Kari Levola: Suorin mutka ikinä

Kari Levolan uusin kirja Suorin mutka ikinä koostuu lyhyistä, muutaman sivun mittaisista jutuista. Jutuissa nuoret, tytöt ja pojat, kertovat hetken omasta elämästään. Tilanteet hahmojen elämästä vaihtelevat. Aiheita riittää koulujutuista, ystävyydestä, tulevaisuudesta, vanhemmista, rakkaudesta ja elämästä.

Pidin kirjasta kovasti. Lyhyet jutut tarjosivat mielenkiintoisia kurkistuksia hahmojensa maailmaan. Osa sai samaistumaan, osa ihmettelemään. Välillä tuli nostalginen olo ja välillä olin helpottunut siitä, että oma nuoruuteni on jo takana. Antoisa pieni kirja.

Tarjosin kirjaa luettavaksi myös 13-vuotiaalle pojalleni. Olisin halunnut kuulla kirjasta myös likimain kohderyhmäikäisen mielipiteen. Poika ei kuitenkaan kirjaa innostunut lukemaan. Kirjan tyylilaji saattoi tuntua oudolta Ilkka Remeksiä ja Pelit-lehtiä viimeksi lukeneelle. Samoin kannen tyttö& poika-asetelma saattoi karkottaa myös.

Aloitan Suorimmalla mutkalla ikinä rakentaa omaa Lasten linnoitustani.

Haasteista

Tänä talvena olen aloittanut muutaman haasteen. Olen toisten blogeissa katsellut erilaisia haasteita ja miettinyt, että tuokin voisi olla mukavaa. Toisaalta olen ajatellut, että tekeekö haasteisiin lukeminen koko lukemisen liian pakonomaiseksi, vievän ilon lukemisesta. Nyt ajattelin rohkaistua ja kokeilla.

Olen taas kerran pohdiskellut omaa lukemistani. Lukeminen on minulle edelleen elämäntapa. Se on oleellinen asia siinä mikä olen ja miksi olen tälläinen kuin olen. Jotenkin koen kuitenkin lukijana laiskistuneeni. Luen helppoa kirjallisuutta, samoja kirjoja ja kirjailijoita. Kaipaan siis haastetta lukemiseeni. En kuitenkaan aio ottaa haasteita kuolemanvakavasti. Haluan pysyä kohtuudessa ja pitää lukemisen mukavana asiana.

Miksi sitten nämä haasteet? Ensimmäinen haaste, johon innostuin mukaan oli Sinisen linnan Marian Tuntemattomat tyttökirjat-haaste. Olen lukenut paljon tyttökirjoja sekä lapsena että aikuisena. Vanhojen tuttujen kirjojen lukeminen uudelleen aikuisena on kiehtovaa. Minusta on hauska vertailla lukukokemuksia. Viehätystä on myös kaivella vanhoja ja unohdettua aarteita, huomata tyttökirjojen olevan muutakin kuin Montgomeryt ja Alcottit.

Valkoinen kirahvi Opuscolo-blogista emännöi Lasten linnaketta, jossa tutustutaan lasten- ja nuortenkirjallisuuteen. Lasten- ja nuortenkirjallisuus on pysytellyt minulle aina tärkeänä osana lukemistani. Haluan omalta osaltani myös kertoa muille, että myös aikuisena voi ja kannattaa tutustua kyseiseen aihealueeseen. Haasteen myötä haluan laajentaa myös omaa lukemistoani.

Kirjavan kammarin Karoliinalla on kaksi haastetta, joihin olen lähtenyt mukaan. Ikkunat auki Eurooppaan- haasteen myötä haluan tutustua eurooppalaisuuteen laajemminkin.Varsinkin Etelä- ja Itä-Eurooppa ovat jääneet minulla kirjallisuudessa vähälle huomiolle. Samoin So American- haasteen toivon tuovan uusia ja erilaisia lukukokemuksia. Aion myös palata joihinkin vanhoihin suosikkeihin uudelleen lukemisen merkeissä.

Haasteiden myötä haluan myös saada itselleni tarkemman kuvan siitä, mitä oikein luen. Tämä oli myös eräs pyrkimys silloin kun kirjablogia alunperin aloin kirjoittaa.

Toivotan vielä itselleni ja kaikille muillekin lukemisen ja kirjoittamisen iloa.

Ann Cleeves: Kuolonkukkia

Olen lukenut Ann Cleevesilta aikaisemmin neliosaisen Shetlandinsaarille sijoittuvan dekkarisarjan. Pidin näistä Jimmy Perezin tutkimuksista. Ilostuinkin kovasti huomatessani, että Cleevesilta on ilmestynyt uusi suomennos. Kun sain kirjan käsiini harmistuin. Kuolonkukkia on kolmas Vera Stanhopesta kertova kirja. Miksi sarjaa ei ole voitu aloittaa alusta? Shetland-kirjat olivat tiivis sarja, joka seurasi kekushenkilöidensä elämää rikostapausten selvittelyn lomassa. Minä luen mielelläni tälläiset sarjat järjestyksessä. Jotenkin niistä saa silloin enemmän irti. Selityksenä on jossain vaiheessa TV1:llekin tuleva sarja, jonka tapahtumat alkavat ilmeisesti tämän kirjan tapahtumista. Ihan mielenkiintoista, mutta itse vierastan jotenkin kirjojen mainostamista tv-sarjoilla. (Toisaalta tuskin ilman tv-sarjaa olisin tutustunut esim Sookie Stackhouseen.) En myöskään ole hirveän ihastunut elokuvista tai tv-sarjoista tehtyihin kirjojen kansiin. Se valituksesta.

Kirja käynnistyy yksinhuoltaja Julien löytäessä poikansa kuristettuna kylpyammeesta. Kylpyveteen on ripoteltu kukkia. Kohta lähistöllä olevan majakan luota läydetään kuristettu nuori nainen vuorovesilammikosta. Vedessä on kukkia. Poliisi tutkii rikoksia komisario Vera Stanhopen johdolla. Murhan uhreilla ei tunnu olevan mitään yhteistä kuolintapaa ja veteenripoteltuja kukkasia lukuunottamatta. Pikkuhiljaa yhdistäviä sattumia kuitenkin ilmaantuu. Tutkimukset polkevat kuitenkin paikoillaan, kun myös Julien tytär katoaa. Ehtiikö Vera pelastaa Lauran vai onko luvassa taas yksi kukkien peittämä ruumis?

Lukemisen alkuvaiheessa minua häiritsi tuo alussa marmattamani asia. Vera ja hänen luottohenkilönsä, nuorempi poliisi Joe tuntuivat jotenkin irrallisilta. Luinkin kirjaa yli sata sivua ennenkuin tarina alkoi viedä minua mukanaan. Epäilyksistäni huolimatta siite kehittyi sittenkin ihan kelpo dekkari. Vera Stanhopen hahmo oli mielenkiintoinen. Hän on yksinasuva, viinaanmenevä ja lihava keski-ikäinen, jolla on äksy luonne. Ominaisuuksista huolimatta Vera on hyvä rikostutkija. Nämä ovat melko tyypillisiä ominaisuuksis miesetsivälle ja on hauska seurata miten Cleeves käsittelee näillä ominaisuuksilla varustettua naista. Ominaisuuksia osin selitetään erikoisella lapsuudella ja hallitsevalla isällä. Luottoalainen Joe pehmentää kuvaa poliisista.

Kuolonkukkia oli ihan mukava ja viihdyttävä kirja. Saatan jakossakin lukea näitä. Saatan ehkä katsoa myös sen tv-sarjan. Se vaikutti ihan hyvältä. En tosin yrityksestä huolimatta löytänyt tietoa sen tulevasta esitysajankohdasta.

Rain Mitchell: Tasapainoilua: Joogasalin naiset 1

Itsekin joogaa jonkun verran joskus harrastaneena kiehtoi ajatus joogakeskuksen ympärillä tapahtuvasta viihdekirjasta. Hieman toista on joogassakin amerikanmeininki, kun itse on tottunut joogaamaan lähikoulun jumppasalissa.

Kirja oli melko tavanomainen viihdekirja. Tapahtumat keskittyivät kalifornialaiselle Leen perustamalle joogakoululle. Saimme seurata Leen ja muiden naisten elämää ihmissuhdekiemuroissa. Tärkeä juoni seurasi ison joogayrityksen aikeita kaapata joogakoulu. Romantiikka ei ollut pääasiassa. Enemmän oli kyse naisten välisestä ystävyydestä ja yhteisöllisyydestä. Kirjan tunnelmasta minulle mieleeni tulivat irlantilaiset Cathy Kelly ja Maeve Binchy.

Kaikenkaikkiaan Tasapainoilua oli mukava, helppo ja lämmin kirja. Joogasta tuli minulle plussaa. Alaotsakkeesta päätellen on kehkeytymässä sarja. Jään odottelemaan jatkoa uteliaana.

Ann Rosman: Noitavasara

Noitavasara on toinen Ann Rosmanin suomeksi julkaistu kirja. Majakkamestarin tyttären luin viime keväänä ja pidin sitä ihan mukavana luettavana. Noitavasara tapahtuu samoissa maisemissa ja murhia tutkii tuttu Karin Adler. Myös muita edellisestä kirjasta tuttuja henkilöhahmoja tavataan.

Nykyhetken tapahtumat käynnistyvät, kun joukko luokkaretkeläisiä löytää vanhasta uhrilehdosta kuolleen naisen. Naisen ruumis on aseteltu uhrikivelle kuin mestattu ja pää on poissa. Pää löytyy myöhemmin erään talon puutarhasta. Karin kollegoineen aloittaa tutkimukset. Hämmästys on suuri kun käy ilmi, että pää ja vartalo eivat ole saman henkilön. Myöhemmin outoja kuolemantapauksia paljastuu lisää.

Tässäkin kirjassa saamme seurata välillä menneisyyden tapahtumia. 50-luvulta käynnistyvissä takaumissa kerrotaan kellariin lukitusta pojan tarinaa. Lukijana jäin odottamaan sitä miten karmea tapaus liittyy nykypäivän murhiin. Myös 1600-luvun noitaoikeudenkäynnit näyttelevät varsin merkittävää osaa kirjan tapahtumista.

Noitavasara oli sujuva ja mukava lukukokemus. Minusta on ihan kiva lukea dekkareissa myös päähenkilöiden yksityiselämästä, mutta tässä sitä oli suhteessa ehkä hivenen liikaa. Samoin kuin tutkimukseen sinänsä liittymättömien ihmisten elämää. Toisaalta luin Majakkamestarin tyttärestä tutun Saran toipumisesta työuupumuksesta ihan mielelläni. Poliisityö jäi aika vähälle huomiolle varsinkin kun kyseessä on dekkari ja päähenkilö poliisi. Rosman onnistuu kirjoissaan kuvaamaan miljöötä kiinnostavasti ja elävästi. Marstrandin seutu ona varmaan kirjailijalle itselleen tärkeä paikka. Pienistä puutteista ja juonen epäuskottavuuksista huolimatta pidin kirjan kepeästä tunnelmasta. Tulen luultavasti jatkossakin lukemaan Rosmanin kirjoja.

Noitavasaralla aloitan Ikkunat auki Eurooppaan!-haasteen ja valloitan Ruotsin.

Emma Donoghue: Huone

Huone on Jackille koko maailma. Hän elää Huoneessa yhdessä Äitinsä kanssa. Äiti on muodostanut heille päiväjärjestyksen. Heillä on aika ruokailulle, liikunnalle, levolle ja television katsomiselle. Huoneesta näkyy ulos vain kattoikkunasta. Televisiosta näkyvät tapahtumat ovat olemassa vain televisiossa. Ruokaa ja muita tavaroita heille tuo Vanha Kehno, joka tulee iltaisin ja natisuttaa äidin sänkyä. Silloin Jack on kuitenkin turvassa komerossa. Vanhan Kehnon lähdettyä on ihana pujahtaa Sänkyyn Äidin viereen. Joskus Jack herää yöllä siihen, että Äiti välkyttää Huoneen valoja ja toisinaan äiti makaa sängyllä ja on Poissa.

Jack täyttää viisi vuotta. Komero alkaa käydä pojalle pieneksi. Muutaman sattumuksen jälkeen Äiti kertoo Jackille, että Oven ulkopuolella onkin elämää. Siellä on paljon muita ihmisiä, puita ja raitista ilmaa. Äiti kertoo, että hän on peräisin ulkopuolelta, että Vanha Kehno on kaapannut hänet seitsemän vuotta aikaisemmin ja vanginnut hänet tähän pieneen huoneeseen. Äiti ja Jack ryhtyvät yhdessä laatimaan Suunnitelmaa, joka voisi päästää heidät Ulos.

Huoneen on moni lukenut ja siitä on paljon kirjoitettu. En tiedä osaanko siitä mitään uutta sanoa. Aihe on järkyttävä ja valittu näkökulma mielenkiintoinen. Minusta kiinostavi osuus oli se, mtä tapahtui jälkeenpäin. Jackin käyttö kertojana tuo kirjaan paljon. Äidin näkökulmasta kirja olisi ollut liian raaka ja tarina olisi ollut kuin sensaatiolehdestä. Kirja ei ollut miellyttävä lukea, mutta ehdottomasti kiinnostava. Aihe ja tapahtumat jäivät mieleen pitkään lukemisen jälkeenkin. Kannattaa tutustua.

Terry Pratchett: Posti kulkee

Posti kulkee on 29. Kiekkomaailmaan sijoittuva Terry Pratchettin kirja. Kiekkomaailma muistuttaa usein meidän maailmaamme, mutta on toisaalta silkkaa fantasiaa. Kirjoja voi lukea itsenäisinä. Ne eivät muodosta jatkuvajuonista tarinaa. Toisaalta niissä on usein samoja henkilöitä ja pieniä viitteitä muihin osiin. Osa kirjoista liittyy kiinteämmin yhteen kuten Vartiostosta tai noitasisaruksista kertovat. Useat kirjat sijoittuvat Ankh-Morporkin suurkaupunkiin, mutta yhtä hyvin niissä voidaan seikkailla muuallakin.

Kirjan päähenkilä Tahmee von Lipwig on ammattihuijari, joka on saatu kiinni. Hirttotuomion sijaan Ankh-Morporkin johtaja Patriisi Vetinari tekee Tahmeelle tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Tahmeen pitäisi nostaa erittäin pahasti hunningolle joutunut postilaitos takaisin loistoonsa. Vastentahtoinen postimestari löytää pääpostista vanhan miehen ja nuoren pojan, ainoat jäljellä olevat henkilökunnan jäsenet ja huoneittain jakamatonta postia. Kahden apulaisensa ja golemin kanssa Tahmee yrittää saada kirjevuoriin jotain tolkkua. Toisaalla kaupungissa välkkyviestejä välittävä Suuri Runkolinjayhtiö on vaikeuksissa. Yhtiön perustaneet ja välkkyviestit keksineet henkilöt ovat saaneet kenkää tai muuten poistuneet maailmasta ja johtoon on astunut joukko rahamiehiä, joille voiton lisääminen on pääasia. Huomaamattaan Tahmee onnistuu sotkeutumaan postin kulun ohella politiikkaan ja toisten raha-asioihin.

Pidän Pratcettin kirjoista kovasti. Niissä on monista fantasiakirjoista tuttua magiaa, mutta se ei ole ratkaisevassa asemassa. Kiinostavampia ovat henkilöhahmot ja erilaiset ilmiöt, joista monet ovat tuttuja meidänkin maailmastamme. Tärkein syy siihen, miksi minä näistä kirjoista pidän, on niiden huumori. Fantasiakirjallisuus on usein turhan totista. Pratchett vetää hahmonsa ja kirjojensa tapahtumat niin huikeasti yli, että lopputulosta on nautinnollista lukea. Ihan joka mielentilaan ei Pratchettia kuitenkaan suosittele.