perjantai 13. tammikuuta 2012

Charlaine Harris: Veren perintö


Veren perintö on viides osa telepaatti-tarjoilija Sookie Stackhousesta kertovasta sarjasta. Sookien tarina jatkuu suoraan edellisen kirjan lopusta. Sarjaa aiemmin lukemattomille kyytiin hyppääminen voikin olla vaikeaa. Sen verran paljon erilaisia hahmoja ja juonenkäänteitä on tähän asti ehtinyt jo kertyä.

Juonenkäänteitä riittää tähänkin kirjaan. Sookie mm. pelastaa pikkupojan hengen telepaatinkyvyllään, joutuu ihmissusiperheen vainoamaksi näiden epäillessä Sookien olevan syyllinen heidän tyttärensä katoamiseen ja saa kuulla mikä salaperäinen ominaisuus hänen veressään houkuttaa vampyyrejä. Tärkeimmät juonenkäänteet liittyvät taas vampyyreihin. Sookien serkku Hadley, joka oli muuttunut vampyyriksi ja nyttemmin lopullisesti kuollut, on jättänyt omaisuutensa Sookielle. Sookie matkustaa New Orleansiin selvittämään perintöään. Apunaan hänellä on Hadleyn vuokraemäntä, sympaattinen noita Amelia ja ihmistiikeri Quin. Hadley oli vampyyrikuningattaren tyttöystävä ja penkoessaan Hadleyn kuolemaa sotkeutuu Sookie kaulaansa myöten vampyyripolitiikkaan. Seurauksena on jälleen kerran runsasta verenvuodatusta. Henkilökohtaisemmalla sektorilla Sookien elämään tuo uusia tuulia ja intohimoa kehittyvä suhde Quinnin kanssa.

Samanlaista koukuttavaa, joskin hivenen itseääntoistavaa hömppää kuin aiemmatkin lukemani Harrisin kirjat. Ihan kivaa luettavaa silloin tällöin. Useammin luettuna ihmepelastumiset, uskomattomat juonenkäänteet ja jatkuvat verilöylyt alkaisivat minulla tökkimään liikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti