Näytetään tekstit, joissa on tunniste alkoholi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste alkoholi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. marraskuuta 2012

Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja


Terhi Rannelan Yhden promillen juttuja sisältää 19 tarinaa nuorista ja alkoholista. Novellit olivat, paitsi aiheeltaan puhuttelevia, myös hyvin kirjoitettuja. Alkoholi liippaa kirjan nuorten elämää monilla tavoin. Osa juo itse ja joutuu sen takia hankaluuksiin ja toiset kärsivät läheistensä juomisesta. Osa törmää suomalaisen juomakulttuuriin ja sen ilmenemisnuotoihin muuten. Rannela ei saarnaa vaan jättää lukijalle mahdollisuuden ajatella itse.

Tuttavapiirini nuorissa muutamilla ovat ensimmäiset alkoholikokeilut olleet ajankohtaisia tänä syksynä. Vanhempana olen tietysti ilmiöstä hiukan huolissani ja pelkään aiheen kohta ajankohtaistuvan meilläkin. Toisaalta muistan myös omat kokeiluni ja törmäilyni. Aikuiset harvoin muistavat miten oleellinen asia juominen on nuortenkin elämää. Sitä se tosin on monille aikuisillekin.Osalle ihmisistä juominen kaikkine lieveilmiöineen on ongelma ja sitä hyssytellään liikaakin ja ajatellaan ettei asia koske itseä ja lähipiiriä. Aikuiselle kirja toimii hyvänä herättäjänä aiheeseen. Toivottavasti nuoretkin saavat kirjasta irti sen, että juominen voi olla myös kivaa, voi se aiheuttaa myös monenlaisia ongelmia eikä kaikkea tarvitse itse kokeilla.

Pidin kirjasta. Kertomusten hahmot ja tilanteet ovat eläviä ja todenmukaisia. Lukiessani välillä huvituin, järkytyin ja liikutuin. Yhden promillen jutuista saa aihetta ajatteluun.

lauantai 14. tammikuuta 2012

Mato Valtonen: Rakkaani Alkoholi



Mato Valtonen taidetaan tuntea parhaiten Leningrad Cowboys- ja Sleepy Sleepers-kuvioistaan. Kaikenlaista muutakin on tullut tehtyä ja nähtyä. Alkoholi on liittynyt tekemisiin monasti. Kirjassa Rakkaani alkoholi Mato Valtonen tilittää suhdettaan viinan kanssa läträämiseen.

Kirja on kirjoitettu kirjeeksi Alkoholille. Mato on tehnyt pesäeron juomiseen ja käy läpi suhdettaan. Kirjassa ei tuomita tai paheksuta jos ei ihannoidakaan yleistä suomalaista juomakulttuuria. Se sisältää hervottomia alkoholin huuruisia seikkailuja ja surullisia kohtaloita. Pistää pohtimaan asioita hieman eri näkökulmasta kuin yleensä.