perjantai 11. tammikuuta 2013

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala


Kani nimeltä jumala -kirjasta on kirjoitettu useissa kirjablogeissa. En välttämättä olisi tullut lukeneeksi kirjaa ilman lukemiani kirjoituksia. Kirjoitusten yleissävy on ollut kehuvaa ja odotukseni olivat korkealla.

Kirjan kertoja Elly kertoo elämästään kahdessa jaksossa. Kirjan alkupuolella Elly on yksinäinen lapsi, jonka tärkein ihminen on isoveli Joe. Elly ystävystyy salamyhkäisen Jenny Pennyn kanssa. Ellyn perhe saa rahaa ja muuttaa Cornwalliin pitämään majataloa. Tyttöjen ystävyys säilyy välimatkasta huolimatta, kunnes Jenny yhtäkkiä katoaa jälkiä jättämättä. Kuluu vuosia ja Elly ja Joe varttuvat aikuisiksi. Jenny Penny ilmaantuu taas mukaan kuvioihin. Hahmojen elämää seurataan taas muutamien vuosien ajan. Tällä kertaa tapahtumien huippukohta liittyy syyskuun 11. päivän tapahtumiin.

En suoralta kädeltä ihastunut kirjaan. En oikein saanut otetta siitä. Tapahtumien puolesta en oikein vieläkään ole perillä koko kirjasta, mutta kirjan tunnelmassa on jotain sellaista, mikä nostaa lukukokemuksen kuitenkin positiiviseksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti