lauantai 21. huhtikuuta 2012

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike



Lukaisin tänään aamutuimaan Tuomas Kyrön uuden Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike-kirjan. Ihastuin Kyrön Mielensäpahoittajaan muutama vuosi sitten. Luin myös muutaman Kyrön vanhemmista kirjoista. Kerjäläistä ja jänistä en ole vielä saanut käsiini, mutta tulen senkin luultavasti joskus lukemaan. Mielenkiinnolla huomasin tämän uuden Mielensäpahoittajan uutuuskirjaluettelosta ja pistin sen kirjastosta varaukseen.

Ruskeakastike jatkaa saman vanhan jäärän tarinaa. Mielensäpahoittajan elämä meinaa suistua raiteiltaan, kun kun tuttu kotihoitaja vaihdetaan hosuvaan tytönhupakkoon. Vanha mies ei voi moista sietää. Syödä kuitenkin pitäisi ja koti hoitaa, mutta miten se nyt hoituu, kun nämä tehtävät aikaisemmin hoitanut vaimo on nyt vanhainkodin vuodeosastolla. Poika ja tohtori Kivinkinen epäilevät Mielensäpahoittajan kykyä selviytyä enää yksin asumisesta. Jääräpäisesti vanha mies päättää opetella laittamaan ruokaa. Opettelun ohella saamme kuulla mikä on vialla nykysuomalaisten syömisessä, miten ennen kaikki oli parempaa ja ylistyslaulun perunalle.

Kirja oli ihan kiva ja nopea lukukokemus. Ei niin hersyvä tai sydämeenkäypä kuin ensimmäinen Mielensäpahoittaja, mutta mukava välipala.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti