Kyllikki ja Saara Villa: Äidin lokikirja

Olen lukenut Kyllikki Villalta aikaisemmin julkaistut matkapäiväkirjat, kirjan sota-ajan lottakokemuksista ja Ritva Hapulin Villan matkapäiväkirjoista kertovan Matkalla kotona-kirjan. Äidin lokikirjassa liikuttiin siis tutuissa aiheissa.

Äidin lokikirja koostuu Kyllikin matkapäiväkirjoista 60-luvun puolivälistä 70-luvun alkupuolelle. Kyllikki oli suomentaja, joka teki useita matkoja rahtilaivoilla työskennellen samalla. Kirjassa kerrotuilla matkoilla Kyllikillä oli mukanaan tyttärensä Saara, joka oli silloin 5-12-vuotias. He matkasivat yhdessä Puolaan, Kreikkaan, Portugaliin, Välimerelle, Etelä-Amerikkaan ja lopulta maailman ympäri. Saara on aikuisena koonnut nämä matkapäiväkirjat yhteen ja tehnyt niihin omia välihuomautuksiaan ja muistikuviaan.

Mikä näissä matkakirjoissa oikein viehättää? Ehkä ensisijaisesti mahdollisuus kurkistaa jonnekin itselle kokemattomaan elämäntapaan, matkustamiseen ja tässä kirjassa vielä höystettynä historiallisella näkökulmalla. Toiseksi pidän päiväkirjamuotoisten tekstien lukemisesta. Minusta on kiinnostava kurkistaa tällä tavoin jonkun toisen, vieraan ihmisen elämään ja ajatuksiin. Kolmanneksi sekä Kyllikki että Saara osaavat kirjoittaa hyvällä ja kiinnostavalla tyylillä.

Minä pidin. Kirja näytti hienosti miten oudot ja hankalatkin asiat selviävät ja ovat mahdollisia. Kyllikin rohkeus heittäytyä uusiin asioihin herätti hieman myös kateuden tunteita, mutta kannusti myös unelmoimaan uusista mahdollisuuksista.

Outi Pakkanen: Macbeth on kuollut

Tykkään kuunnella varsinkin pidemmillä automatkoilla äänikirjoja. Pikkuhiljaa kuuntelemista on alkanut vaikeuttaa vanha auto ja siinä oleva c-kasettisoitin. Kirjaston c-kasettikirjoista alkavat kiinnostavimmat olla kuunneltuja ja muutaman kerran on käynyt niinkin, ettei kasetti toimi enää kunnolla. Tähän autoon en aio kuitenkaan cd-soitinta hankkia, ehkä sitten seuraavassa pääsen kuuntelemaan cd-muotoisia kirjoja.

Outi Pakkasen kirjoihin suhtaudun hieman epämääräisin tuntein. En pidä niistä erityisen paljon, mutta silti niitä tulee silloin tällöin luettua. Ne vaativat monien muiden kirjojen tapaan sopivan mielentilan. Pakkasen kirjat sopivat luettavaksi parhaiten silloin, kun haluaa lukea jotain kevyttä, muttei kuitenkaan mitään romantiikkaosastolta. Varsinaiseen dekkarinnälkään ne eivät oikein sovi.

Macbeth on kuollut sijoittuu, kuten nimestä voi arvata, teatterimaailmaan. Kansallisteatterissa maineensa luonut Arttu Jaala palaa näyttämölle muutaman vuoden tauon jälkeen yhdessä entisen vaimonsa Svenska teaternin Gitta Grönin kanssa. He aikovat esittää kohtauksia Shakespearen tunnetuimmista näytelmistä. Näytelmän ohjaa nuori nouseva kyky Perttu Väänänen. Seurueeseen kuuluu myös puvustaja ja valomies. Pakkasen monista kirjoista tuttu Anna Laine on suunnitellut esitykselle julisteen ja käsiohjelman. Esityksestä odotetaan kauden tapausta. Ennen ensi-iltaa tunteet kuumenevat ja menneisyyden haamut nousevat esiin. Viimeisen harjoituksen jälkeen toinen näytelmän tähdistä löydetään kuolleena.

Mielentila oli tällä kertaa suotuisa ja pidin kuulemastani. Pakkanen on taas kerran osannut kirjoittaa maittavan ihmissuhdesopan, jonka selvittelyjä seurasi mielellään. Sopassa oli sopivassa suhteessa menneisyyttä ja nykyisyyttä. Pakkasella on usein kirjoissaan samoja hahmoja ja joskus näiden hahmojen mukana olo tuntuu jotenkin ärsyttävän väkinäiseltä. Onneksi tältä vältyttiin nyt. Anna Lainekin oli saatu kuvioihin luontevasti. Ja vaikka Annan kulinarismia ja silti laihuutta taas mainittiin, ei sekään mennyt yli. Olen muuten aika varma, että Anna teki tässä kirjass samaa kalakeittoa, johon tulee fenkolia, kuin syksyllä lukemassani Toisessa kerroksessa. Helsinki on usein näkyvästi esillä Pakkasen kirjoissa ja välillä se haittaa lukijaa, joka ei niin kovin hyvin Helsinkiä tunne, mutta helsikiläisille se voi taas tuoda paljonkin lisää lukuiloa.

Äänikirjoissa lukijalla on iso osa kuuntelijan nautintoon. Laura Jurkka hoiti homman erinomaisesti. Minusta hyvän lukijan täytyy lukea elävästi, mutta ei kuitenkaan liian eläytyvästi. Lukunopeuden ja äänen pitää olla myös miellyttävät. Kaikki kirjat eivät myöskään sovellu yhtä hyvin kuunneltaviksi. Äänikirjoiksi sopivat minusta parhaiten nopeatempoiset ja kohtalaisen lyhyet kirjat. Aloitin joskus Linnan Täällä pohjan tähden alla-kirjaa Veikko Sinisalon lukemana. Sinisalo oli lukijana todella hyvä, mutta kuuntelijana hyydyin ensimmäisen osan puoleen väliin ja siirryin paperiversioon.

Diana Gabaldon: Lordin yksityisasia

Olen lukenut Diana Gabaldonilta aikaisemmin Matkantekijä-sarjaa ja pitänyt kirjoista. Olen joskus katsellut lordi Johnista kertovia kirjoja, mutta en jostain syystä ole tullut aikaisemmin tarttuneeksi niihin. Syksyllä luin Gabaldonin Tulivanan, jossa useampi lyhyt samaan maailmaan sijoittuva kertomus. Lordi John Grey oli päähenkilönä niistä kahdessa. Varsinaisessa Matkantekijä-sarjassa lordi John on sivuosassa muutamassa kirjassa. Tulivanan innostamana luin uudelleen sarjan aloittavan Clairen ja Jamien tarinan aloittavan Muukalaisen. Seuraavalla kirjastokäynnillä sarjan seuraavaa osaa ei kuitenkaan ollut ja tulin tarttuneeksi Lordin yksityisasiaan.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Lontooseen. Lordi John on upseeri ja herrasmies, aatelisperheen nuorin poika ja homoseksuaali, joka tuon oman kierteensä juonen mutkiin. Lordi Johnin rykmentti on Lontoossa odottamassa uutta komennusta jonnekin brittiläisen imperiumin kolkkaan. Lordin nuori serkku on menossa naimisiin, mutta sattumalta lordi John huomaa sulhasmiehessä seikan, joka saa tämän vaikuttavan täysin kelvottomalta aviomieheltä. Kuinka onnistua purkamaan kihlaus ja tehdä se ilman, että skandaali vahingoittaisi Olivia-serkkua? Samaan aikaan eräs rykmentin vääpeleistä löydetään katuojasta tapettuna. Lordi John sekaantuu asiaan ja huomaa asiassa olevan jotain outoa. Armeijan tärkeitä asiakirjoja on myös kadonnut ja epäillään kuolleella vääpelillä olleen jotain tekemistä asian kanssa. Lordi John määrätään tutkimaan tapausta. Miettiessään kelvottoman sulhasmiehen tapausta sekä kuollutta vääpeliä ja kadonneita asiapapereita lordi John huomaa outoja yhdistäviä tekijöitä tapausten välillä...

Lordin yksityisasia muodosti yllätyksekseni kelpo historialliseen aikaan sijoittuvan dekkarin. En osaa arvioida historiallisen tiedon paikkaansapitävyyttä, mutta paljon epäaidomman tuntuisempaakin olen lukenut. Lukukokemuksena kirja oli viihdyttävä. Siinä ei myöskään ollut mukana Matkantekijä-sarjasta tuttua fantasia-elementtiä mukana, joka saattaa joitakin lukijoita hiukan vieroksuttaa. Käsittääkseni Lordi John-kirjat eivät myöskään muodosta yhtenäistä kokonaisuutta, eikä lukijalle muodostu painetta kahlata kaikkia läpi. Myöskään Matkantekijä-sarjan tunteminen ei minusta ole mitenkään välttämätöntä lordi Johnin seikkailuihin tutustuttaessa. Viihdyin kirjan parissa niin hyvin, että taidan toistekin lukea myös lordi John Greystä kertovia kirjoja.

Taas kerran uusi alku

Elokuussa on näemmä viimeksi kirjoitettu tänne. Luonnoksissa on toki useitakin aloitettuja tekstejä, mutta en vain ole saanut valmista aikaan. Joku outo luku- ja kirjoitusjumi on ollut päällä koko vuoden. Haluaisin palauttaa lukemisen ja kirjoittamisen nautintoa itselleni. Eräs keino siinä on aktivoitua taas tämän blogin parissa. Osan jumista selittää varmasti aikaa ja energiaa vievä opiskelu. Kevät näyttää onneksi opintojen puolesta hieman kevyemmälle ja toisaalta kaipaan niille myös jotain vastapainoa.

Lukemisia olen merkkaillut muistiin ja vuonna 2013 olen lukenut hieman yli 100 kirjaa. Osasta ei ole jäänyt minkäänlaisia muistikuvia. Muutama pettymys mahtuu joukkoon ja muutama todella vaikuttava. Suurin osa asettunee sinne ihan kiva-osastolle.

Kirjaostoja olen saanut hieman hillittyä. Täkäläisestä kirjastosta saa onneksi uutuuskirjoja varaamalla melko nopeasti ja varaaminen on ollut nyt reilun vuoden ilmaista. Vanhoja suosikkeja olisi mukava lukea enemmänkin. Järjestelin syksyllä kirjahyllyjäni ja lajittelin sieltä pois pari isoa Ikea-kassillista. Osan olen kuljettanut jo kirjaston vaihtokirjahyllyyn ja osa odottaa vielä lopullista päätöstä varastossa. Kyseiseltä vaihtohyllyltä on tosin kantautunut kirjoja myös kotiinpäin.

Tälle vuodelle toivon löytäväni uusia kirjasuosikkeja ja tutustuvani uusiin kirjailijoihin. Haluan myös oikeasti lukea uudestaan joitakin mielessä jo pitkään kummitelleita kirjoja. Yritän olla stressaamatta lukemisen, kirjoittamisen ja blogin suhteen. Pakko ei johda hyvään lopputulokseen.

Lukuiloa kaikille muillekin!

Luettuja lyhyesti

Anu Silfverberg: Äitikortti
Kirjoituksia äitiydestä niin yksilön kuin yhteiskunnan näkökulmasta. Herätti ajatuksia, mutta täysin en kirjaan ihastunut. Mutta olisipa tämä kirja ollut olemassa jo silloin kun itse tulin äidiksi. Silloin kaipasin tämän tyyppistä kirjallisuutta peilaamaan omia kokemuksiani ja ajatuksiani.

Felicia Feldt: Näkymätön tytär
Felicia Feldt on Lapsikirjastaan tunnetun Anna Wahlgrenin tytär, joka kertoo oman näkemyksensä lapsuudestaan ja kasvattajagurusta äidistää. Melko kiinnostava selviytymistarina.

Kirja, joka muutti elämäni
Lukijoiden kertomuksia elämää muuttaneista kirjoista. Mukana julkisuuden henkilöitä ja tavallisia ihmisiä.

Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla
Mies, vaimo ja rakastajatar. Tarinaa seurataan jokaisen hahmon näkökulmasta. Välillä hieman toisteista ja välillä henkilökohtaisestikin viiltävää tunnetta. Kirjasta ei kuitenkaan jäänyt kovin syvää muistijälkeä.

Helga Weiss: Helgan päiväkirja
Nuoren prahalaisen juutalaistytön päiväkirja keskitysleirikokemuksista. Hurja ja raaka tarina. Jotenkin sitä kuvittelee lukeneensa aiheesta kaikenlaista ja silti aihe kiehtoo ja järkyttää edelleen.

Dieter Hermann Schmitz: Täällä pohjoisnavan alla
Humoristinen kertomus Suomessa vuosia asuneesta saksalaismiehestä, joka päättää tulla oikeaksi suomalaiseksi. Kiva välipalakirja.

Terry Pratchett: Lyödään rahoiksi
Tahmee von Lipwig on tuttu hahmo Pratchettin kirjasta Posti kulkee. Tällä kertaa huijarimenneisyyden omaava Tahmee joutuu patriisi Vetinarin käskystä uudistamaan Ankh-Morporkin pankkimaailman. Kirja ei oikein päässyt täyteen lentoon, mutta oli ihan mukavaa luettavaa kuitenkin.

Alex Capus: Léon ja Louise
Ranskalainen nuoripari tutustuu ensimmäisen maailmansodan aikaa. He joutuvat sodan melskeissä erilleen ja jatkavat elämäänsä kunnes sattumalta kohtaavat vuosien kuluttua. Yhteinen elämä ei ole mahdollista, mutta side heidän välillään ei häviä vuosikymmenten kuluessa. Hivenen haikea ja lämmin pieni kirja.

Anneli Kanto: Pala palalta pois
Kirjailijan äiti sairastuu Altzheimerin tautiin. Kirja jakautuu kolmeen osaan. Yhdessä osassa seurataan äitiään hoitavan tyttären osaa, toisessa tapahtumia katsellaan äidin näkökulmasta ja kolmannessa pääsevät ääneen muut dementikkojen omaiset. Hieno kirja tärkeästä aiheesta, vertaistukea niille joita asia koskettaa ja kaikille muille tervetullut näkökulma ja muistutus siitä milläistä elämä voi olla.

Sarjakuvia

Ninni Aalto: Sähköjänis
Ninni Aalto on minulle aikaisemmin tuttu mainiosta sarjakuvablogistaan. Pidän Aallon piirustustyylistä ja sarjakuvien välillä hieman kiero huumori viehättää.

Ninni Aalto ja Tuuli Hypén: Kas, kissa
Ninni Aallon ja Tuuli Hypénin Kas, kissa sisältää kissa-aiheisia sarjakuvia. Niistä löytyy varmasti jotain tuttua jokaiselle kissanystävälle.

Kati Närhi: Mustasuon mysteeri
Mustasuon mysteeri jatkaa Saniaislehdon salaisuuksista tutun Agnesin seikkailuja. Tytön isoäiti on joutunut sairaalaan ja Agnes on lähetetty tyttöjen sisäoppilaitokseen. Agnes selvittelee edelleen vanhempiensa katoamista ratkaisten samalla kadonneiden koulutyttöjen arvoituksen. Suosittelen.

Pauli Kallio ja Christer Nuutinen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä - Viidakon vaarat
Pauli Kallion käsikirjoittamia Kramppeja ja nyrjähdyksiä olen seurannut vuosia. Pari viimeisintä albumia on piirtänyt Christer Nuutinen, joka piirsi myös Kramppien alkupään tarinat. Olen nauttinut sarjakuvista. Pidän erityisesti siitä, että henkilöhahmot ovat sarjan kulessa ikääntyneet ja muuttuneet. Viidakon vaarojen lukeminen oli kuin olisi tavannut pitkästä aikaa vanhoja tuttuja.

Pauli Kallio ja Kati Kovacs: Onnen lahjat 1& 2
Onnen lahjoja olen lukenut aikaisemminkin. Tällä kertaa Piitun ja kumppaneiden elämä tuntui mielenkiintoisemmalta ja elävämmältä.

Hugo Pratt: Suuren pohjolan mies
Hugo Pratt tunnetaan ennenkaikkea Corto Maltesesta. Suuren pohjolan mies kuuluu Prattin muuhun tuotantoon. Olen joskus nähnyt tähän perustuvan elokuvan Jesuit Joe, josta on melkoisen sekavat muistikuvat. Sekavalta vaikuttaa myös tämä sarjakuva. Tarina sijoittuu Kanadan lumisiin metsiin, joissa seuraamme hetken jesuiittojen kasvattaman intiaanin verenhurmeista matkaa. Kuvat ovat kuitenkin komeita.

Alison Bechdel: Lepakkoelämää 1-4
Alison Bechdel on tehnyt Lepakkoelämää-sarjakuvaa 80-luvulta lähtien. Sarja seuraa erään naisjoukon arkista elämää. Arjen lisäksi henkilöiden elämää määrittelee seksuaalinen suuntautuminen. Sarja on välillä myös melko poliittinen ja sen seuraamista auttaa Yhdysvaltojen tapahtumien tunteminen muutamien viime vuosikymmenien aikana. Olen lukenut osan Lepakkoelämää-kokoelmista aikaisemminkin. Uusimman suomennoksen ilmestyminen sai minut lukemaan kaikki tähän asti suomennetut osat yhteen menoon. Lukemisesta sai näin paljon enemmän irti, koska ei tarvinnut miettiä kuka oli kuka ja tarinan pidemmät kaaret tulivat paremmin esiin.

Kevyttä ja kivaa

Tykkään lueskella välillä ihan silkkaa hömppää. Romantiikan alallakin kirjoja löytyy hyvinkin erilaisia. Osa on kevyttä höttöä, jolla on hyvä tyhjentää omaa päätänsä ja joka ei jätä sen kummempia jälkiä lukijan mieleen. Toisinaan kevyeen tekstiin on kiedottu vakavampia ja koskettavampia tarinoita. Huumorin ja hömpän yhdistäminen viihdyttää myös. Laadukkaan viihteen löytäminen luettavaksi ei aina ole helppoa ja uskoisin ettei myöskään sen kirjoittaminen.

Seuraavaksi muutamia sanoja kevään ja alkukesän mittaan luetuista viihdekirjoista.

Cathy Kelly: Uusia alkuja
Neljä naista kohtaavat irlantilaisessa pikkukaupungissa. Menneisyyden selvittelyä ja uusia tuulia tulevaisuuteen. Kelly on ollut vuosia eräs hömppäsuosikeistani, mutta tuoreimpiin Kellyn kirjoihin en ole saanut enää makua. Ihan mukavaa luettavaa silti.

Rain Mitchell: Opetuksia
Luin viime vuonna Mitchellin sarjan ensimmäisen osan Tasapainoilua. Opetuksia jatkaa edellisestä osasta tuttujen naisten elämän seuraamista. Aikamoista amerikanmeininkiä, mutta kevyttä ja kivaa luettavaa.

Nora Roberts: Rakkauden kynnyksellä
Toinen osa Boonsboron majatalon ympärillä pyörivästä sarjasta. Melko tyypillinen Robertsin tyylin edustaja. Jo alussa tietää ketkä tässä kirjassa saavat toisensa. Mielenkiintoista on seurata miten tähän lopputulokseen päädytään ja mitä mutkia matkassa on. Majataloon liittyvä kummitustarina ja helppolukuisuus saavat minut tarttumaan todennäköisesti myös seuraavaan osaan, vaikka en kovin kummoisena kirjaa pitänytkään.

Charlaine Harris: Samaa verta
Harrisin kirjoissa on melkoinen annos fantasiaa mukana, mutta silti miellän ne enemmän silkaksi hömpäksi. Telepaattisia kykyjä omaava tarjoilija Sookie liikkuu sujuvasti niin vampyyrien, ihmissusien kuin muidenkin yliluonnollisten olentojen parissa. Tällä kertaa Sookie on hieman siipi maassa edellisen osan tapahtumien vuoksi. Lohtua tuo suhde komeaan vampyyriin, mutta Sookie ei olisi Sookie ellei hän onnistuisi taas kerran sotkeutumaan verisiin tapahtumiin.

Marian Keyes: Mercy Closen mysteeri
Helen on nuorin Walshin sisaruksista, joista toiset ovat saaneet omat kirjansa jo aiemmin. Keyesille ominaiseen tyyliin kirjassa käsitellään vakavampaa aihetta kevyemmän rinnalla. Tällä kertaa kyseessä on masennus, josta Helen on kärsinyt aikaisemminkin. Yksityisetsivänä toimiva Helen etsii comebackia tekevän poikabändin jäsentä ihmissuhdepyörityksen lomassa. Irlannin talousvaikeudet näkyivät myös kiinnostavasti kirjan juonikuvioissa. Kelpo tavaraa.

Kirsti Ellilä: Nainen, joka kirjoitti rakkausromaanin
Toimittaja Selma kärsii raha-, remontti- ja ihmissuhdehuolista. Hän päättää kirjoittaa menestyksekkään ja myyvän rakkausromaanin. Lähipiirillä on omat epäilynsä Selman aikeista. Kirja on herkullinen sekoitus ihmissuhteita, kirjoituspohdintaa ja huumoria.