Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohdiskelua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohdiskelua. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Taas kerran uusi alku


Elokuussa on näemmä viimeksi kirjoitettu tänne. Luonnoksissa on toki useitakin aloitettuja tekstejä, mutta en vain ole saanut valmista aikaan. Joku outo luku- ja kirjoitusjumi on ollut päällä koko vuoden. Haluaisin palauttaa lukemisen ja kirjoittamisen nautintoa itselleni. Eräs keino siinä on aktivoitua taas tämän blogin parissa. Osan jumista selittää varmasti aikaa ja energiaa vievä opiskelu. Kevät näyttää onneksi opintojen puolesta hieman kevyemmälle ja toisaalta kaipaan niille myös jotain vastapainoa.

Lukemisia olen merkkaillut muistiin ja vuonna 2013 olen lukenut hieman yli 100 kirjaa. Osasta ei ole jäänyt minkäänlaisia muistikuvia. Muutama pettymys mahtuu joukkoon ja muutama todella vaikuttava. Suurin osa asettunee sinne ihan kiva-osastolle.

Kirjaostoja olen saanut hieman hillittyä. Täkäläisestä kirjastosta saa onneksi uutuuskirjoja varaamalla melko nopeasti ja varaaminen on ollut nyt reilun vuoden ilmaista. Vanhoja suosikkeja olisi mukava lukea enemmänkin. Järjestelin syksyllä kirjahyllyjäni ja lajittelin sieltä pois pari isoa Ikea-kassillista. Osan olen kuljettanut jo kirjaston vaihtokirjahyllyyn ja osa odottaa vielä lopullista päätöstä varastossa. Kyseiseltä vaihtohyllyltä on tosin kantautunut kirjoja myös kotiinpäin.

Tälle vuodelle toivon löytäväni uusia kirjasuosikkeja ja tutustuvani uusiin kirjailijoihin. Haluan myös oikeasti lukea uudestaan joitakin mielessä jo pitkään kummitelleita kirjoja. Yritän olla stressaamatta lukemisen, kirjoittamisen ja blogin suhteen. Pakko ei johda hyvään lopputulokseen.

Lukuiloa kaikille muillekin!


sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Merete Mazzarella: Ainoat todelliset asiat



Olen lukenut ensimmäiset Mazzarellani Ensin myytiin piano ja Esitettävänä elämä joskus aika nuorena. Sittemmin olen tainnut lukea kaikki Mazzarellan kirjat yhtä romaania lukuunottamatta. Pidän Mazzarellan kirjoitustyylistä, jossa hän usein sekoittaa oman elämänsä tapahtumia kirjallisuuteen pohtien maailman menoa.

Ainoat todelliset asiat on alaotsikoltaan vuosi elämästä. Merete Mazzarella kirjoittaa kirjan vuodesta, jolloin monet asiat muuttuivat hänen elämässään. Hän on jäänyt eläkkeelle ja elämä näyttää sujuvan tuttua uomaansa. Mazzarella on tavannut miehen ja tuntee rakastuneensa ensimmäistä kertaa elämässään. Mazzarella on kuitenkin jo naimisissa eikä halua hylätä vanhenevaa aviomiestään. Kirjan alussa Mazzarella muuttaa pois asunnosta, jossa on asunut lapsesta asti. Hän muutta yhteiseen asuntoon rakastamansa miehen kanssa. Samaan aikaan hän pitää huolta Ruotsissa asuvasta aviomiehestään. Kaikkien ystävien ei ole helppo hyväksyä Mazzarellan tekemiä ratkaisuja.

Tässä kirjassa Mazzarella kirjoittaa paljon rakkaudesta ja rakastumisesta. Yhtä paljon kuitenkin pohdintaa saa osakseen työ. Työelämää Mazzarella katselee nyt eläkeläisenä tietyllä tavalla ulkopuolelta. Kuolema ja ikääntyminen mietityttää myös.

Minä pidin tästäkin kirjasta. Jotenkin on ilo lukea älykästä ja pohdiskelevaa tekstiä.