lauantai 1. joulukuuta 2012

Vilmos Kondor: Budapestin varjot


Eletään Budapestissa vuotta 1936. Pääministeri on kuollut ja hautajaisia valmistellaan. Lehtimies Zsigmond Gordonin pitäisi keskittyä kirjoittamaan hautajaismenoista. Gordon on erikoistunut rikosuutisiin eikä politiikka häntä niin kiinnosta. Samaan aikaan syrjäiseltä sivukujalta löydetään nuori nainen surmattuna. Gordon osuu paikalle ja kiinnostuu tapauksesta. Nainen paljastuu prostituoiduksi ja virallinen kiinnostus hiipuu siihen. Kuollut tyttö ei jätä Gordonia rauhaan ja hän jatkaa tutkimuksia omin päin. Eniten häntä ihmetyttää kuolleen naisen laukusta löytynyt juutalainen rukouskirja. Pian Gordon huomaa olevansa ison jutun jäljillä. Kaikki tahot eivät ole näistä tutkimuksista innoissaan ja Gordon huomaa saattaneensa vaaraan paitsi itsensä myös naisystävänsä ja isänsä. Hän ei kuitenkaan halua jättää tutkimuksia sikseen, vaan sukeltaa yhä syvemmälle Budapestin alamaailmaan. Ratkaisu löytyy kuitenkin yllättävästä suunnasta ja liittyy kunniaan ja rakkauteen.

Budapestin varjot on Vilmos Kondorin dekkarisarjan ensimmäinen osa. Kirja herätti minussa uteliaisuuden myös jatkon suhteen. Juonikuvio oli kiinnostava ja henkilöhahmot samoin. Tapahtuma-aika ja -paikka kiehtoivat myös.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti