Ulla-Maija Peltosen Muistin paikat kertoo vuoden 1918 tapahtumista ja niiden muistamisesta ja käsittelystä jälkeenpäin. Kirjassa läpikäydään sekä punaisten että valkoisten muistoja ja näkökulmia tapahtumiin.
Vuosi 1918 on jotenkin kiehtonut minua pitkään. Se on ehkä saanut alkunsa siitä että asuin lapsena ja nuorena Tampereella ja siellä näkyi tietyissä paikoissa vieläkin jälkiä paikalla käydyistä taisteluista. En tiedä onko suvullani ollut millaisia kytköksiä tapahtumiin ja olivatko he kummalla puolella. Toisaalta olisi mielenkiintoista tietää, mutta en tiedä onko ketään asioista tietävää enää elossa. Enkä toisaalta haluaisi sohaista kysymyksillä kenenkään kipeisiin paikkoihin.
Kirjasta jäi mieleeni monta asiaa. Sodassa kaatuneita ja sen jälkeen teloitettuja punaisia haudattiin joukkohautoihin. Hautoja ja kuolinpaikkoja ei saanut merkitä eikä haudattuja saanut muistella. Kuolleista punaisista tehtiin epäihmisiä. Omaisten ei annettu surra vaan haavat pidettiin jatkuvasti auki. Toinen jotenkin järkyttävä kohta kirjassa oli sodan jälkeen kerätyt lasten piirustukset ja kouluaineet, joissa tapahtumia kuvattiin. Jotenkin sitä usein mieltää sodan vain aikuisten asiaksi. Myös sotaan osallistuvien kirjeet ja viestit kotiin olivat vaikuttavia.
Kirja oli hyvä, vaikuttava ja myös järkyttävä lukukokemus. En pystynyt lukemaan sitä kerralla läpi vaan välillä oli pakko lukea jotain aiheeltaan kevyempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti