John Irving: Vapauttakaa karhut!

Kuva täältä.

John Irving on ollut kauan lempikirjailijoideni joukossa. Tuore suomennos Vapauttakaa karhut! on Irvingin esikoisteos. Tartuin kirjaan hivenen pelonsekaisella uteliaisuudella.

Siggy ja Graff ovat kaksi wieniläistä opiskelijanuorukaista, jotka tutustuvat sattumoisin, ostavat yhteisen moottoripyörän ja lähtevät matkalle. Lähtiessään matkalle he käyvät eläitarhassa. Vangitut eläimet eivät jätä vapaudenkaipuisia miehiä rauhaan ja Siggyn aivoissa itää ajatus eläinten vapauttamisesta. Matkalaiset päätyvät erääseen majataloon. Erinäisten tapausten vuoksi Siggy palaa Wieniin ja Graff jää majataloon. Kirjan keskiosa onkin Siggyn muistikirjaa eläintarhasta ja sukuhistoriasta. Graff viettää aikaa majatalossa. Siggy palaa ja tapahtumat ajautuvat vauhdilla eteenpäin.

En oikein osaa sanoa mitä mieltä kirjasta oikein olen. Päällimmäinen mielikuva on varsin sekava ja minulla on tunne etten oikein pysynyt tarinan matkassa. Silti kirjassa oli paljon kohtia, joista pidin paljon. Siggyn muistikirja oli minulle mieleisin osa. Kiinnostava kirja ehdottomasti oli.

Alison Bechdel: Äideistä parhain

Olen lukenut aikaisemmin Alison Bechdelin hienon Hautuukodin, jossa hän käsittelee lapsuuttaan ja isäsuhdettaan. Muita Bechdelin sarjakuvia on suomeksi julkaistu Lepakkoelämää I-III, joista myös pidin.

Äideistä parhain kertoo nimensä mukaisesti Alisonin suhteesta äitiinsä. Odotin saavani samankaltaisen lukuelämyksen kuin lukiessani Hautuukotia. Tässä petyin. Äideistä parhain on myös kertomus terapiasta. Bechdel selvittelee tunteitaan lukuisten terapeuttien avulla. Hän yrittää saada kosketuksen äitiinsä ja piirtää samalla sarjakuvaa suhteesta isäänsä. Läpi käydään myös Bechdelin masennusta ja naissuhteita.

Hautuukoti oli myös melko kirjallinen sarjakuva, mutta Äideistä parhain tuntuu tukehtuvan tekstin alle. Kirjassa on paljon lainauksia psykoterapiakirjallisuudesta, jonka avulla Bechdel yrittää selvittää päätänsä. Suhde äitiin ei oikeastaan selkiinny kirjan mittaan ja muutenkin elämä tuntuu polkevan paikallaan. Jäin myös miettimään putoaako lukija, joka ei ole lukenut Hautuukotia, täysin kärryiltä. Sarjakuva on omaelämäkerrallinen ja omaelämäkerrallisessa tekstissä tahtoo aina olla ongelmana se, että tekijälle merkityksellinen teksti ei ole sitä lukijalle.

Tietyllä tavalla Äideistä parhain oli ihan kiinnostava teos. Aihepiiri oli minusta kiinnostava niin äitisuhteen kuin terapiankin suhteen. Äideistä parhaimpaan ei kuitenkaan kannata tarttua, jos haluaa tutustua sarjakuvaan tai Bechdelin tuotantoon. Lukekaa mieluummin Hautuukoti.

Charlaine Harris: Pedon veri

Kirjavuoteni alkoi vampyyrien ja muiden yliluonnollisten olentojen parissa. Pedon veri on tuorein suomennos Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse-sarjasta. Päähenkilö Sookie on telepaattisia kykyjä omaava tarjoilija, jonka elämä on kietoutunut erilaisten yliluonnollisten olentojen liepeille. Vampyyrit ovat olleet ihmisten tietoisuudessa keinoveren ansiosta jo useamman vuoden. Tässä kirjassa julkisuuteen astuvat kaksiluontoiset eli ihmissudet ja muodonmuuttajat. Uusi paljastus aiheuttaa hälyä myös Bon Tempsissa. Sookie joutuu vaaraan myös keijujen keskinäisen välienselvittelyn vuoksi. Sookien henkilökohtainen elämä pyörii tällä kertaa vampyyri Ericin ympärillä.

Olen tähän asti pitänyt Sookien seikkailuja mukavina ja viihdyttävinä välipaloina. Tällä kertaa en päässyt kirjan imuun mukaan. Ehkä se johtui siitä, ettei keijujuoni tai muodonmuuttajien asiat oikeastaan vaikuttaneet Sookien elämään tai sitten olen vain kyllästynyt verenvuodatukseen ja Sookien ihmepelastumisiin. Myöskään Sookien suhdekuviot eivät olleet tässä kirjassa kovin mielenkiintoisia vaikka Ericillä olikin pari herkullista kohtausta.

Luultavasti tulen kuitenkin lukemaan sarjaa jatkossakin eli vaikka tämä kirja olikin pieni pettymys, on sarja kokonaisuudessaan ihan kivaa luettavaa.

Jennifer Weiner: Pieniä maanjäristyksiä

Kingin ja muutaman muun synkemmän kirjan jälkeen tunsin tarvitsevani jotain kevyempää. Kesällä ostin Jennifer Weinerin pokkarin tarjouksesta yhdessä joidenkin muiden kanssa. Weineriä olen lukenut aikaisemminkin.

Pieniä maanjäristyksiä voitaisiin kai luokitella mom lit-kirjallisuudeksi. Se kertoo neljästä erilaisesta naisesta, joita yhdistää äitiys. Becky, Kelly ja Ayinde tutustuvat raskauden aikana joogaryhmässä. Lia on menettänyt oman vauvansa ja tutustuu muihin myöhemmin. Äitiys ei ole aivan sellaista kuin naiset ovat odottaneet. Elämänmuutos on haasteellista kaikille ja ja naisilla on myös omia huoliaan aviomiesten, äitien ja anoppien kanssa. Kolmikon kasvamista äitiyteen ja Lian surutyötä seurataan vuoden ajan. Vuosi tuo paljon muutoksia ja myös mahdollisuuksia parempaan ja onnellisempaan elämään.

Weiner onnistui kertomaan kevyesti vaikeista ja hankalista asioista. Lajille tyypillisesti loppuratkaisu toi kaikille naisille paremman elämän.Silti mielestäni kirja ei ollut liian sokerihöttöinen. Viihdyin kirjan parissa.

Pieniä maanjäristyksiä osallistuu So American-haasteen osioon Jewish American Experience.

Stephen King: Pimeä yö, tähdetön taivas

Olen pitänyt Stephen Kingistä pitkään. Suurin osa miehen tuotannosta on tullut luettua, joskin osa uusimmista on jäänyt väliin.

Pimeä yö, tähdetön taivas koostuu neljästä erilaisesta pienoisromaanista. 1922 on kertomus nebraskalaisesta maanviljelijästä, joka päätyy murhaamaan vaimonsa poikansa avustamana. Ison kuskin päähenkilö kostaa raiskauksensa ja murhayrityksensä. Kahden kaupassa syöpäsairas mies ostaa tienvarren kaupustelijalta jatketta elämälleen. Onnistuneessa avioliitossa vaimo saa tietää vuosikymmensten avioliiton jälkeen miehensä olevan sarjamurhaajan.

En voi olla ihailematta Kingin kykyä kirjoittaa tarinoita, jotka vangitsevat lukijansa. Mitään säikyttelyelementtejä nämä kertomukset eivät sisältäneet, mutta silti tunsin niskahiusteni nousevan pystyyn lukiessani. Varsinkin 1922 oli suorastaan hyytävä. King osaa kuvata ihmisiä. Mieskirjailijaksi King on myös sangen feministinen. Hänen naishahmonsa ovat eläviä ja toimeliaita eivätkä mitään koristeita kuten usein miesten kirjoittamissa teksteissä. King kuvaa hyvin myös lapsia ja nuoria, kuten 1922:n Henryä tässä kirjassa.

Kingilla osallistun So American-haasteeseen osioon Modern Men Writers.

Raymond Carver: Oikopolkuja

Muistelen joskus lukeneeni Raymond Carverilta jonkun novellikokoelman, mutta tämä se ole ollut.  Oikopolkuihin on koottu novelleja, joiden pohjalta Robert Altman on ohjannut elokuvan Short Cuts - Oikopolkuja.

Kirjan novelleista mieleeni tuli Helsingin Sanomissakin julkaistu sarjakuva Pieniä julmia tarinoita. Niin sarjakuvassa kuin kirjassakin tavalliset ihmiset joutuvat kohtaamaan vaikeita hetkiä, välähdyksiä vailla toivoa, jotka muuttavat heidän elämänsä. Tai sitten ei.

Novellikokoelmista on joskus vaikea keksiä mitä kirjoittaisi. Pidin kuitenkin Carverin tyylistä kirjoittaa.

Oikopolkuja osallistuu So American -haasteeseen osioihin Modern Men Writers ja Dirty Realism.

John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä

John Steinbeck on ollut pitkään eräs lempikirjailijoistani. Edellisestä lukemastani Steinbeckin kirjasta on kuitenkin vuosia. Hiiriä ja ihmisiä osui silmiini kirjaston palautushyllystä ja se tarttui mukaani.

Hiiriä ja ihmisiä on kertomus Lenniestä ja Georgesta. He ovat työn perässä kiertäviä maatyöläisiä 30-luvun Kaliforniassa. Lennie on mieleltään lapsen asteelle jäänyt jätti, josta George pitää huolta. Toveruksilla on unelmana saada vielä joskus oma pieni maatila. He ovat joutuneet lähtemään edellisestä työpaikastaan Lennien vuoksi ja saapuvat uudelle maatilalle. Aluksi asiat näyttävät sujuvan entiseen tapaansa, mutta pikkuhiljaa tapahtumat kärjistyvät hurjiin ratkaisuihin.

Hiiriä ja ihmisiä oli tunnelmaltaan jotenkin ahdistava kirja. Steinbeck kehitteli heti alusta lähtien painostavaa ilmapiiriä, joka sai minut odottamaan jotain kauheaa tapahtuvaksi ja kun se kauhea sitten lopulta tapahtui ei kirjan tunnelmasta tahtonut päästä eroon.

Äänikirjan luki Esko Salminen ja mielestäni hän teki sen taidolla. Lukijalla on äänikirjalle iso merkitys ja Salmisen tyyli oli kirjaan sopiva.

Tämä osallistuu So American -haasteeseen osioon The Lost generation& Depression Era.

Kurt Vonnegut: Teurastamo 5 eli Lasten ristiretki

Yläasteella meidän piti lukea Vonnegutin Teurastamo 5. Vaikutuin siitä silloin ja luin useita muitakin Vonnegutin teoksia samoihin aikoihin. Sen jälkeen en olekaan tainnut Vonnegutiin tarttua.

Teurastano 5:n keskushenkilö on Billy Pilgrim, sotamies, vanki, optikko ja ulkoavaruuteen siepattu mies. Tapahtumat kiertyvät 2. maailmansotaan ja Dresdenin pommitukseen. Sota kuvataan mielettömä ja outona kokemuksena. Toisaalta se on myös kuvaus sodanjälkeisestä ajasta, jolloin sota olisi pitänyt jättää menneisyyteen ja keskittyä elämään nykyhetkessä. Billy Pilgrim sinkoilee ajasta ja paikasta toiseen vetäen lukijan mukaansa.

Kirja teki vaikutuksen edelleen. Luin sitä varmasti eri näkökulmasta kuin silloin joskus. Teurastamo 5 on traaginen, synkkä, humoristinen ja jollakin tapaa myös lohdullinen kirja.

Teurastamo 5 osallistuu So American -haasteen osioihin Modern Men Writers ja Post World War II Classics.

F. Scott Fitzgerald: Kultahattu

Olen joskus Kultahatun ja jotain muutakin Fiztgeraldilta lukenut. Selkeää muistikuvaa kirjasta ei ollut, mutta muistan  miksi tämän silloin luin. Kirjasta puhuttiin John Irvingin kirjassa Kaikki isäni hotellit ja siteerattiin Kultahatun loppulausetta. Tällä kertaa en oikein saanut otetta kirjasta ja lukeminen oli lähinnä vain läpilukua.

Kertoja Nick on kotoisin keskilännestä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen hän ei oikein tiennyt mitä tehdä. 20-luvun alussa hän muuttaa itään aikoen pörssivälittäjäksi. Hän asettuu Long Islandilaiseen vuokrahuvilaan. Lähettyvillä asustaa myös hänen pikkuserkkunsa Daisy miehensä Tomin kanssa. Heidän välityksellään Nick tutustuu paikalliseen seurapiiriin. Nickin naapurustossa asuu myös salaperäinen Jay Gatsby, johon Nick tutustuu. Seuraelämän pyörteissä käy ilmi, että Gatsby ja Daisy ovat tunteneet toisensa sota-aikaan. He ajautuvat uudelleen suhteeseen. Myös Tomilla on omat suhteensa. Tilanne ei näytä hyvältä ja erinäisten tapausten myötä Gatsby kuolee väkivaltaisesti. Hetken aikaa ilmassa on skandaalinkäryä, mutta se hälvenee pian. Daisy ja Tom jatkavat matkaansa ja Nick jää jäljelle miettimään kaikkea tapahtunutta.

Kultahattu olisi ansainnut ehkä kiireisiä joulun alusaikoja paremman lukuajankohdan. Nyt kirja jäi lähinnä ärsyttämään. En ole nähnyt kirjasta tehtyä elokuvaa. Uusikin versio taitaa olla tekeillä. Haluaisin nähdä tästä kirjasta myös elokuvaversion.

Jean Kwok: Käännöksiä

Kimberly on yhdentoista muuttaessaan äitinsä kanssa Hong Kongista New Yorkiin. Kimberlyn täti on muuttanut sinne aikaisemmin ja on varakkaissa naimisissa amerikankiinalaisen miehen kanssa. Alunperin äidin oli tarkoitus päästä hoitamaan tädin lapsia, mutta täti oli muuttanut mielensä. Äiti ja Kimberly ovat velkaa tädille kaikista maahanmuuttoon liittyvistä kustannuksista. Onneksi täti miehineen omistaa tekstiilitehtaan, johon Kimberlyn äiti pääsee töihin. Asunnoksi täti on järjestänyt lämmittämättömän huoneiston purkua odottavasta talosta. Kimberly aloittaa koulussa, jossa huono kielitaito ja oudot tavat tuottavat ongelmia. Äiti aloittaa raatamisen tehtaassa. Kimberly viettää koulun ulkopuolisen ajan tehtaassa auttaen äitiään, jotta he saisivat päivittäisen urakkansa valmiiksi. Koulussa Kimberly ystävystyy Annetten kanssa. Ystävyys tuo iloa Kimberlyn elämään, mutta myös vaikeuksia, koska Annettelle ei voi kertoa kaikkea. Tehtaalta löytyy myös Matt, josta on myös tukea uudessa maassa. Onnekseen Kimberly on hyvin älykäs ja loistaa varsinkin matematiikassa. Hän saa vapaaoppilaspaikan hyvästä yksityiskoulusta ja pystyy koulutuksen avulla haaveilemaan paremmasta tulevaisuudesta.

Pidin kirjasta, mutta silti siinä joku hieman tökki. Kimberlyn kertojan ääni oli hyvä ja uskottava. Kahden erilaisen maailman välillä tasapainoileminen oli myös kuvattu hyvin. Kirja nostaa hyvin esille myös olot, joissa tehtaan työntekijät joutuivat elämään. Jälkeenpäin kirjaa ajatellessani häiritsee minua Kimberlyn uskomaton koulumenestys, joka tekee kirjasta hieman liian uskomattoman. Lukiessa en niinkään kiinnittänyt asiaan huomiota. Käännöksiä on  selytymistarina ja sellaisena hyvin toivoa herättävä. Toisaalta voiko Kimberlyn älyn ja hyvän koulumenestyksen korostuminen masentaa vähemmän menestynyttä lukijaa?

Käännöksillä osallistun So American-haasteeseen osioon Immigrant Background.

Mark Twain: Huckleberry Finnin seikkailut

Luin joskus kymmenen ikävuoden korvilla aikamoisen kasan myös ns. poikakirjoja. Mark Twainin Tom Sawyerin ja Huckleberry Finnin seikkailut olivat näiden kirjojen joukossa. Tomin seikkailuista muistan pitäneeni. Hucleberry Finn oli muistoissani paljon tylsempi. Ilman So American-haastetta tuskin olisin tähän enää tarttunut. Onneksi sen tein, sillä tällä lukukerralla ihastuin kirjaan, enkä enää ihmettele sen klassikkoasemaa.

Huckeleberry Finnin seikkailut jatkuvat siitä mihin Tom Sawyerin seikkailut loppuivat. Kirjan kertojana on nyt Huck. Tom ja Huck löysivät edellisen kirjan lopussa rosvojen aarteen ja heistä tuli sen myötä varakkaita nuorukaisia. Siihen asti Huck oli ollut Mississipin varren pikkukaupungin hylkiö, joka oli saanut pärjätä mieten parhaiten taisi. Huckin isä oli kaupungin pahin juoppolalli ja roisto ja Huckin äidistä ei ole mitään mainintaa. Varakas leskirouva ottaa nyt Huckleberryn kasvatikseen sivistääkseen tätä. Vapaaseen elämään tottuneella Huckilla on melkoisia sopeutumisvaikeuksia. Juuri kun hän tottunut kouluun ja kirkossa käyntiin, palaa omilla teillään ollut isäukko maisemiin. Tämä on kuullut Huckin rikastumisesta ja haluaa osille. Leskirouva ja kaupungin tuomari yrittävät estää tätä, mutta silloin isä kaappaa Huckin syrjäiseen metsämökkiin. Aluksi Huck on mielissään paluusta vapaaseen elämää, mutta ennenpitkää käy elämä juoppohullu isäukon kanssa mahdottomaksi. Huck lavastaa oman kuolemansa ja karkaa. Karkumatkan alkuvaiheessa hän tapaa leskirouvan sisaren karanneen orjan Jimin. Huck käy vakoiluretkellä naapurikylässä ja kuulee Jimiä epäiltävän hänen murhastaan.

Huck ja Jim lähtevät yhdessä matkaamaan lautalla alajuoksulle päin. Jim haluaa päästä orjuudesta vapaaseen osavaltioon ja tehdä työtä saadakseen rahaa ostaa vaimonsa ja lapsensa vapaiksi. Huck haluaa päästä eroon isästään ja seikkailla. Aluksi Huck on varsin epäluuloinen ja alentuva Jimin suhteen, mutta matkan aikana oppii arvostamaan Jimiä ja luottamaan tähän. Toverusten matka pitkin mahtavaa Mississippiä sujuu paikoin leppoisasti ja välillä melko hurjienkin sattumusten myötä. Epäonnekseen he Matkan luonne muuttuu, kun he törmäävät kahteen huijariin, jotka nimittävät itseään Kuninkaaksi ja Herttuaksi. Huck ja Jim joutuvat osalliseksi näiden huijauksista.

Etelässä seurue joutuu erään epäonnisen sattuman kautta erilleen. Herttua ilmiantaa Jimin karanneena neekerinä saadakseen tästä palkkion. Huck saa tämän selville ja päättää vapauttaa ystävänsä. Tom Sawyer ilmaantuu jälleen kuvioihin ja yhdessä pojat ryhtyvät suurisuuntaiseen vapautusoperaatioon, joka ei kuitenkaan suju aivan Tomin suunnitelmien mukaan.

Kuten sanottu pidin kirjasta. Huckin ja Jimin välisen suhteen kehittyminen oli mainiota seurattavaa. Huck oli koko ikänsä ajan elänyt yhteiskunnassa, jossa orjuus oli täysin normaalia ja orjat vain omaisuutta. Huck tuntee melkoisia omantunnontuskia auttaessaan karanutta orjaa ja näin varastaessaan toiselta. Kuitenkin ystävyys on tätä tunnetta voimakkaampi. Twain on osannut kuvata myös suuren joen maisemaa ja mahtia hyvin. Kirja on paikoitellen myös hyvin hauska. Verenvuodatuksen ja väkivallan määrä oli minulle yllätys, mutta toisaalta kuvaa ajankohtaa. Huck ja Jim ovat hyvin sympaattisia henkilöhahmoja. Herttua ja Kuningas kaikessa lurjusmaisuudessaan olivat jotenkin kiehtovia. Eniten kirjan hahmoista ärsytti Tom Sawyer, joka paljastui teatraaliseksi, omahyväiseksi viisatelijaksi. Tämä voi olla myös syy sille, etten aikaisemmin tälle kirjalle lämmennyt. Mieleni tekisi lukea nyt myös Tom Sawyerin seikkailut ja verrata sinä olevan Tomin hahmoa tähän, sillä muistan siitä Tomin toisenlaisena.

Lukemani Huckleberry Finnin seikkailujen käännös on Jarkko Laineen. Puhekielinen käännös sopi kertojana toimivan Huckin suuhun hyvin. Joskus puhekielisille kirjoille käy niin, että ne tuntuvat vanhentuneen, mutta tämä tuntui yhä edelleen elävältä tekstiltä.

So American -haasteeseen osioihin American Realism ja Slavery.

William S. Burroughs: Kissa sisälläni

William Burroughsista tulee mieleeni huomattavasti rankemmat jutut kuin tämä kirja. Pienikokoinen kirja osui sattumalta silmiini kirjastossa. Uteliaisuus ja So American -haaste saivat minut tarttumaan siihen.

Kissa sisälläni sisältää pieniä muistoja Burroughsin kissoista, elämästä kissojen kanssa ja filosofisia pohdintoja kissojen alkuperästä ja merkityksestä ihmiselle. Samalla se vilkastuttaa myös lukijan aivotoimintaa.

Viehätyin kovasti tästä kirjasta. Osallistun sillä So American-haasteeseen osioihin Beatniks ja Modern Men Writers.

Sylvia Plath. Lasikellon alla

Innostuin jossain vaiheessa Sylvia Plathin tuotannosta ja kahlasin läpi runot, päiväkirjan ja tämän Plathin ainoan romaanin. Lasikellon alla teki silloin suuren vaikutuksen. Kirjan uudelleen luku on aina välillä kummitellut mielessäni, mutta en ole aikaisemmin saanut sitä aikaiseksi.

Lasikellon alla vie meidät 50-luvun alkuvuosille. Kirjan kertoja Esther on kirjallisesti lahjakas opiskelijatyttö, jolla kaiken pitäisi olla hyvin. Esther on voittanut kirjoituskilpailusta kuukauden oleskelun ja mahdollisuuden tutustua lehtityöhön New Yorkissa. Muiden tyttöjen mukana Estheriä kuljetetaan huveista ja tilaisuuksista toisiin. Hän saa töistään kannustavaa huomiota. Mikään ei kuitenkaan tunnu Estheristä kiinnostavalta. Hän haluaisi vain nukkua. Hän pyörittelee päässään ajatuksiaan ja muistojaan, mutta ei saa mitään paperille. Aika New Yorkissa päättyy ja Esther palaa kotiinsa pikkukaupunkiin. Hänen pitäisi valmistautua jatkamaan opintojaan, mutta hän ei saa enää mitään aikaiseksi. Estherin ajatukset synkkenevät ja hän tuntee olonsa yhä toivottomammaksi. Unettomuus vaivaa eikä unilääkkeistä ole apua. Lopulta Esther päättää tappaa itsensä. Itsemurha ei kuitenkaan onnistu ja Esther päätyy mielisairaalaan. Siellä Estherin silmien eteen avautuu aivan uusi maailma.

Kirja teki tällä kertaa ehkä vielä suuremman vaikutuksen kuin ensimmäisellä lukukerralla. Lasikellon alla on loistava romaani. Masennuskertomuksena se on täysin uskottava. Pidän itseäni enemmän juonivetoisena lukijana. En jaksa innostua pelkistä kauniista lauseista. Lasikellon alla vakuutti minut kuitenkin myös kielellisesti.

Lasikellon alla osallistuu So American-haasteeseen osioihin Post World War II Classics ja Modern Women Writers.

Amy Tan: Ilon ja onnen tarinat

Olen lukenut Amy Tanin Ilon ja onnen tarinat, samoin kuin muutkin Tanin kirjat, joskus vuosia sitten. Pidin kirjasta paljon. Olen myös nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan joskus, mutta siitä minulla ei ollut selkeitä muistikuvia. Joku aika sitten sain tilaisuuden nähdä elokuvan uudelleen ja innostuin myös lukemaan kirjan.

Kirja kertoo neljästä kiinalaissyntyisestä naisesta, jotka ovat muuttaneet Yhdysvaltoihin ja heidän neljästä tyttärestään, jotka ovat siellä syntyneet. Kirja seuraa äitien ja tyttärien tarinoita lomittain antaen kummallekin puheenvuoron. Äidit ja tyttäret haluaisivat väliensä olevan hyvät, mutta sukupolven ja kulttuurien erot vievät heitä eri suuntiin. Kirjan nykyhetken tapahtumien edetessä heidän väleihinsä löytyy enemmän yhteisymmärrystä. Äidit saavat välitettyä tietoaan ja kokemuksiaan ja tyttäret oppivat asioita itsestään ja taustastaan.

Elokuva oli myös ihan hyvä. Se noudatteli kirjan rakennetta ja tarinaa aika uskollisesti, mutta hieman supistetusti.  Tässä tapauksessa kirja veti pidemmän korren ollen minusta parempi. Kirja menee syvemmälle elämään. Elokuva oli enemmän kaunista katsottavaa.

Ilon ja onnen tarinat oli edelleen hyvä lukukokemus.

So American -haasteessa Ilon ja onnen tarinat osallistuu osioon Immigrant background. 

Erica Jong: Syvästi kaivaten

Onpa tullut pidettyä taukoa kirjoittamisessa. Luettu sen sijaan on ja nyt onkin iso pino kirjoja odottamassa kirjaamistaan muistiin. Kouluhommat tahtovat viedä aikaa ja niiden tiimoilta tulee istuttua koneen ääressä kiitettävästi, jolloin muu kirjoittaminen ja blogien lukeminen jää valitettavasti vähäisemmäksi. Mutta nyt olen saanut tehtyä muutaman isomman kirjallisen työn valmiiksi ja yritän saada tännekin tekstiä aikaiseksi.

Syvästi kaivaten on kertomus neljästä sukupolvesta juutalaisia naisia. 1905 Sarah Solomon pakenee Venäjän juutalaisvainoja Yhdysvaltoihin. Sata vuotta myöhemmin hänen tyttärentyttärentyttärensä Sara saa työpaikan amerikan juutalaisten historiallisesta arkistosta. Sara löytää arkiston kätköistä valokuvan isoisoäidistään nuorena naisena. Sara ryhtyy selvittämään sukunsa naisten menneisyyttä ja samalla omaa elämäänsä.

Sarah kertoo tarinansa ääninauhoilla, jotka hän on nauhoittanut vanhoilla päivillään. Sarahin kaksoisveli oli kuollut juutalaisvainoissa ja Sarah matkusti Yhdysvaltoihin tämän sijasta. Hänen oli tarkoitus tienata niin paljon, että voisi hankkia matkarahat muulle perheelle. Laivalla kaunis ja taiteellisesti lahjakas Sarah tutustuu varakkaaseen ei-juutalaiseen mieheen Simiin, jolla on oma osansa Sarahin tarinassa. Uudessa maassa Sarah aluksi raataa siirtolaiskaupunginosan hikipajoissa. Sinnikkyytensä ja lahjakkuutensa ansiosta hän päätyy piirtämään ja maalaamaan mainoskuvia postimyyntikuvastoihin ja suhteeseen pomonsa Levin kanssa.Simkin ilmestyy takaisin kuvioihin ja mutkistaa asioita.

Sarahin tytär Salome on jazz-tyttö, joka muuttaa 20-luvun lopulla Pariisiin. Kapinallinen Salome ei ymmärrä äitinsä tekemiä ratkaisuja. Salome viettää villiä elämää, perustaa kirjallisuuslehden ja kirjoittaa. Salomella on suhde mm. Henry Millerin kanssa. Pariisin ajasta hän kirjoittaa kirjan Paha tyttö Pariisissa. Kirja kielletään rohkeutensa vuoksi. Ennen toista maailmansotaa Salome palaa Yhdysvaltoihin. Sodan aikana hän pitää hetken aikaa koulua Euroopasta paenneen  Aaronin kanssa. Kirjallinen elämä vetää kuitenkin Salomea puoleensa ja hän jatkaa uraansa kahden lapsen kanssa. Salomen vaiheita seurataan päiväkirjojen ja kirjeiden kautta.

Sally on aina tuntenut olevansa rakastettu ja haluttu lapsi. Sisimmältään hä on kuitenkin epävarma. Sallyn isoäiti on taidemaalari ja äiti kirjailija. Sallylle jää musiikki. Hänestä tulee folk-laulaja, jota kutsutaan sukupolvensa tulkiksi. Viina ja huumeet vievät Sallya ja miehet ja rakkaudet seuraavat toisiaan. Sally kuolee liian aikaisin.

Sara on viettänyt lapsuutensa isänsä ja tämän uuden vaimon luona ja luullut äitinsä kuolleen. Neljätoistavuotiaana hän saa vahingossa tietää, että hänen äitinsä on kuuluisa laulaja Sally Sky. Sara karkaa New Yorkiin ja tutustuu siellä äitiinsä ja tämän sukuun. Aikuistuessaan Saran on tehtävä ero itsensä ja äitinsä välillä. 2000-luvun alussa Sara on eroamassa miehestään ja hänellä on tytär nimeltä Dove, sama nimi kuin Sarahin Venäjällä kuolleella pojalla.

Kirjassa puhutaan paljon juutalaisuudesta. Ei niinkään uskontona vaan kansana. Juutalaisuus vaikuttaa tavalla tai toisella kaikkien neljän naisen elämään. Se on erottava ja yhdistävä tekijä. Kirja on myös kuvaus äitien ja tytärten välisistä suhteista, sukupolvien välisistä siteistä. Se kertoo siitä, miten toista ihmistä ja tämän tekemiä ratkaisuja on vaikea ymmärtää, koska ei voi tietää kaikkia asioihin vaikuttaneita tekijöitä. Yhteys toiseen voi kuitenkin löytyä. Yksilöiden tarinoiden lisäksi Syvästi kaivattu on myös naisten historiaa sadan vuoden ajalta.

Pidin kirjasta. Salome sai eniten hahmoista eniten tilaa ja muodostui ehkä ehjimmäksi hahmoksi. Sallysta en oikein saanut otetta vaan hän tuntui lipuvan jonnekin taustalle. Voimakas Sarah oli minusta kiinnostavin ja olisin halunnut tietää hänen vaiheistaan enemmämkin. Saran osalle oli jäänyt yhteenvedon tekijän rooli ja hän jäi esiäitiensä varjoon. Kiinnostava kirja.

Syvästi kaivattu osallistuu So American- haasteeseen ja osioihin Jewish American Experience ja Modern Women Writers.

Jean Webster: St. Ursula-koulun tytöt

Olen lukenut alunperin vuonna 1911 julkaistun Jean Websterin St. Ursula-koulun tytöt lukuisia kertoja ehkä joskus kymmenen korvilla. Pidin myös myös saman kirjoittajan Setä Pitkäsäärestä ja Parhaasta vihollisesta, mutta tämä oli ehdoton suosikkini. Pidin muistakin sisäoppilaitosjutuista. Päällimmäisin muistikuvani kirjasta oli, että se on hauska. Tyttökirjoja olen lueskellut myös nyt aikuisena, mutta St. Ursula-koulun tyttöjen lukemisesta on aikaa. Kirja on kummitellut mielessäni luettuani kirjailijasta Saran kirjoista. En kuitenkaan ole sitä kirjastosta muistanut etsiä. Joku aika sitten törmäsin kirjaan kirjaston vaihtohyllyssä tähän kirjaan samalla kannella kuin se lapsena lukemani kirja ja mukaanhan se lähti.

St. Ursula-koulun tyttöjen päähenkilö on Patty yhdessä parhaiden ystäviensä Priscillan ja Connyn kanssa. Kirjan tapahtumat kertovat tyttökolmikon viimeisestä vuodesta maineikkaassa tyttöjen sisäoppilaitoksessa. Vuoteen mahtuu monenlaisia kommelluksia. Koulussa tyttöje kannustetaan tervehenkiseen elämään ja myös tutustumaan yhteiskunnallisiin asioihin. Koulun oppiaineisiin kuuluvat tanssin ja ranskan lisäksi myös geometria ja latina. Kepposten lisäksi tytöt ovat myös kiinnostuneita kouluaineista. Kiinnostus romantiikkaan heräilee myös tyttöjen mielessä.

Pelkäsin hieman lukemista aloittaessani kirjan. Pelkäsin vanhan viehatyksen kadonneen. Tapahtumat palautuivat yllättävän hyvin mieleeni, mutta tempauduin kuitenkin tapahtumiin mukaan. Tarkkailin kirjaa kuitenkin eri tavalla kuin lapsena. Saran jutun innoittamana tutkin Websterin elämää Wikipediasta ja kiinnostuin sosiaalisten kysymysten näkymisestä kirjassa. Setä Pitkäsääri ja Paras vihollinen sijoittuivat orpokotiympäristöön ja niissä yhteiskunnallisten kysymysten näkyminen on on helpompaa. Websterin kiinnostus aiheeseen näkyy myös tässä.  Koulun latinanopettaja Lordy on hyvin kiinnostunut naisasiasta ja koululla vierailee luennoitsija puhumassa yhteiskunnallisista asioista. Patty, Conny ja Priscilla huomaavat luokkatoverinsa Rosalien kärsivän pitkistä latinan läksyistä. Patty saa idean ryhtyä lakkoon ja vaatia lyhyempää läksyä. Lakko ei suju aivan suunnitelmien mukaan, mutta tuloksena on kuitenkin lyhyempi läksy. Patty tutustuu sattumalta lähistöllä asuvaan omalaatuiseen miljonääriin. Erään toisen seikkailun tiimellyksessä Patty löytää koulusta murtovarkaan. Mies on onnettomien sattumusten vuoksi joutunut vankilaan eikä sen jälkeen ole saanut töitä. Patty luottaa miehen oppineen läksynsä ja auttaa tätä saamaan työpaikan miljonäärin luota.

Tyttökirjoissa romantiikka on usein tyypillinen piirre. Usein tyttö kohtaa pojan , josta tulee myöhemmin hänen miehensä. St. Ursula-koulun tytöt on vapaa tästä. Tytöt ovat kyllä kiinostuneita romantiikasta kuten Mae Mertellen romanttinen kertomus osoittaa. Mae Mertelle kertoo olevansa rakastunut englantilaiseen aatelismieheen ja vanhemmat olisivat kieltäneet suhteen. Patty ja toiset tytöt paljastavat  Maen valehdelleen asiasta saadakseen huomiota osakseen. Koko koulu on myös ihastunut vierailevan ylioppilaskuoron komeimpaan poikaan, mutta varsinaisia romansseja kirjassa ei ole. Uskon tämän romanttisen pääjuonen puutteen olleet eräs syy miksi olen tähän kirjaan aikoinani ihastunut. Muistan pitäneeni joitakin lukemiani tyttökirjoja liian imelinä.

Kirja on säilyttänyt myös humoristisen vivahteen. Nautin edelleen monista hauskoista sattumuksista joihin tytöt Pattyn johdolla joutuivat. Varsinaisia kepposia ja koiruuksia tytöt eivät tehneet. Webster on osannut kuvata koulun sattumuksia elävästi. Myös monet sivuhenkilöt niin oppilaiden kuin opettajienkin joukossa olivat osuvia.

Lukukokemus oli siis kaikinpuolin mukava. Sain lukea lapsuudessa rakkaan kirjan uudestaan ja eläytyä silloiseen tytönmieleeni. Kirja oli säilyttänyt viehätyksensä. Pääsin tekemään kirjasta myös kiinnostavia havaintoja aikuisen näkökulmasta.

Pattyn ja Pricillan myöhemmistä vaiheista kerrotaan kirjassa Patty korkeakoulussa, joka itse asiassa on kirjoitettu ennen tätä kirjaa. Sen olen lukenut yhden kerran, tosin en muista kirjasta mitään. Se oli silloinkin kirjaston varastossa. Varastokirjana se näkyy täälläkin olevan ja mieleni tekisi lukea sekin.

Osallistun tällä Sinisen linnan kirjaston Marian Tuntemattomat tyttökirjat- haasteeseen.

Jay Asher& Carolyn Mackler: Sinä ja minä sitten joskus

Eletään vuotta 1996 Yhdysvalloissa. 16-vuotiaat Emma ja Josh ovat olleet ystäviä pikkulapsesta saakka. Välit ovat kuitenkin käyneet muodollisemmiksi Joshin ilmoitettua kiinnostuneensa Emmasta muutenkin kuin ystävänä. Emma saa isältään uuden tietokoneen lahjaksi. Joshin äiti on saanut ilmaisen internet-liittymän, mutta ei halua sitä heille kotiin. Josh antaa liittymän Emmalle. Asentaessaan ohjelmaa koneelle Emma löytää sieltä oudon  Facebook-nimisen ohjelman, jossa on samannimisiä henkilöitä kuin Emma ja hänen ystävänsä. Aluksi Emma uskoo Joshin pilailevan kustannukseltaan, mutta vähitellen he uskovat löytäneensä jotain todellista. Ohjelmassa ovat oikeasti he, mutta 15 vuotta vanhempina, tulevaisuudessa. Emma ja Josh seuraavat tulevaisuuden hahmojen päivityksiä ja huomaavat voivansa nykyisillä tekemisillään vaikuttaa niihin. Varsinkin Emma innostuu muokkaamaan tulevaisuuttaan, mutta voiko siihen kuitenkaan vaikuttaa. He huomaavat keskittyvänsä enemmän tulevaisuuteen kuin nykyhetkeen. Mutta onko Facebookin lupaama tulevaisuus kuitenkaan sellainen kuin he oikeasti haluavat?

Sinä ja minä sitten joskus oli vinkeä lukukokemus. Tarina oli mukava. Emma ja Josh vuorottelivat kertojina je heidän keskinäistä suhdettaan ja ajatuksiaan oli hauska seurata. Iso osa kirjan viehatyksessä oli kuitenkin muualla. Vuonna 1996 oli jonkun vuoden vuden vanhempi kuin kirjan henkilöt, mutta muistan hyvin siltä ajalta ensimmäiset kokemukseni tietokoneista ja uudesta ja kiinnostavasta internetistä. Niistä vuosista ei tunnu olevan niin kauan. Uskomattomalta tuntuu myös muutos, joka tietokoneiden ja netin yleistymisen myötä on tapahtunut. Nykynuorelle silloinen maailma voikin tuntua todella oudolle eikä siitä kuitenkaan ole niin pitkää aikaa. Pidin myös siitä miten pienet jutut saattoivat vaikuttaa tulevaisuuteen joko positiivisesti tai negatiivisesti.

Donald E. Westlake: Huonompi juttu

 

 

Donald E. Westlake  on eräs lempidekkaristeistani. Olen lukenut suurimman osan hänen suomennetusta tuotannostaan. Huonomman jutunkin olen lukenut aikaisemmin, mutta en voinut vastustaa sitä Anttilan poistokorissa 0,50 euron hinnalla. Westlaken humoristisista kirjoista pidän enemmän kuin alunperin jollain salanimella kirjoitetuista raaemmista ja synkemmistä rikoskirjoistaan.

 

Huonomman jutun päähenkilö on John Dortmunder, tuttu epäonninen murtovaras. Dortmunderin erikoisalaa on murtokeikkojen suunnittelu. Dortmunder on taitava hommassaan, mutta ikävä kyllä ne eivät tapaa sujua suunnitelmien mukaan. Lukijalle tämä on ilo, sillä Dortmunderin ja kumppaneiden vaiheiden seuraaminen on varsin hupaisaa puuhaa. Tälläkin kertaa kirja käynnistyy epäonnisella murtokeikalla. Seuraavana päivänä vanha tuttu Andy Kelp saapuu Dortmunderin luo ja ehdottaa uutta pikkuhommaa. Pitäisi kaivaa ruumis ylös haudasta ja vaihtaa se toiseen. Dortmunder on ennakkoluuloinen, mutta suostuu kuitenkin.

 

Osavaltion pohjoisosissa on alunperin kolmen pienen intiaaniheimon pitämä kasino. Heimoista on jäljellä enää kaksi. Pikkusulka-niminen intiaaninainen ja kaksi valkoista miestä haluaisivat osille kasinon tuotosta, joten Pikkusulka pitäisi todistaa viimeiseksi pottaknobbee-intiaaniksi. Kun todistamiseen tarvitaan dna:ta, vaihdetaa kuollut pottaknobbee Pikkusulan sukulaiseen.

 

Juttu ei suinkaan ole selvä yhdellä ruumiinvaihdolla. Pikkusulka kumppaneineen on eripurainen seurue, joka ei haluaisi jakaa saalista keskenään saati sitten muiden kanssa. Dortmunder ja Kelp selviävät kolkkauyrityksestä ja pakottavat toiset yhteistyöhön. Myös kasinoa hallinnoivilla intiaaneilla on sanansa sanottavanaan. Yllättävä käänne seuraa toistaan ja lukijan nauruhermoja kutkutellaan. Dortmunderin ja Kelpin lisäksi tapaamme ison joukon muitakin vanhoja tuttuja.

 

Huonompi juttu ei ole suosikkini Westlaken kirjoista. Juonenkäänteissä on paljon tuttua vanhemmista kirjoista. Toisaalta tuttujen elementtien ja hahmojen olemassa olo myös lisää lukijan nautintoa. En vain nyt osannut niistä niin innostua. Minusta voi myös olla niin, että Huonompi juttu ei toimi niin hyvin jos ei ole lukenut Dortmunderista kertovia kirjoja aikaisemmin. Huonompi juttukin on ihan kelpo kirja, mutta jos haluaisi Westlaken tuotantoon tutustua kannattaisi lukea vaikkapa Kuuma kivi, Kukaan ei ole täydellinen tai Hukkuneita toiveita.

 

Huonommalla jutulla osallistun So American-haasteen osioon American Crime.

Alice Walker: Häivähdys purppuraa

 

Luin Alice Walkerin kirjan Häivähdys purppuraa ensimmäisen kerran joskus vuosia sitten. Olen myös nähnyt kirjaan pohjautuvan elokuvan, josta minulla ei ole juuri mitään muistikuvia. Kirjasta muistin perusidean, mutta juonenkäänteet yllättivät minut moneen otteeseen.

 

Tarinan keskiössä ovat mustat sisarukset Celie ja Nettie. Celie joutuu teini-ikäisenä isänsä raiskaamaksi ja synnyttää tälle kaksi lasta. Lapset viedään pois ja Celie on varma, että he ovat kuolleet. Celie pelkää Nettien joutuvan kokevan saman kohtalon ja kannustaa tätä opiskelemaan ja lähtemään pois. Eräs lähistön isännistä iskee silmänsä Nettieen. Tyttöjen isä ei suostu kosintaan vaan kauppaa isännälle Celien. Avioelämä isännän kanssa ei ole herkkua. Isännälä on lapsia edellisestä avioliitostaan eivätkä lapset halua uutta äitiä taloon. Isäntä käyttää Celitä työjuhtana, jota sopii hakata ja raiskata mielensä mukaan. Nettie muuttaa Celien luokse, mutta isäntä ei hyväksy tätä. Nettie joutuu lähtemään maailmalle. Celie purkaa tuskaansa jumalalle osoitettuihin kirjeisiin. Nettie lupasi kirjoittaa Celielle, mutta kirjeitä ei tule. Celie oppii tulemaan toimeen isännän ja tämän lasten kanssa. Eräänä päivänä isäntä tuo kotiinsa sairaana olevan rakastajattarensa Shug Averyn. Celie joutuu hoitamaan Shugia. Shugiin tutustuminen muuttaa Celien elämän. Shugista hän löytää elämäänsä rakkauden ja oppii tältä myös vähitellen kunnioittamaan itseään. Shug löytää myös isännän kätköistä nipun Nettien kirjeitä. Kirjeistä käy ilmi, että lähtönsä jälkeen Nettie kohtasi mustan pastorin ja tämän vaimon. Nettie sai lastenhoitajan paikan perheessä ja myöhemmin matkasi heidän mukanaan lähetyssaarnaajiksi Afrikkaan. Nettie kertoo kirjeissään elämästä Olinka-heimon luona. Kirjelöydöstä järkyttynyt Celie saa voimaa lähteä Shugin avustuksella pois isännän luota. Celie ottaa elämänsä omiin käsiinsä ja kaikki näyttää kirkastuvan. Nettie on palaamassa kotiin Afrikasta. Celien kirjeet Nettielle kuitenkin tulevat takaisin ja toivo sisarusten tapaamisesta näyttää jälleen murenevan.

 

Kirja teki edelleen aikamoisen vaikutuksen. Vuosikymmeniä kestävä tarina polveilee kirjeiden välityksellä mantereelta toiselle. Kirja on välillä raaka ja ahdistava, mutta silti voimauttava. Valkoisena eurooppalaisnaisena en osannut niin kiinnittää huomiota rotuasiaan. Koin kirjan ennenkaikkea kertomuksena epätasa-arvosta. Sitä oli niin miesten kuin naisten välillä, rikkaiden ja köyhien välillä sekä mustien ja valkoisten välillä. Nettien kokemuksissa näkyi myös länsimaalaisen kristityn kulttuurin ja afrikkalaisuuden välinen kuilu. Celien tarina kertoi miesten ja naisten välisistä suhteista ja seksuaalisuudesta. Rasismi oli minusta kirjassa tavallaan taustalla kaikessa. Räikeimmin se tuli esiin isännän pojan Harpon vaimon Sofian kohtalossa.

 

Kirjemuoto voi vaikuttaa sekavalta. Kirja koostuu Celien kirjeistä Jumalalle, Nettien kirjeistä Celielle ja Celien kirjeistä Nettielle. Celie lopettaa Jumalalle kirjoittamisen löydettyään Nettien kirjeet. Nettien ja Celien kirjeet vuorottelevat välillä. Minä kuitenkin pidin tästä kirjemuodosta.

 

Häivähdys purppuraa on hyvä ja kiinnostava kirja. Minusta Nettien osuus tarianassa oli hieman irrallinen ja turha, mutta toisaalta ymmärräm miksi se ol mukana kokonaisuudessa.

 

Häivähdys purppuraa osallistuu So American-haasteeseen osioihin Black America, Southern Fiction ja Modern Women Writers.

Charlaine Harris: Veren sitomat

Kuva kustantamon sivulta

Välillä on ihan hauska sukeltaa vampyyrihömpän pariin. Veren sitomissa Sookie Stackhouse haikailee jälleen rauhallista elämää. Tasaista ei Sookien elämä ole tässäkään kirjassa. Eletään hurrikaani Katrinan jälkeistä aikaa, joka heijastuu myös ylisten elämään. Lähiseudun ihmissusilauma selvittelee välejään ja Sookie sekaantuu kahinaan. Sookien veli Jason aiheuttaa taas kerran ongelmia siskolleen. Suhde ihmistiikeri Quinnin kanssa ei etene Sookien haaveiden mukaisesti ja ilmassa on värinöitä niin Billin kuin Ericinkin suuntaan. Sookie saa tietää myös uusista sukulaisista, joiden merkitys jatkon kannalta on mielenkiintoinen.

Olen lukenut Harrisin Sookie Stackhouse- sarjaa tänne asti ja luulen, että tulen lukemaan seuraavatkin suomennokset. En ole mitenkään intohimoinen fani, mutta viihdyttäviä nämä kirjat ovat. Harris on osannut keittää maukkaan seoksen yliluonnollisuutta, romantiikkaa ja arkielämää. Useampi tämän tyylinen kirja peräkkäin luettuna voisi olla aika puuduttavaa, mutta sopivasti annosteltuna maukas välipala.

Veren sitomat osallistuu So American- haasteeseen osioon Southern Fiction.