Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kunnas Mauri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kunnas Mauri. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
Mauri Kunnas: Aarresaari
Mauri Kunnaksen kirjat ovat olleet suosikkejani omasta lapsuudestani lähtien. Sain siskoni kanssa monena joulua uuden Kunnaksen lahjaksi. Omille lapsilleni jatjoin perinnettä useiden vuosien ajan. Nyt pojat ovat jo niin isoja, että kuvakirjat eivät enää ole kiinnostaneet muutamiin vuosiin. Minä olen Kunnakset senkin jälkeen ainakin selannut. Uusin kirja Aarresaari sattui silmiini kirjastossa ja nappasin sen oitis lainaan.
Tällä kertaa Kunnas versioi R. L. Stevensonin Aarresaaren koiramaiseen tyyliin. Olen alkuperäisen Aarresaaren joskus lukenut ja mielestäni Kunnaksen versio noudatteli sitä aika hyvin. Tarinassa nuori Jim saa haltuunsa merirosvojen aarrekartan. Kapteeni Flintin aarretta lähtee tavoittelemaan retkikunta, jonka jäsenistä osa paljastuu merirosvoiksi. Ennen aarteen löytymistä ja päätymistä oikeisiin käsiin on edessä huikeita seikkailuja.
Pidän hurjasti Kunnaksen piirrostyylistä. Aarresaaressa Kunnas on päässyt herkuttelemaan väreillä ja maisemilla. Herra Hakkarainen seikkailee myös tuttuun tapaan kirjan sivuilla ja hahmon etsiminen tuotti minulle suurta hupia.
Juoneltaan Aarresaari on hivenen mutkikas ja hurja, eikä ehkä sovi kaikkein pienimmille ja herkimmille. Hieman isommat nautivat varmasti menosta ja seikkailusta.
Tunnisteet:
Kunnas Mauri,
kuvakirjat,
lasten- ja nuortenkirjat,
Suomi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)