En jaksa innostua pelkistä kauniista lauseista. Lasikellon alla vakuutti minut kuitenkin myös kielellisesti.
Lasikellon alla osallistuu So American-haasteeseen osioihin Post World War II Classics ja Modern Women Writers.
