keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Tuija Lehtinen:Missä olet, Sara?

Työharjoittelu ja sairastelu ovat tehokkaasti haitanneet lukemista ja kirjoittamista. Silloinkin kun muuten jaksaisi, on keskittymiskyky aivan muuta kuin pitäisi. Jotain kevyttä olen kuitenkin saanut luettua.

Tuija Lehtinen on kirjoittanut punkkarityttö Sarasta kolme romaania ja novellin. Nyt näkökulma on Saran pikkusiskopuolen Pinjan. Sara on kadonnut perheensä elämästä jo vuosia sitten. Pinja saa kuulla usealta taholta muistuttavansa siskoaan. Kaverinsa Nessan yllyttämänä Pinja alkaa tehdä salapoliisintöitä selvittääkseen itselleen millainen moniin ihmisiin lähtemättömän vaikutuksen tehnyt Sara oikein on ja minne Sara on päätynyt. Hän aloittaa tehtävän jäjittämällä Saran tunteneita ihmisiä. Samalla Pinja elää tavallista arkeaan ja kohtaa myös ensirakkauden. Lopuksi Pinja toteaa muistuttavansa Saraa monessa suhteessa, mutta välittävänsä liikaa muista ihmisistä tehdäkseen Saran kaltaisia katoamistemppuja.

Pidän Lehtisen kirjoitustyylistä ja huumorista. Nuortenkirjoissaan Lehtinen revittelee enemmän huumorilla ja vaikeillakin asioilla kuin aikuisille suunnatuissa hömppäromaaneissaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti