Eeva Tenhunen: Viimeinen pari

Eeva Tenhunen on suomalainen dekkarikirjailija, jonka tuotantoon palaan aina sillointällöin. Kesäinen Savonlinnan reissu innosti kaivamaan hyllystä Tenhusen esikoiskirjan Mustat kalat ja joululomalukemista etsiessä kirjaston hyllystä silmiini osui vuodelta 1980 oleva Viimeinen pari.

Kirjan kertojana on useista Tenhusen kirjoista tuttu Liisa Halla. Liisa on keski-ikäinen dekkarikirjailija, joka on naimisissa rikoskomisario Martti Hallan kanssa. Martti on työmatkalla ulkomailla. Liisa on tervehtimässä kummityttöään tämän rippileirillä. Liisa on oman rippikoulunsa käynyt samassa paikassa. Leirin henkilöstössä on Liisan leiriajoilta tuttuja henkilöitä. Liisan valtaa nostalgia ja hänet on helppo ylipuhua osallistumaan leirikeskuksessa järjestettävään aikuisten leiriin. Leirillä on tarkoitus saada erilaisia ihmisiä kohtaamaan toisiaan ja lopulta ymmärtämään toisiaan ja samalla tuoda julkisuutta leirikeskukselle. Liisa korvaa leirille alunperin suunnitellun vieraan.

Heti kirjan alussa saamme tietää mitä leirllä tulee tapahtumaan Liisan löytäessä ruumiin rantahietikolta. Leiri alkaa kuitenkin melko leppoisissa tunnelmissa. Liisa ja muut leiriläiset osallistuvat erilaisiin tekemisiin, mutta tarpeeksi ristiriitatilanteita ei kehity. Ei ainakaan aluksi. Ihmisten väliltä alkaa kuitenkin löytyä yllättäviä yhteyksiä ja salattuja tarkoitusperiä. Puhutaan naimisiinmenosta, rakkausjutuista ja kuolleesta rippikoulutytöstä. Liisakin sekaantuu leirin ihmissuhteisiin enemmän kuin oli ajatellutkaan. Leirin loppua kohti tunnelma kiristyy ja yhä useamalla alkaa olla aihetta tuntea syyllisyyttä. Lopulta tehdään ratakaisuja, joden selvittämiseen tarvitaan Martti Hallaa.

Viimeinen pari ei ole suosikkini Tenhusen kirjojen joukosssa. Se on kuitenkin ihan mukava lukukokemus. Pidän Tenhusen kirjoitustyylistä. Siinä on ripaus humoristisuutta. Tunnelman kuvaileminen ja varsinkin Liisan oman syyllisyydentunteen kuvaus oli hienoa. Vaikka olen lukenut tämän kirjan aikaisemmin, en muistanut loppuratkaisua. Tenhunen onnistui kiepauttamaan juonikuvion muutaman kerran hienosti ympäri.

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 24 eli kirjassa selvitetään rikos.

Täällä taas

Aina välillä olen muistanut, että minulla oli joskus tälläinen kirjablogikin. Tämän kirjoittaminen jäi aikanaan opiskelun ja työn jalkoihin. Kun istuin koko päivän muutenkin näytön ääressä, ei vapaa-aikaa huvittanut enää koneella viettää. Itse lukemista en kuitenkaan ole lopettanut missään vaiheessa, vaikka välillä sekin on ollut vähäisempää. Kirjoittamista ja kirjajuttuja olen kaivannut. Välillä olen suunnitellut palaavani tämän blogin pariin tai aloittavani aivan uuden. Uuden vuoden innostamana päätin antaa itselleni ja blogille uuden alun.

Olen lukenut paljon siitä asti, kun opin lukemaan. Lukeminen on ollut minulle ajankulua, todellisuuspakoa, oppimista itsestä ja maailmasta, keino käsitellä tunteita, maailmankuvan laajentamista, viihdettä, nautintoa, iloa ja surua. Luen kaikenlaista; rakkaushömppää, dekkareita, klassikoita, tietokirjoja, historiaa, muistelmia, uudempaa ja vanhempaa, suomalaista ja ulkomaalaista, mieskirjailijota ja naiskirjailijoita, sarjakuvaa, novelleja, romaaneja tai vaikka maitopurkin kylkeä, jos muuta ei ole. Olen lukenut kotona, kylässä, koulussa, kirjastossa, sairaalassa, odotushuoneissa, junassa, laivassa, lentokoneessa, mökillä, rannalla, puistossa, sängyssä, sohvalla ja salaa peiton alla. Olen saanut kirjoista ja lukemisesta paljon. Lukeminen määrittelee minua. En olisi sama ihminen, jos en olisi lukenut kaikkia niitä kirjoja, jotka olen lukenut.

Helmet-kirjastot ovat julkaisseet tälle vuodelle lukuhaasteen, johon kuuluu 50 kohtaa. Seurasin haastetta vähän jo viime vuonna ja se houkutteli mukaansa silloinkin. Nyt päätin hypätä haasteeseen mukaan heti alusta lähtien. Haaste oli myös yksi kimmoke blogiin paluulle. Haasteen säännöt ovat mukavan väljät ja niitä voi soveltaa omien tarpeiden mukaan vielä lisää. Saa nähdä miten paljon päädyn soveltamaan. Nyt ainakin ajatuksena on löytää joka kohtaan eri kirja, mutta voi olla että päädyn yhdistämään saman kirjan useampaan kohtaan. En ota haastetta ainoaksi tavaksi valita lukemisiani. Olen joskus aikaisemminkin osallistunut lukuhaasteisiin ja todennut ne hyviksi keinoiksi löytää myös sellaisia kirjoja, joihin muuten ei tulisi tartuttua.

Toinen lukusuunnitelma tälle vuodelle on lukea kirjoja omasta hyllystä. Luen enimmäkseen kirjaston kirjoja. Omistan kuitenkin melkoisen määrän omia kirjoja. Hyllyssäni on lukemattomia kirjoja ja sellaisia, jotka olen joskus lukenut ja joihin haluaisin palata uudestaan. Omat kirjat jäävät välillä turhan vähälle huomiolle, koska kirjaston kirjat palautuspäivämäärineen ajavat edelle. Kuvittelen välillä ehtiväni lukemaan enemmän kuin kuitenkaan ehdin. Kirjahylly pursuaa kirjoja ja samalla voin myös miettiä, että mitä kaikkia kirjoja oikeasti haluan omistaa.

Lukuintoa ja lukurauhaa kaikille!

Kyllikki ja Saara Villa: Äidin lokikirja

Olen lukenut Kyllikki Villalta aikaisemmin julkaistut matkapäiväkirjat, kirjan sota-ajan lottakokemuksista ja Ritva Hapulin Villan matkapäiväkirjoista kertovan Matkalla kotona-kirjan. Äidin lokikirjassa liikuttiin siis tutuissa aiheissa.

Äidin lokikirja koostuu Kyllikin matkapäiväkirjoista 60-luvun puolivälistä 70-luvun alkupuolelle. Kyllikki oli suomentaja, joka teki useita matkoja rahtilaivoilla työskennellen samalla. Kirjassa kerrotuilla matkoilla Kyllikillä oli mukanaan tyttärensä Saara, joka oli silloin 5-12-vuotias. He matkasivat yhdessä Puolaan, Kreikkaan, Portugaliin, Välimerelle, Etelä-Amerikkaan ja lopulta maailman ympäri. Saara on aikuisena koonnut nämä matkapäiväkirjat yhteen ja tehnyt niihin omia välihuomautuksiaan ja muistikuviaan.

Mikä näissä matkakirjoissa oikein viehättää? Ehkä ensisijaisesti mahdollisuus kurkistaa jonnekin itselle kokemattomaan elämäntapaan, matkustamiseen ja tässä kirjassa vielä höystettynä historiallisella näkökulmalla. Toiseksi pidän päiväkirjamuotoisten tekstien lukemisesta. Minusta on kiinnostava kurkistaa tällä tavoin jonkun toisen, vieraan ihmisen elämään ja ajatuksiin. Kolmanneksi sekä Kyllikki että Saara osaavat kirjoittaa hyvällä ja kiinnostavalla tyylillä.

Minä pidin. Kirja näytti hienosti miten oudot ja hankalatkin asiat selviävät ja ovat mahdollisia. Kyllikin rohkeus heittäytyä uusiin asioihin herätti hieman myös kateuden tunteita, mutta kannusti myös unelmoimaan uusista mahdollisuuksista.

Outi Pakkanen: Macbeth on kuollut

Tykkään kuunnella varsinkin pidemmillä automatkoilla äänikirjoja. Pikkuhiljaa kuuntelemista on alkanut vaikeuttaa vanha auto ja siinä oleva c-kasettisoitin. Kirjaston c-kasettikirjoista alkavat kiinnostavimmat olla kuunneltuja ja muutaman kerran on käynyt niinkin, ettei kasetti toimi enää kunnolla. Tähän autoon en aio kuitenkaan cd-soitinta hankkia, ehkä sitten seuraavassa pääsen kuuntelemaan cd-muotoisia kirjoja.

Outi Pakkasen kirjoihin suhtaudun hieman epämääräisin tuntein. En pidä niistä erityisen paljon, mutta silti niitä tulee silloin tällöin luettua. Ne vaativat monien muiden kirjojen tapaan sopivan mielentilan. Pakkasen kirjat sopivat luettavaksi parhaiten silloin, kun haluaa lukea jotain kevyttä, muttei kuitenkaan mitään romantiikkaosastolta. Varsinaiseen dekkarinnälkään ne eivät oikein sovi.

Macbeth on kuollut sijoittuu, kuten nimestä voi arvata, teatterimaailmaan. Kansallisteatterissa maineensa luonut Arttu Jaala palaa näyttämölle muutaman vuoden tauon jälkeen yhdessä entisen vaimonsa Svenska teaternin Gitta Grönin kanssa. He aikovat esittää kohtauksia Shakespearen tunnetuimmista näytelmistä. Näytelmän ohjaa nuori nouseva kyky Perttu Väänänen. Seurueeseen kuuluu myös puvustaja ja valomies. Pakkasen monista kirjoista tuttu Anna Laine on suunnitellut esitykselle julisteen ja käsiohjelman. Esityksestä odotetaan kauden tapausta. Ennen ensi-iltaa tunteet kuumenevat ja menneisyyden haamut nousevat esiin. Viimeisen harjoituksen jälkeen toinen näytelmän tähdistä löydetään kuolleena.

Mielentila oli tällä kertaa suotuisa ja pidin kuulemastani. Pakkanen on taas kerran osannut kirjoittaa maittavan ihmissuhdesopan, jonka selvittelyjä seurasi mielellään. Sopassa oli sopivassa suhteessa menneisyyttä ja nykyisyyttä. Pakkasella on usein kirjoissaan samoja hahmoja ja joskus näiden hahmojen mukana olo tuntuu jotenkin ärsyttävän väkinäiseltä. Onneksi tältä vältyttiin nyt. Anna Lainekin oli saatu kuvioihin luontevasti. Ja vaikka Annan kulinarismia ja silti laihuutta taas mainittiin, ei sekään mennyt yli. Olen muuten aika varma, että Anna teki tässä kirjass samaa kalakeittoa, johon tulee fenkolia, kuin syksyllä lukemassani Toisessa kerroksessa. Helsinki on usein näkyvästi esillä Pakkasen kirjoissa ja välillä se haittaa lukijaa, joka ei niin kovin hyvin Helsinkiä tunne, mutta helsikiläisille se voi taas tuoda paljonkin lisää lukuiloa.

Äänikirjoissa lukijalla on iso osa kuuntelijan nautintoon. Laura Jurkka hoiti homman erinomaisesti. Minusta hyvän lukijan täytyy lukea elävästi, mutta ei kuitenkaan liian eläytyvästi. Lukunopeuden ja äänen pitää olla myös miellyttävät. Kaikki kirjat eivät myöskään sovellu yhtä hyvin kuunneltaviksi. Äänikirjoiksi sopivat minusta parhaiten nopeatempoiset ja kohtalaisen lyhyet kirjat. Aloitin joskus Linnan Täällä pohjan tähden alla-kirjaa Veikko Sinisalon lukemana. Sinisalo oli lukijana todella hyvä, mutta kuuntelijana hyydyin ensimmäisen osan puoleen väliin ja siirryin paperiversioon.

Diana Gabaldon: Lordin yksityisasia

Olen lukenut Diana Gabaldonilta aikaisemmin Matkantekijä-sarjaa ja pitänyt kirjoista. Olen joskus katsellut lordi Johnista kertovia kirjoja, mutta en jostain syystä ole tullut aikaisemmin tarttuneeksi niihin. Syksyllä luin Gabaldonin Tulivanan, jossa useampi lyhyt samaan maailmaan sijoittuva kertomus. Lordi John Grey oli päähenkilönä niistä kahdessa. Varsinaisessa Matkantekijä-sarjassa lordi John on sivuosassa muutamassa kirjassa. Tulivanan innostamana luin uudelleen sarjan aloittavan Clairen ja Jamien tarinan aloittavan Muukalaisen. Seuraavalla kirjastokäynnillä sarjan seuraavaa osaa ei kuitenkaan ollut ja tulin tarttuneeksi Lordin yksityisasiaan.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Lontooseen. Lordi John on upseeri ja herrasmies, aatelisperheen nuorin poika ja homoseksuaali, joka tuon oman kierteensä juonen mutkiin. Lordi Johnin rykmentti on Lontoossa odottamassa uutta komennusta jonnekin brittiläisen imperiumin kolkkaan. Lordin nuori serkku on menossa naimisiin, mutta sattumalta lordi John huomaa sulhasmiehessä seikan, joka saa tämän vaikuttavan täysin kelvottomalta aviomieheltä. Kuinka onnistua purkamaan kihlaus ja tehdä se ilman, että skandaali vahingoittaisi Olivia-serkkua? Samaan aikaan eräs rykmentin vääpeleistä löydetään katuojasta tapettuna. Lordi John sekaantuu asiaan ja huomaa asiassa olevan jotain outoa. Armeijan tärkeitä asiakirjoja on myös kadonnut ja epäillään kuolleella vääpelillä olleen jotain tekemistä asian kanssa. Lordi John määrätään tutkimaan tapausta. Miettiessään kelvottoman sulhasmiehen tapausta sekä kuollutta vääpeliä ja kadonneita asiapapereita lordi John huomaa outoja yhdistäviä tekijöitä tapausten välillä...

Lordin yksityisasia muodosti yllätyksekseni kelpo historialliseen aikaan sijoittuvan dekkarin. En osaa arvioida historiallisen tiedon paikkaansapitävyyttä, mutta paljon epäaidomman tuntuisempaakin olen lukenut. Lukukokemuksena kirja oli viihdyttävä. Siinä ei myöskään ollut mukana Matkantekijä-sarjasta tuttua fantasia-elementtiä mukana, joka saattaa joitakin lukijoita hiukan vieroksuttaa. Käsittääkseni Lordi John-kirjat eivät myöskään muodosta yhtenäistä kokonaisuutta, eikä lukijalle muodostu painetta kahlata kaikkia läpi. Myöskään Matkantekijä-sarjan tunteminen ei minusta ole mitenkään välttämätöntä lordi Johnin seikkailuihin tutustuttaessa. Viihdyin kirjan parissa niin hyvin, että taidan toistekin lukea myös lordi John Greystä kertovia kirjoja.

Taas kerran uusi alku

Elokuussa on näemmä viimeksi kirjoitettu tänne. Luonnoksissa on toki useitakin aloitettuja tekstejä, mutta en vain ole saanut valmista aikaan. Joku outo luku- ja kirjoitusjumi on ollut päällä koko vuoden. Haluaisin palauttaa lukemisen ja kirjoittamisen nautintoa itselleni. Eräs keino siinä on aktivoitua taas tämän blogin parissa. Osan jumista selittää varmasti aikaa ja energiaa vievä opiskelu. Kevät näyttää onneksi opintojen puolesta hieman kevyemmälle ja toisaalta kaipaan niille myös jotain vastapainoa.

Lukemisia olen merkkaillut muistiin ja vuonna 2013 olen lukenut hieman yli 100 kirjaa. Osasta ei ole jäänyt minkäänlaisia muistikuvia. Muutama pettymys mahtuu joukkoon ja muutama todella vaikuttava. Suurin osa asettunee sinne ihan kiva-osastolle.

Kirjaostoja olen saanut hieman hillittyä. Täkäläisestä kirjastosta saa onneksi uutuuskirjoja varaamalla melko nopeasti ja varaaminen on ollut nyt reilun vuoden ilmaista. Vanhoja suosikkeja olisi mukava lukea enemmänkin. Järjestelin syksyllä kirjahyllyjäni ja lajittelin sieltä pois pari isoa Ikea-kassillista. Osan olen kuljettanut jo kirjaston vaihtokirjahyllyyn ja osa odottaa vielä lopullista päätöstä varastossa. Kyseiseltä vaihtohyllyltä on tosin kantautunut kirjoja myös kotiinpäin.

Tälle vuodelle toivon löytäväni uusia kirjasuosikkeja ja tutustuvani uusiin kirjailijoihin. Haluan myös oikeasti lukea uudestaan joitakin mielessä jo pitkään kummitelleita kirjoja. Yritän olla stressaamatta lukemisen, kirjoittamisen ja blogin suhteen. Pakko ei johda hyvään lopputulokseen.

Lukuiloa kaikille muillekin!

Luettuja lyhyesti

Anu Silfverberg: Äitikortti
Kirjoituksia äitiydestä niin yksilön kuin yhteiskunnan näkökulmasta. Herätti ajatuksia, mutta täysin en kirjaan ihastunut. Mutta olisipa tämä kirja ollut olemassa jo silloin kun itse tulin äidiksi. Silloin kaipasin tämän tyyppistä kirjallisuutta peilaamaan omia kokemuksiani ja ajatuksiani.

Felicia Feldt: Näkymätön tytär
Felicia Feldt on Lapsikirjastaan tunnetun Anna Wahlgrenin tytär, joka kertoo oman näkemyksensä lapsuudestaan ja kasvattajagurusta äidistää. Melko kiinnostava selviytymistarina.

Kirja, joka muutti elämäni
Lukijoiden kertomuksia elämää muuttaneista kirjoista. Mukana julkisuuden henkilöitä ja tavallisia ihmisiä.

Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla
Mies, vaimo ja rakastajatar. Tarinaa seurataan jokaisen hahmon näkökulmasta. Välillä hieman toisteista ja välillä henkilökohtaisestikin viiltävää tunnetta. Kirjasta ei kuitenkaan jäänyt kovin syvää muistijälkeä.

Helga Weiss: Helgan päiväkirja
Nuoren prahalaisen juutalaistytön päiväkirja keskitysleirikokemuksista. Hurja ja raaka tarina. Jotenkin sitä kuvittelee lukeneensa aiheesta kaikenlaista ja silti aihe kiehtoo ja järkyttää edelleen.

Dieter Hermann Schmitz: Täällä pohjoisnavan alla
Humoristinen kertomus Suomessa vuosia asuneesta saksalaismiehestä, joka päättää tulla oikeaksi suomalaiseksi. Kiva välipalakirja.

Terry Pratchett: Lyödään rahoiksi
Tahmee von Lipwig on tuttu hahmo Pratchettin kirjasta Posti kulkee. Tällä kertaa huijarimenneisyyden omaava Tahmee joutuu patriisi Vetinarin käskystä uudistamaan Ankh-Morporkin pankkimaailman. Kirja ei oikein päässyt täyteen lentoon, mutta oli ihan mukavaa luettavaa kuitenkin.

Alex Capus: Léon ja Louise
Ranskalainen nuoripari tutustuu ensimmäisen maailmansodan aikaa. He joutuvat sodan melskeissä erilleen ja jatkavat elämäänsä kunnes sattumalta kohtaavat vuosien kuluttua. Yhteinen elämä ei ole mahdollista, mutta side heidän välillään ei häviä vuosikymmenten kuluessa. Hivenen haikea ja lämmin pieni kirja.

Anneli Kanto: Pala palalta pois
Kirjailijan äiti sairastuu Altzheimerin tautiin. Kirja jakautuu kolmeen osaan. Yhdessä osassa seurataan äitiään hoitavan tyttären osaa, toisessa tapahtumia katsellaan äidin näkökulmasta ja kolmannessa pääsevät ääneen muut dementikkojen omaiset. Hieno kirja tärkeästä aiheesta, vertaistukea niille joita asia koskettaa ja kaikille muille tervetullut näkökulma ja muistutus siitä milläistä elämä voi olla.

Sarjakuvia

Ninni Aalto: Sähköjänis
Ninni Aalto on minulle aikaisemmin tuttu mainiosta sarjakuvablogistaan. Pidän Aallon piirustustyylistä ja sarjakuvien välillä hieman kiero huumori viehättää.

Ninni Aalto ja Tuuli Hypén: Kas, kissa
Ninni Aallon ja Tuuli Hypénin Kas, kissa sisältää kissa-aiheisia sarjakuvia. Niistä löytyy varmasti jotain tuttua jokaiselle kissanystävälle.

Kati Närhi: Mustasuon mysteeri
Mustasuon mysteeri jatkaa Saniaislehdon salaisuuksista tutun Agnesin seikkailuja. Tytön isoäiti on joutunut sairaalaan ja Agnes on lähetetty tyttöjen sisäoppilaitokseen. Agnes selvittelee edelleen vanhempiensa katoamista ratkaisten samalla kadonneiden koulutyttöjen arvoituksen. Suosittelen.

Pauli Kallio ja Christer Nuutinen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä - Viidakon vaarat
Pauli Kallion käsikirjoittamia Kramppeja ja nyrjähdyksiä olen seurannut vuosia. Pari viimeisintä albumia on piirtänyt Christer Nuutinen, joka piirsi myös Kramppien alkupään tarinat. Olen nauttinut sarjakuvista. Pidän erityisesti siitä, että henkilöhahmot ovat sarjan kulessa ikääntyneet ja muuttuneet. Viidakon vaarojen lukeminen oli kuin olisi tavannut pitkästä aikaa vanhoja tuttuja.

Pauli Kallio ja Kati Kovacs: Onnen lahjat 1& 2
Onnen lahjoja olen lukenut aikaisemminkin. Tällä kertaa Piitun ja kumppaneiden elämä tuntui mielenkiintoisemmalta ja elävämmältä.

Hugo Pratt: Suuren pohjolan mies
Hugo Pratt tunnetaan ennenkaikkea Corto Maltesesta. Suuren pohjolan mies kuuluu Prattin muuhun tuotantoon. Olen joskus nähnyt tähän perustuvan elokuvan Jesuit Joe, josta on melkoisen sekavat muistikuvat. Sekavalta vaikuttaa myös tämä sarjakuva. Tarina sijoittuu Kanadan lumisiin metsiin, joissa seuraamme hetken jesuiittojen kasvattaman intiaanin verenhurmeista matkaa. Kuvat ovat kuitenkin komeita.

Alison Bechdel: Lepakkoelämää 1-4
Alison Bechdel on tehnyt Lepakkoelämää-sarjakuvaa 80-luvulta lähtien. Sarja seuraa erään naisjoukon arkista elämää. Arjen lisäksi henkilöiden elämää määrittelee seksuaalinen suuntautuminen. Sarja on välillä myös melko poliittinen ja sen seuraamista auttaa Yhdysvaltojen tapahtumien tunteminen muutamien viime vuosikymmenien aikana. Olen lukenut osan Lepakkoelämää-kokoelmista aikaisemminkin. Uusimman suomennoksen ilmestyminen sai minut lukemaan kaikki tähän asti suomennetut osat yhteen menoon. Lukemisesta sai näin paljon enemmän irti, koska ei tarvinnut miettiä kuka oli kuka ja tarinan pidemmät kaaret tulivat paremmin esiin.

Kevyttä ja kivaa

Tykkään lueskella välillä ihan silkkaa hömppää. Romantiikan alallakin kirjoja löytyy hyvinkin erilaisia. Osa on kevyttä höttöä, jolla on hyvä tyhjentää omaa päätänsä ja joka ei jätä sen kummempia jälkiä lukijan mieleen. Toisinaan kevyeen tekstiin on kiedottu vakavampia ja koskettavampia tarinoita. Huumorin ja hömpän yhdistäminen viihdyttää myös. Laadukkaan viihteen löytäminen luettavaksi ei aina ole helppoa ja uskoisin ettei myöskään sen kirjoittaminen.

Seuraavaksi muutamia sanoja kevään ja alkukesän mittaan luetuista viihdekirjoista.

Cathy Kelly: Uusia alkuja
Neljä naista kohtaavat irlantilaisessa pikkukaupungissa. Menneisyyden selvittelyä ja uusia tuulia tulevaisuuteen. Kelly on ollut vuosia eräs hömppäsuosikeistani, mutta tuoreimpiin Kellyn kirjoihin en ole saanut enää makua. Ihan mukavaa luettavaa silti.

Rain Mitchell: Opetuksia
Luin viime vuonna Mitchellin sarjan ensimmäisen osan Tasapainoilua. Opetuksia jatkaa edellisestä osasta tuttujen naisten elämän seuraamista. Aikamoista amerikanmeininkiä, mutta kevyttä ja kivaa luettavaa.

Nora Roberts: Rakkauden kynnyksellä
Toinen osa Boonsboron majatalon ympärillä pyörivästä sarjasta. Melko tyypillinen Robertsin tyylin edustaja. Jo alussa tietää ketkä tässä kirjassa saavat toisensa. Mielenkiintoista on seurata miten tähän lopputulokseen päädytään ja mitä mutkia matkassa on. Majataloon liittyvä kummitustarina ja helppolukuisuus saavat minut tarttumaan todennäköisesti myös seuraavaan osaan, vaikka en kovin kummoisena kirjaa pitänytkään.

Charlaine Harris: Samaa verta
Harrisin kirjoissa on melkoinen annos fantasiaa mukana, mutta silti miellän ne enemmän silkaksi hömpäksi. Telepaattisia kykyjä omaava tarjoilija Sookie liikkuu sujuvasti niin vampyyrien, ihmissusien kuin muidenkin yliluonnollisten olentojen parissa. Tällä kertaa Sookie on hieman siipi maassa edellisen osan tapahtumien vuoksi. Lohtua tuo suhde komeaan vampyyriin, mutta Sookie ei olisi Sookie ellei hän onnistuisi taas kerran sotkeutumaan verisiin tapahtumiin.

Marian Keyes: Mercy Closen mysteeri
Helen on nuorin Walshin sisaruksista, joista toiset ovat saaneet omat kirjansa jo aiemmin. Keyesille ominaiseen tyyliin kirjassa käsitellään vakavampaa aihetta kevyemmän rinnalla. Tällä kertaa kyseessä on masennus, josta Helen on kärsinyt aikaisemminkin. Yksityisetsivänä toimiva Helen etsii comebackia tekevän poikabändin jäsentä ihmissuhdepyörityksen lomassa. Irlannin talousvaikeudet näkyivät myös kiinnostavasti kirjan juonikuvioissa. Kelpo tavaraa.

Kirsti Ellilä: Nainen, joka kirjoitti rakkausromaanin
Toimittaja Selma kärsii raha-, remontti- ja ihmissuhdehuolista. Hän päättää kirjoittaa menestyksekkään ja myyvän rakkausromaanin. Lähipiirillä on omat epäilynsä Selman aikeista. Kirja on herkullinen sekoitus ihmissuhteita, kirjoituspohdintaa ja huumoria.

Anu Juvonen: Lähiöoksennus

Odotin kiinnostuneena Anu Juvosen Lähiöoksennusta, koska olen itsekin elänyt lähiölapsuuden ja -nuoruuden 80-luvulla. Lähiö on määrittänyt minua monella tapaa.

Lähiöoksennus on tarina Katjasta ja hänen kahdesta ystävästään Mirristä ja Sannasta. Katjan perheen elämää seurataan Katjan syntymästä lähtien. Perhe muuttaa uuteen Kannelmäen lähiöön omaan asuntoon. Jonkun vuoden kuluttua isä lähtee uuden naisystävänsä luo ja äiti jää pitämään Katjan ja tämän isoveljen elämää kasassa. Katjan elämä laajenee kotipihalta ja perheen parista isompiin ympyröihin. Kasvava tyttö ihmettelee lähiön monenkirjavaa elämää. Lasten maailmassa on paljon sellaista mistä vanhemmat eivät tiedä. Katja ystävystyy ensin Mirrin ja myöhemmin Sannan kanssa. Tytöt haluavat olla jotakin ja päästä piireihin. Yläastemaailmassa se tarkoittaa viinaa, tupakkaa ja seksiä. Kaikkea pitää kokeilla ja vielä enemmän puhua siitä. Kaiken meuhkaamisen takana Katjaa ajaa ajatus päästä pois lähiöstä ja kaikista sen lieveilmiöistä. Lähtöhaaveet näyttävät toteutuvan lukion myötä. Katja ja Sanna suuntaavat kohti uutta elämää Mirrin jäädessä huonojen kokemuksien myötä lähiöön.

Lukemisen jälkeen minulle jäi melkoisen ristiriitainen olo. Ajankuva kirjassa oli tunnistettava ja samoin tietynlainen nuoruuden vimma. Kirjallisuus tuntuu välillä olevan täynnä nuorten miesten kasvukertomuksia, joten oli vaihteeksi raikasta lukea nuorten tyttöjen kasvusta. Joku kuitenkin tökkii. Kirja tuntuu moittivan vanhempia välinpitämättömyydestä ja tietämättömyydestä. Kuitenkin kirjan lasten ja nuorten tärkein huolenaihe tuntui olevan se, etteivät vanhemmat ja opettajat vain saisi tietää mistään mitään. Välillä kirjan tapahtumat tuntuivat olevan melkoista kurjuuden maksimointia. Kirjassa oli myös jotenkin liikaa tavaraa. Ehkä Katjan isän toilailuja liike-elämässä tai vanhempien suhteita ja varhaislapsuuden kokemuksia olisi voinut tiivistää.

Lähiöoksennus on ehdottomasti kiinnostava kirja. Olen monesti pohdiskellut ihmisten taustan ja lapsuusympäristön merkitystä myöhempään elämään. Usein nämä ajatukset tulevat mieleeni kohdatessani ihmisen, joka tulee täysin erilaisista oloista kuin itse tulen. Juvosen kirja sai minut pohtimaan ihmisten käsityksiä lähiöistä ja niissä elävistä ihmisistä. Joillekin ihmisille lähiö on outo ja pelottava käsite, joka leimaa kaiken lähiöistä tulevan toisenlaiseksi kuin ns. tavallisen elämän. Elämä ja nuoruus ovat kuitenkin perusteiltaan melko lailla samanlaista asuipa missä vain.

Dekkarisatoa

Mietin, että hyppäisinkö tauon jälkeen suoraan tämänhetkisten luettujen pariin . Päätin kuitenkin tehdä muutamia koosteita siitä mitä on tullut luettua. Pysynpähän samalla itsekin kärryillä siitä, mitä oikein olen lukenut.

Antonio Hill: Kauniit kuolemat
Luin viime vuonna Hillin Kuolleiden lelujen kesän ja pidin siitä. Odotukset Kauniiden kuolemien suhteen olivat siis korkealla. Barcelonalaiskomisario Saldago työtovereineen tutkii tällä kertaa erään yrityksen henkilökunnan tekemiä itsemurhia. Saldagon vaimo on edelleen kateissa eikä hänen kohtalonsa ratkea vieläkään. Jostain syystä en saanut oikein makua tähän kirjaan ja voi ollakin että Hillin seuraavat jäävätkin minulta väliin.

Ann Cleeves: Kuolemanhiljaisuus
Kuolemanhiljaisuus on toinen suomennos Vera Stanhopesta kertovaan sarjaan. Vera löytää naisen ruumiin kuntokeskuksen saunasta. Nainen on sosiaalityötekijä, joka työskentelee lastensuojelussa. Liittyykö kuolema työtehtäviin vai löytyykö ratkaisu kuolleen naisen yksityiselämästä. Pidin Veran hahmosta, joka on sympaattisella tavalla samanlainen kuin stereotyyppinen miesetsivä. Kirjan tapahtumia katseltiin myös muista kuin juttua tutkivien poliisien näkökulmasta.

Nina Hurma: Yönpunainen höyhen
Kirjan tapahtumat sijoittuvat 20-luvun Helsinkiin. Rouge on päivisin hattukaupan myyjätär ja öisin kapakkalaulajatar. Erään laulukeikan jälkeen Rouge löytää ravintolan omistajan murhattuna. Rougen veljeä epäillään teosta. Poliisi on tyytyväinen, mutta Rouge haluaa selvittää oikean syyllisen. Kirjan ajankuva viehätti minua. Pidin myös siitä, että vaikka kirja perusasenteeltaan oli kevyt löytyi siitä myös tummempia juonteita.

Kati Hiekkapelto: Kolibri
Hiekkapellon Kolibri on toinen kotimainen esikoisdekkari. Anna Fekete on lapsena Suomeen muuttanut pakolaistaustainen nuori poliisi. Hän palaa nuoruutensa kotikaupunkiin rikospoliisiksi. Anna kohtaa työpaikallaan monenlaisia asenteita. Annalla on myös omia selvittämättömiä tunteita menneisyydessään. Nuori juoksijanainen löydetään murhattuna lenkkipolulta. Kohta myös toinen lenkkeilijä murhataan. Uhreja ei yhdistä aluksi muu kuin kummankin taskusta löytynyt atsteekkikoru. Poliisit alkavat epäillä jäljittävänsä sarjamurhaajaa. Poliisiin ottaa yhteyttä myös kunniaväkivaltaa pelkäävä nuori tyttö. Pidin kirjasta. Hahmot olivat kiinnostavia. Juonikuvio vain lätsähti jotenkin loppua kohti. Jatkoa kuitenkin jään odottamaan kiinnostuneena.

Viveca Sten: Syvissä vesissä ja Sisäpiirissä
Taas yksi naisen kirjoittama ruotsalainen saaristolaisdekkari, muistan ajatelleeni nähdessäni Stenin Syvissä vesissä- kirjan ensi kertaa. Onneksi kuitenkin tartuin siihen. Kirjat sijoittuvat Tukholman saaristoon ja erityisesti Sandhamnin saarelle. Rikoksia Stenin kirjoissa selvittelee poliisi Thomas Andreasson ja häntä auttaa lapsuudenystävä ja juristi Nora Linde. Ensimmäisessä kirjassa merestä löytyy kalaverkkoon sotketunut murhattu mies. Kohta myös kuolleen miehen serkku löydetään murhattuna saarelta, johon heillä ei pitäisi olla mitään kytköksiä. Sisäpiirissä-kirjan tapahtumat käynnistyvät, kun pursiseuran puheenjohtaja ammutaan veneeseen kesken purjehduskilpailun lähdön. Thomas ja Nora ovat viettäneet lapsuutensa saaristossa ja tuntevat sen ja sen asukkaat hyvin. Murhajuonet ovat taidokkaita ja Thomasin ja Noran yksityielämää saadaan seurata sopivassa määrin. Tulen lukemaan Viveca Steniä jatkossakin.

Seppo Jokinen: Vihan sukua
Vihan sukua on jo 18. komisario Koskisesta kertova kirja. Paljon on Koskiselle tapahtunut vuosien mittaan. Samoin lukijalle. Aloin seurata Koskisen vaiheita jo Koskinen ja siimamies-kirjan myötä ja yhä vain Seppo Jokisen kirja tulee luettua. Olisi toisaalta mielenkiintoista lukea Koskiset joskus alusta lähtien uudelleen. Osa kirjojen viehätyksestä on tutuissa tamperelaismaisemissa. Tällä kertaa Koskinen työtovereineen joutuu selvittelemään isoa juttua. Rautatiellä räjähtää ja kohdalle osuva matkustajajuna vaurioituu pajoin eikä kuolleilta ja loukkaantuneilta vältytä. Junassa on matkustajana uhkailtu kansanedustaja. Suojelupoliisi on varma, että kyseessä on terrori-isku. Syrjään joutuva Koskinen näkee asiassa myös muita seikkoja. Koskinen joutuu sekaantumaan kuolemantapaukseen myös läheisemmin, sillä samassa rapussa Koskisen kanssa asuva nainen löydetään kotoaan murhattuna. Vihan sukua ei minusta ollut Jokisen tuotannon kärkipäätä, mutta kelpo kirja joka tapauksessa.

Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut
En näemmä ottanut Paholaisen pennuista edes kuvaa. Kirja on päätös osa henkivartija Hilja Ilveskerosta kertovasta trilogiasta. Olen lukenut aikaisemmat osat ja kaiken muunkin Lehtolaisen tuotannon. Yleensä pidän Lehtolaisen kirjoista, mutta nämä Ilveskerot ovat hieman tökkineet. Aluksi aioinkin jättää Paholaisen pennut väliin, mutta sen napottaessa kirjaston hyllyssä otin sen mukaani. Kirja liikkuu edellisten osien tapaan kansainvälisen rikollisuuden ja vakoilun piirissä. Myös Hiljan henkilökohtaista elämää ja menneisyyttä kaivellaan. En viehättynyt tästäkään kirjasta. Se johtuu luultavasti siitä, etten muutenkaan pidä tämäntyylisistä kirjoista. Mutta tulipahan luettua. Nyt sitten pääsenkin odottelemaan Lehtolaisen uutta Maria Kallio-kirjaa.

Paluu

Talvi ja kevät ovat mennä hurahtaneet ohi. Lukenut olen koko ajan, mutta en vain ole saanut kirjoitettua. Välillä on kirjoittamisen halu iskenyt ja useita blogitekstin alkujakin on kertynyt. Blogien seuraaminenkin on ollut hieman vähemmällä. Selityksenä tälle kaikelle voi tietysti löytää opinnoista, jotka ovat vaatineet melkoista koneen ääressä istumista, odottamatonta liikintainnostusta tai vain yleistä saamattomuutta. Eniten harmittaa Lukudiplomi-haasteen kesken jääminen. Olin siitä kovi innoissani ja luinkin useita siihen kuuluvia kirjoja, mutta en vain saanut niistä tekstiä aikaiseksi.

Nyt on kuitenkin loma. Pahimmasta opiskeluväsymyksestä on toivuttu ja kirjastosta on käyty iso pino lukemattomia kirjoja, jotka eivät liity opintoihin millään tavoin. Sormetkin kaipaavat näppäimistöjumppaa ja ajatukset tuuletusta. Paluu blogielämään tuntuukin oikein houkuttelevalta.

Tammi- ja helmikuun luettuja

Olen ollut opintojen suhteen kiireinen ja kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Haluan kuitenkin lyhyesti merkitä muistiin lukemiani kirjoja, joten teen tälläisen kokoomapastauksen. Muutama luettu kirja jää odottamaan vuoroaan, koska haluan niistä kirjoittaa enemmän. Saan näin käsiteltyä ison pinon kirjoja ja kirjoittamaan tuoreemmista lukukokemuksista.

Milla Paloniemi (toim.): Höh! ...ja muita sarjakuvakertomuksia lapsille

• Suomalaista uutta sarjakuvaa lapsille

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa

•  Kiehtova tarina naisesta, joka alkaa nähdä unia uuden kotinsa entisistä asukkaista. Kahden naisen kohtalot kietoutuvat toisiinsa. Vetävä kirja.

Hanna Koljonen: Sokerihullu

• Sarjakuva sokeririippuvuudesta. Itsellä ei näin pahaa ongelmaa ole, mutta jotakin tunnistin myös itsestäni.

Tuija Lehtinen: Pirunsaaren veljekset

•  Tuija Lehtisen varhaistuotantoa uusintaluvussa. Ihan mukava kirja edelleen

Jen Campbell: Kummia kysymyksiä kirjakaupassa

•  Pieni ja hauska kirja asiakaskohtaamisista

356.fi: viisi vuotta valokuvina

•  Mielenkiintoinen kurkistus ihmiselämään valokuvien avulla

Melissa Hill: Älä unta näe

•  Irlantilaista viihdettä, jonka olinkin lukenut joskus aikaisemmin. Kirjassa oli vammaisuus osana juonta, mikä on viihdekirjallisuudessa harvinaista.

Virpi Hämeen-Anttila: Tapetinvärinen

•  Kirjailija painiskelee menneisyytensä kanssa yrittäessään kirjoittaa uutta kirjaa. Paikoitellen kiinnostava, mutta en kuitenkaan päässyt tähän oikein sisälle.

Karen Homer: Mitä jokaisen naisen tulisi tietää kengistä

• Yllättävän asiallinen kirja kengistä

Kirsi Pehkonen: Aloituskiekko

• Jääkiekkoa pelaava seiskaluokkalainen Hilla pääsee pelaamaan oikeassa joukkueessa. Hauska kirja, jossa käsitellään vakavampiakin asioita.

Kirsi Pehkonen: Punaviiva

• Hillan tarina jatkuu nyt urheilukuokalla kaupungissa.

Richard Thompson: Pellonreuna

• Sarjakuvaa lapsista, mutta ei lapsille

Ilpo Rantanen: Vuonna 85 - Manserockin lyhyt oppimäärä

• Sukellu 80-luvun rock-elämään Tampereella. Asiallista historiaa ja huvittavia anekdootteja. Mukana cd-levy, jolle oli valittu harvinaisempiakin kappaleita.

Vilja-Tuulia Huotarinen (toim.): Taskunovellit

•  Uusia suomalaisia novelleja. Osasta pidin ja osa tuli luettua ilman suurempia muistijälkiä.

Satu Lusa: Kaunotar ja hirviöt

• Sarjakuva parisuhteen solmimisen vaikeudesta

John Irving: Vapauttakaa karhut!

Kuva täältä.

John Irving on ollut kauan lempikirjailijoideni joukossa. Tuore suomennos Vapauttakaa karhut! on Irvingin esikoisteos. Tartuin kirjaan hivenen pelonsekaisella uteliaisuudella.

Siggy ja Graff ovat kaksi wieniläistä opiskelijanuorukaista, jotka tutustuvat sattumoisin, ostavat yhteisen moottoripyörän ja lähtevät matkalle. Lähtiessään matkalle he käyvät eläitarhassa. Vangitut eläimet eivät jätä vapaudenkaipuisia miehiä rauhaan ja Siggyn aivoissa itää ajatus eläinten vapauttamisesta. Matkalaiset päätyvät erääseen majataloon. Erinäisten tapausten vuoksi Siggy palaa Wieniin ja Graff jää majataloon. Kirjan keskiosa onkin Siggyn muistikirjaa eläintarhasta ja sukuhistoriasta. Graff viettää aikaa majatalossa. Siggy palaa ja tapahtumat ajautuvat vauhdilla eteenpäin.

En oikein osaa sanoa mitä mieltä kirjasta oikein olen. Päällimmäinen mielikuva on varsin sekava ja minulla on tunne etten oikein pysynyt tarinan matkassa. Silti kirjassa oli paljon kohtia, joista pidin paljon. Siggyn muistikirja oli minulle mieleisin osa. Kiinnostava kirja ehdottomasti oli.

James Herriot: Kaikenkarvaiset ystäväni

Taas olen lukenut ison pinon kirjoja ilman, että olen saanut kirjoitettua niistä mitään. Osittain voin syyttää tästä opiskelukiireitä, mutta osansa on kyllä ihan omalla saamattomuudellanikin. Yritän kuitenkin jonkun lyhyen maininnan saada aikaiseksi kaikista lukemistani kirjoista.

Luin syksyllä James Herriotin kirjan Elämäni kissat, johon on koottu kissatarinoita Herriotin kirjoista. Kerroin jo silloin kuinka viidennen luokan kuvaamataidon opettajamme luki meille tätä kirjaa ääneen. Innostuin Herriotin kirjoista ja luin ne kaikki. Elämäni kissat palautti mieleeni nämä aikaisemmat lukukokemukseni ja sai minut lukemaan Kaikenkarvaiset ystäväni jälleen kerran.

Kirja kertoo nuoresta vastavalmistuneesta eläinlääkäristä, joka saapuu ensimmäiseen työpaikkaansa Yorkshireen. Uusi työ tuo mukanaan monia kommelluksia niin ihmisten kuin eläinten parissa. Herriot kirjoittaa molemmista lämmöllä. Kirjasta huokuu ehdoton eläinrakkaus ja ihastuminen kauniiseen maaseutuun.

Kirjan tapahtumat palautuivat yllättävän hyvin mieleeni, mutta se ei haitannut mukavaa paluuta kirjan maisemiin.

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö!

Jennifer Worthin Hakekaa kätilö! kertoo kirjoittajan omista kokemuksista 50-luvun Lontoon laitakaupungilta. Nuori Jennifer on sairaanhoitaja, joka on opiskelemassa kätilöksi. Sattumalta hän päätyy harjoittelijaksi nunnien ylläpitämään Nunnatus Houseen. Nunnatus House ylläpitää aluella äitiyshuoltoa ja aluesairaanhoitoa.

Kirja kuvaa Jennyn sopeutumista vaativaan työhön ja täysin erilaiseen ympäristöön kuin mihin hän on tottunut. Olosuhteet East Endissä ovat kurjat ja Jenny kohtaa siellä likaa, köyhyyttä ja välinpitämättömyyttä mutta myös ihmisten keskeistä yhteisöllisyyttä ja huolenpitoa. Nunnatus House on myös luostari, mutta Jenny toteaa sen kuitenkin olevan rennonpi ympäristö kuin hierarkkinen sairaalamaailma. Toiset kätilöt ja nunnat muodostavat mielenkiintoisen yhteisön. Saamme lukea myös välähdyksiä Jennyn henkilökohtaisesta elämästä ja menneisyydestä.

Hakekaa kätilö! on myös mielenkiintoinen katsaus sairaanhoidon ja kätilön työn kehitykseen ja arvostukseen 1800-luvulta 1950-luvulle Isossa-Britanniassa. Elämästä East Endissa kerrotaan myös hyvin. Kirjan lopussa on myös artikkeli cockneyn kielestä.

Minusta kirja oli melko helppolukuinen. Paikoitellen kerronnasta  mieleeni tulivat sairaanhoitajattarista kertovat tyttökirjat, mutta onneksi kirjassa on paljon muutakin. Kirja on lämminhenkinen. Jenny suhtautuu slummielämään ulkopuolisen silmin, mikä on toisaalta vahvuus, mutta toisaalta hän katsoo potilaita tietyllä tavalla ylhäältä päin. Jennyn omasta taustasta olisin myös mielelläni lukenut hieman enemmän. Nyt se jäi vain muutamaan hämärään viittaukseen.

Lukijalle kiinnostus sairaanhotoon ja sosiaalisiin oloihin on varmasti eduksi. Aivan herkimmille lukijoille kirjaa ei voi myöskään suositella, sillä niin yksityiskohtaisesti välillä tapauksista kerrotaan. Ihmisten ja olosuhteiden kuvaaminen on kuitenkin pääasia.

Kirjasta on tehty myös tv-sarja, joka näytetään käsittääkseni Ylellä helmikuusta alkaen. Saatan sarjaa katsoa nähdäkseni miten kirjasta on muokattu tv-sarja.

Annukka Salama: Käärmeenlumooja

Annukka Salaman teos Käärmeenlumooja voitti kirjablogien valitseman Blogistanian Kuopuksen. Kirjasta olen lukenut joukoittain kehuvia kirjoituksia. Tämä kaikki sai minutkin kiinnostumaan Käärmeenlumoojasta. Onneksi,sillä kirja on mainio. Olen hieman epäileväinen nuorten fantasia+ suhteet-yhdistelmälle yritettyäni kerran lukea Houkutusta.

Päähenkilö Unna on tuntenut itsensä aina erilaiseksi. Hän viihtyy metsissä ja korkeilla paikoilla. Kaikki ketteryyttä vaativa on hänelle leikintekoa. Unna on oppinut peittämään kykynsä välttääkseen ihmisten huomion. Erään kerran Unnan taidot herättävät huomiota ja joukko nuoria lähestyy Unnaa. Nuoret ovat faunoideja eli heillä on jonkun eläimen voimia ja kykyjä käytössään. Unna saa kuulla olevansa myös faunoidi. Unna tutustuu muihin faunoideihin ja oppii uusia asioita itsestään. Faunoidien elämä ei ole aivan yksinkertaista, sillä heidän pitää salata todellinen luontonsa muilta sekä olemassa on myös faunoideja saalistavia metsästäjiä. Samaan aikaan Unna elää tavallista nuoren tytön elämää, jossa vahditaan siskon lapsia, joudutaan vanhempien kanssa mökille ja aloitetaan lukio.

Ihastuin kirjaan. Se on jännittävä, hauska ja omaperäinen. Annukka Salama on saanut sinsänsä tutuista fantasia-aoneksista luotua oman maailmansa. Itse pidin myös ns. normaalin aineksen tyylistä. Faunoidien väliset suhteen oli kuvattu kiinnostavasti. Jotenkin nuorisojoukko oli saatu hyvin aidon oloiseksi suunsoittonsa ja pussikaljoittelunsa kanssa.

Kirjalle on tulossa myös jatkoa, jota odotan innolla.

Kate Atkinson: Kaikkein vähäpätöisin asia

Kate Atkinsonin Kaikkein vähäpätöisin asia on jatkoa aikaisemmin lukemalleni Ihan tavallisena päivänä-kirjalle. Päähenkilö Jackson Brodie on entinen poliisi ja entinen yksityisetsivä. Edellisen kirjan lopussa hän sai perinnön, jonka turvin hän on myynyt etsivätoimistonsa ja muuttanut Ranskaan. Nyt Jackson on kuitenkin Edinburghissa, jossa hänen naisystävällään Juliella on osa vaatimattomassa teatteriesityksessä.

Tapahtumat käynistyvät liikenneruuhkassa. Peräänajotilanteessa toisen auton kuljettaja pahoinpitelee toisen. Rikoskirjailija puuttuu tilanteeseen. Jackson Brodie sattuu näkemään tapauksen. Yksinkertaiseen tapahtumaan liittyy pian paljon muutakin. Seuraamme tapahtumia useiden eri henkilöiden silmin ja olemme välillä tapahtumista perillä paremmin kuin kirjan hahmot, mutta vain välillä, sillä henkilöillä on paljon salaisuuksia. Pian sopassa on kadonneita henkilöitä, lahjontaa, murhattu näyttelijä, prostituutiota, rikkaan rakennuttajan vaimo, eläviä ja kuolleita venäläistyttöjä, varastelevia teinipoikia ja skotlanilainen naiskomisario. Atkinson pyörittää tapahtumista ja henkilöistä hurjan sopan, joka kuitenkin lopussa selviää, ainakin jollakin tapaa.

Kaikkein vähäpätöisin asia oli mukava kirja lukea. Siinä oli paljon raakoja asioita, jotka toisen kirjailijan teoksessa olisivat voineet olla kuvattu todella raadollisesti. Silti niitä ei oltu tässäkään kaunisteltu. Atkinsonin kirjoissa on dekkareille epätavanomaista huumoria. Lukiessani olin välillä kyllästyä jatkuviin henkilövaihdoksiin ja ihmettelin mielessäni, että onko kirjailija saanut tästä aikaiseksi mitään. Kirjassa oli kuitenkin vetoa, joka sai minut jatkamaan loppuun asti. Hyvä niin, sillä kirja jätti mukavan jälkimaun.

Alison Bechdel: Äideistä parhain

Olen lukenut aikaisemmin Alison Bechdelin hienon Hautuukodin, jossa hän käsittelee lapsuuttaan ja isäsuhdettaan. Muita Bechdelin sarjakuvia on suomeksi julkaistu Lepakkoelämää I-III, joista myös pidin.

Äideistä parhain kertoo nimensä mukaisesti Alisonin suhteesta äitiinsä. Odotin saavani samankaltaisen lukuelämyksen kuin lukiessani Hautuukotia. Tässä petyin. Äideistä parhain on myös kertomus terapiasta. Bechdel selvittelee tunteitaan lukuisten terapeuttien avulla. Hän yrittää saada kosketuksen äitiinsä ja piirtää samalla sarjakuvaa suhteesta isäänsä. Läpi käydään myös Bechdelin masennusta ja naissuhteita.

Hautuukoti oli myös melko kirjallinen sarjakuva, mutta Äideistä parhain tuntuu tukehtuvan tekstin alle. Kirjassa on paljon lainauksia psykoterapiakirjallisuudesta, jonka avulla Bechdel yrittää selvittää päätänsä. Suhde äitiin ei oikeastaan selkiinny kirjan mittaan ja muutenkin elämä tuntuu polkevan paikallaan. Jäin myös miettimään putoaako lukija, joka ei ole lukenut Hautuukotia, täysin kärryiltä. Sarjakuva on omaelämäkerrallinen ja omaelämäkerrallisessa tekstissä tahtoo aina olla ongelmana se, että tekijälle merkityksellinen teksti ei ole sitä lukijalle.

Tietyllä tavalla Äideistä parhain oli ihan kiinnostava teos. Aihepiiri oli minusta kiinnostava niin äitisuhteen kuin terapiankin suhteen. Äideistä parhaimpaan ei kuitenkaan kannata tarttua, jos haluaa tutustua sarjakuvaan tai Bechdelin tuotantoon. Lukekaa mieluummin Hautuukoti.

Outi Pakkanen: Julma kuu

Kannen kuva täältä.

Olen tainnut lukea vuosien varrella koko Outi Pakkasen tuotannon. Osasta olen pitänyt paljon, mutta viime vuosina ilmestyneet kirjan olen lukenut lähinnä vain tavan vuoksi. Ne eivät ole tehneet mitenkään erityistä vaikutusta. Julman kuun suhteen olinkin positiivisen yllättynyt.

Johanna on kosmetiikkamyyjä Helsingin Stockmannilla. Johanna asuu yksin kauniisti sisustetussa asunnossaan. Vanhemmat odottavat jo perheen perustamista, mutta toistaiseksi Johanna on tyytynyt seuraamaan vain ystävättärensä perhe-elämää. Eräänä päivänä Johanna törmää kuitenkin hurmaavaan mieheen, Samueliin. Johanna liitelee pää pilvissä uuden suhteen huumassa. Ystävätär puolestaan joutuu kohtaamaan kriisin omassa elämässään. Samaan aikaan tapahtumia tarkkaillaan Johannan naapuritalosta. Tarkkailija tuntuu näkevän ja tietävän kaikenlaisia asioita. Lukija alkaa pikkuhiljaa huolestua Johannan puolesta. Samuel  ei ehkä olekaan täydellinen mies.

Julmassa kuussa oli paljon Pakkasen tuotannosta tuttuja piirteitä. Tällä kertaa kirjassa oli kuitenkin myös erilaista kierrettä. Kiinnostuin kirjan henkilöistä ja halusin tietää mitä tulee tapahtumaan. Tunsin lukevani jännityskirjaa, enkä Helsinki-opasta.