Katariina Romppainen: Mustikkasoppa

Mustikkasoppa oli minulle ensimmäinen lukemani Katariina Romppaisen kirja. Luen mielelläni kevyempääkin kirjallisuutta, joten uteliaana tartuin tähän kirjaan. Kokemukset suomalaisista tämän tyylilajin kirjoista ovat olleet kovin vaihtelevia.

Lähtökohdiltaan kirja vaikuttaa tavanomaiselta. Kolmeakymmentä lähestyvä Sini-Marja, jota myös Mustikaksi kutsutaan, on sinkku, opinnot ovat jumissa ja työ tylsä hanttihomma. Perhejoulu ja sen tapahtumat saavat Sini-Marjan ajattelemaan omia lapsia. Lapselle pitäisi löytää isä ja isäehdokasta Sini-Marja alkaakin etsiä. Matkassa on kuitenkin kaikenlaisia mutkia ja Sini-Marja huomaa, ettei kaikki olekaan niin yksinkertaista.

Tärkeässä roolissa kirjassa on myös Sini-Marjan perhe: vanhemmat, kaikkitietävä isosisko ja vanhaikodissa asuva mummu. Perheenjäsenet elävät omaa elämäänsä merkittävinä hahmoina kirjassa. Varsinkin Rauha-mummu on hersyvä hahmo. Mustikkasoppaan vaikuttavat paljon myös lapsuudenperheen asetelmat ja suhtautuminen toiseen. Sini-Marjan täytyy vapautua lapsuudestaan elääkseen aikuisena.

Pidin kirjasta. Se ei ollut vain kevyttä hömppää, mutta toimi sinäkin. Kirjoitustyyli oli jotenkin ilmavaa ja samalla arjessa kiinni olevaa. Mustikkasopasta jäi minulle halu tutustua kirjailijan muuhunkin tuotantoon.

Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti

AnnaLeena Härkösen uusin teos Onnen tunti on tarina sijaisvanhemmiksi päätyvästä pariskunnasta. Kirjan kertojalla Tuulalla on poika edellisestä liitostaan. Uuden miehensä Harrin kanssa Tuula ei voi kohdunpoiston vuoksi saada yhteistä lasta. Tuula pelkää Harrin lähtevän liitosta tämän vuoksi. Lehteä lukiessaan Tuula huomaa jutun sijaisvanhemmista. Ajatus sijaislapsista alkaa itää Tuulan mielessä. Harri ja Roope-poika suhtautuvat ajatukseen myönteisesti ja ennenpitkää pariskunta istuu sijaisvanhemmille tarkoitetulla kurssilla. Kurssin jälkeen perheeseen saapuu sijaislapsiksi sisaruspari Luke ja Venni. Kaikki ei kuitenkaan suju aivan yksinkertaisesti. Tuulalla on tekemistä omien tunteidensa kanssa, muistot lapsuudesta ja oma äitisuhde vaivaavat. Vennin ja Luken aikaisemmat kokemukset vaikuttavat heihin paljon. Jonkinlaiset suhteet pitäisi pystyä luomaan myös sisarusten biologisiin vanhempiin, ennenkaikkea huostaanottoa vastustaneeseen ongelmaiseen Jonnaan.

Kirja oli nopea ja sujuva lukea. Se käsitteli vakavaa aihetta kevyesti. Härkösen vahvuus on vuoropuhelussa. Hahmojen replikointi oli välillä todella riemastuttavaa. Vanhemmuuta ja äitiyttä käsitellään kiinnostavasti. Onneksi Härkönen ei tee Tuulasta liian neuroottista ja omien kokemustensa vankia. Pidin kirjasta. Omasta mielestäni sijoitan Onnen tunnin Härkösen tuotannon kärkipäähän.

Eräs positiivinen seikka vielä. Huomioin ilolla Tuulan ja Harrin ammatit. Tuula oli ompelija ja Harrilla oli tatuointiliike. Välillä minusta tuntuu että liian monissa kirjoissa hahmot ovat akateemisia ja/tai hyväpalkkaisissa ammateissa.

Aino-Kuutamo Uusitorppa: Sä et tiedä miltä musta tuntuu

Aino-Kuutamo Uusitorpan toimittama pieni kirja tarttui mukaani kirjaston nuortenosaston uutuushyllystä. Kirjassa joukko nuoria julkisuuden ihmisiä kertoo omista nuoruuden kokemuksistaan ja ongelmistaan ja kuinka ovat niiden kanssa selvinneet. Aiheita olivat mm. kiusaaminen, masennus, ADHD, vanhemman kuolema ja avioero sekä omat rakkaussurut. Painavia aiheita. Jokaisen tarinan lopussa oli tietopaketti kyseisestä aiheesta ja ohjeita kuinka voisi toimia ja mistä voisi saada apua, jos aihe koskettaa itseä.

Minusta tämä on tärkeä kirja. Olisipa tälläinen opus sattunut omiin käsiini silloin kun itse painiskelin nuoruuden ongelmieni kanssa. Voin kuvitella sen, miten lohdullista on lukea jonkun muun kokemuksia samoista vaikeista asioista, siitä miltä ne tuntuvat ja ennenkaikkea siitä miten vaikeuksista voi selvitä. Vaikka nyt tuntuisi pahalta niin huomenna voi olla paremmin.

Harri Nykänen ja Jouni Tervo: Nokka - Kiven sisällä

Nokka - Kiven sisällä on kirja Katajanokan vankilasta. Se käy läpi vankilan historian koko sen olemassaolon ajalta. Historian lisäksi se on kuvaus elämästä vankilassa. Sanansa saavat sanoa niin vangit kuin henkilökuntakin. Vankilan arkielämän lisäksi kirjassa esitellään Nokan kuuluisia vankeja ja merkkitapauksia.

Kirja oli todella mielenkiintoinen. Minulla ei ole mitään kosketuskohtaa kirjan kuvaamiin asioihin, joten kirjaa lukiessani pääsin kurkistamaan outoon maailmaan. Se välillä nauratti ja välillä kauhistutti. Minusta kirjassa oli hyvää se miten vankilaelämää kuvattiin sekä henkilökunnan että vankien näkökulmasta.

Positiivinen lukukokemus.

Kate Jacobs: Lohturuokaa

Olen lukenut Kate Jacobsilta aiemmin Pieni lankakauppa- sarjan. Sen ensimmäinen osa oli mielestäni ihan mukava kirja. Jatko-osista en hirveästi pitänyt, mutta luin ne kuitenkin. Huomatessani Lohturuokaa-kirjan kirjaston uutuusluettelossa en ollut erikoiden innoissani, mutta uteliaisuudesta tartuin kirjaan.

Lohturuokaa kertoo TV-kokki Augusta "Gus" Simpsonista. Gus on jäänyt nuorena leskeksi ja perustanut pienen ravintolan elättääkseen tyttärensä. Sattumalta han sai tilaisuuden kokeilla kykyjään ruuanlaitto-ohjelman vetäjänä. Nyt tyttäret ovat aikuisia ja Gus on vetänyt useita menestyneitä ruokaohjelmia 12 vuoden aikana. Ohjelman katsojaluvut ovat kuitenkin laskussa ja Gusin ohjelmaa uhkaa lopettaminen. Gus tekee suunnitelmia uudistaakseen ohjelmaansa. Hän päätyy tekemään suoraa lähetystä kotonaan yhdessä perheensä ja ystäviensä kanssa. Tv-kanavan pomo vaatii Gusia ottamaan ohjelmaan mukaan entisen miss Espanjan Carmenin. Gus päätyy kokeilemaan ohjelmaansa suoraa lähetystä. Lähetys kuvataan Gusin kotona ja mukana on Gusin perhettä ja ystäviä sekä Gusin vastustuksesta huolimatta Carmen. Luvassa on sotkua ja kommelluksia niin tv-ohjelman teossa kuin henkilöiden yksityiselämässä.

En hirveäsri pitänyt tästä kirjasta. Aloin miettiä mistä se voisi johtua. Kirjassa ei mikään yksittäinen kohta tökkinyt, mutta silti luin sen loppuun hieman hypellen. Monissa tämän tyylisissä kirjoissa eräänä teemana on ihmisten kasvu, henkilöy oppivat tuntemaan itsensä paremmin ja parantavat kaikintavoin elämänsä laatua. Tässä kirjassa kirjassa opettavaisuus oli ehkä hieman liian ilmeistä.

Tai sitten minä vain en ollut oikeassa mielentilassa nauttiakseni kirjasta kunnolla. Olen lukenut liian monta hömppää kirjaa peräkkäin ja nyt on aika lukea jotain ihan muuta.

Tuija Lehtinen: Miss Seinäruusu

Tuija Lehtisen kirjoitustyyli on hauska ja leppeä. Lehtisen kirjojen äärellä on helppo viihtyä. Pelkän viihteen lisäksi niissä on usein myös ajattelemisen aihetta. Aikuisille suunnatut kirjat ovat hivenen kaavamaisempia kuin Lehtisen nuorten kirjat, joissa kirjailija pääsee revittelemään aiheiden puolesta laajemmalla skaalalla.

Miss Seinäruusun päähenkilö on toimittaja Rea Raunio. Rea osallistuu leikkimieliseen Miss Seinäruusu-kilpailuun ja tutustuu sen kestäessä komeaan maatilan perilliseen Marttiin. Martin vanhemmille Rea ei ole mieluinen miniä ja vuosien saatossa Rea saa sen huomata. Avioliitto Martin kanssa väljähtyy ja lopulta Rea saa kyllikseen elämästä Routakorven maatilalla. Rean uusi elämä radiotoimittajana ei suju aivan mutkattomasti. Martin ja Rean 6-vuotias poika Frans asuu vuoroviikoin vanhempiensa luona. Ex-appivanhemmat työntävät kapuloita rattaisiin parhaansa mukaan niin Fransin, Martin kuin Rean työpaikankin suhteen. Pojan ollessa Rean luona keskittyy tämä täysillä Fransiin. Muina aikoina Rea yrittää keskittyä työhönsä ja rakentamaan elämäänsä uudelleen kokoon. Miehiä kuitenkin alkaa pyöriä Rean ympärillä jalkapallovalmentajasta runopiirin vetäjään. Myös Rean menneisyydestä tutut hahmot palaavat maisemiin.

Tuija Lehtisellä on tapana kirjoittaa kirjoihinsa todella hersyviä sivuhenkilöitä. Niitä riittää myös tässä. Sivuhenkilöt elävöittävät tarinaa eivätkä onneksi riistäydy käsistä. Rea säilyy oman tarinansa päähenkilönä.

Viihdyin Miss Seinäruusun parissa. Sen maailma on arkinen ja tuttu, mutta kuitenkin sopiva todellisuuspakoon. Viihdekirjoissa päähenkilö on alle kolmekymppinen, joka etsii ensimmäistä vakavaa suhdetta tai vaihtoehtoisesti keski-ikäinen, joka muuttaa elämänsä suuntaa. Pienen lapsen äitinä Rea oli tästä kaavasta mukava poikkeus. Rean suhde poikaan sai ansaitsemansa kuvauksen ja Fransista tuli oma henkilö tarinaan.

Kirsti Ellilä: Eksyneet näkevät unia

Varjojen maassa maahisten parissa asuu Nimettömäksi kutsuttu tyttö. Hänet on löydetty kuolemaisillaan metsästä monta vuotta sitten. Nimetön ei muista entisestä elämästään mitään. Vain unissaan hän näkee välähdyksiä menneisyydestään. Unet ja kyyneleet erottavat hänet maahisista. Nimetön haluaisi muuttua maahisten kaltaiseksi, mutta toisaalta häntä polttaa halu saada tietää oma nimensä. Sattumalta Nimetön saa käsiinsä kauniin silkkitakin, jonka on täytynyt kuulua hänelle. Nyt hänen on pakko lähteä kauas ihmisten maille saadakseen tietää kuka hän oikein on johtolankoinaan silkkitakki ja kaulassaan oleva avain. Koiransa Jacobin kanssa Nimetön kohtaa matkallaan monta vaarallista ja outoa asiaa.

Pidin kirjasta. Kirjan maailma oli viehättävä ja varsinkin tarinan alkupuoli koukutti mukavasti. Minusta oli hyvä ettei tarinan maailmaa ollut selitetty liian yksityiskohtaisesti kuten monissa fantasiakirjoissa. Näin lukijan mielikuvitukselle jää enemmän tilaa. Hieman minua häiritsivät maapulliaiset, jotka muistuttivat ehkä liikaa Lindgrenin Ronja Ryövärintyttären kakkiaisia.

Minun täytyy kehua vielä erikseen Kirsi Haapamäen tekemää kansikuvaa. Se sopii tunnelmaltaan kirjaan todella hyvin ja on muutenkin kaunis. Kirjan nimi on myös mielestäni hieno.