Näytetään tekstit, joissa on tunniste Herriot James. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Herriot James. Näytä kaikki tekstit
perjantai 8. helmikuuta 2013
James Herriot: Kaikenkarvaiset ystäväni
Taas olen lukenut ison pinon kirjoja ilman, että olen saanut kirjoitettua niistä mitään. Osittain voin syyttää tästä opiskelukiireitä, mutta osansa on kyllä ihan omalla saamattomuudellanikin. Yritän kuitenkin jonkun lyhyen maininnan saada aikaiseksi kaikista lukemistani kirjoista.
Luin syksyllä James Herriotin kirjan Elämäni kissat, johon on koottu kissatarinoita Herriotin kirjoista. Kerroin jo silloin kuinka viidennen luokan kuvaamataidon opettajamme luki meille tätä kirjaa ääneen. Innostuin Herriotin kirjoista ja luin ne kaikki. Elämäni kissat palautti mieleeni nämä aikaisemmat lukukokemukseni ja sai minut lukemaan Kaikenkarvaiset ystäväni jälleen kerran.
Kirja kertoo nuoresta vastavalmistuneesta eläinlääkäristä, joka saapuu ensimmäiseen työpaikkaansa Yorkshireen. Uusi työ tuo mukanaan monia kommelluksia niin ihmisten kuin eläinten parissa. Herriot kirjoittaa molemmista lämmöllä. Kirjasta huokuu ehdoton eläinrakkaus ja ihastuminen kauniiseen maaseutuun.
Kirjan tapahtumat palautuivat yllättävän hyvin mieleeni, mutta se ei haitannut mukavaa paluuta kirjan maisemiin.
Tunnisteet:
Herriot James,
Iso-Britannia,
ulkomainen kaunokirjallisuus
sunnuntai 25. marraskuuta 2012
James Herriot: Elämäni kissat
Olin viidennellä luokalla, kun kuvaamataidonopettajamme luki meille ääneen James Herriotin kirjaa Kaikenkarvaiset ystävämme. Ihastuin humoristisiin eläintarinoihin ja kertomuksiin eläinlääkärin työn sattumuksiin Yorkshiressa. En malttanut olla lainaamatta kirjaa ja lukematta sitä loppuun ennenkuin opettaja sai sen luettua. Luin myös suurimman osan Herriotin muista kirjoista. Edellisistä lukukokemuksista on monta vuotta.
Elämäni kissat on nimensä mukaisesti kirja kissoista. Herriot on koonnut tähän kissoista kertovia juttuja eri kirjoistaan. Joku jutuista tuntui tutulta, mutta en kuitenkaan ole lukenut kaikkia aikaisemmin. Olen joskus huomannut tämän kirjan kirjastossa, mutta en silloin tästä kiinnostunut. Herriot kertoo kissan olevan suosikkieläimensä ja sen huomaa. Hän kirjoittaa lämmöllä eläinlääkärin työssään tapaamista kissoista ja kissanomistajista. Ihmiset ja kissat ovat yhtä suuressa osassa. Eläinlääkärin työssään tapaamat kissat ovat usein sairaita, mutta onneksi tämän kirjan kertomuksissa on enimmäkseen onnellinen lopetus.
Elämäni kissat oli ihan mielenkiintoinen luettava. Se palautti mieleeni mukavia lukumuistoja ja teki minulle halun lukea enemmänkin Herriotia. Herriotin tuotantoon kirja on mukava kurkistus, mutta suosittelisin mieluummin lukemaan kokonaisen kirjan tämän kertomuskokkoelman sijasta. Alussa mainittu Kaikenkarvaiset ystävämme on hyvä aloitus. Toisaalta jos entisajan eläinlääkärin työn likaisemmat yksityiskohdat eivät innosta niin silloin tämä kirja on kelpo kurkistus kissojen ja ihmisten välisiin suhteisiin.
Kirjassa on myös viehättävä Lesley Holmesin kuvitus.
Elämäni kissat on ensimmäinen Lukudiplomi-haasteeseen lukemani kirja. Lukudiplomihaasteeseen liittyy myös tehtäviä. Tällä kertaa en niistä oikein innostunut. Sen sijaan liitän tähän muutamia valokuvia lähipiirini kissoista.
| Vappu ja Volmari |
| Musta valvoo pienten lastenvaatteiden pakkaamista. |
| Sisu ulkoilee. |
| Vappu matkalle lähdössä. |
| Sisu ja Musta auttavat ikkunanpesussa. |
![]() |
| Sunnuntain joulu. |
Tunnisteet:
eläimet,
Herriot James,
Iso-Britannia,
kissat,
ulkomainen kaunokirjallisuus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
