Luin Alice Walkerin kirjan Häivähdys purppuraa ensimmäisen kerran joskus vuosia sitten. Olen myös nähnyt kirjaan pohjautuvan elokuvan, josta minulla ei ole juuri mitään muistikuvia. Kirjasta muistin perusidean, mutta juonenkäänteet yllättivät minut moneen otteeseen.
Tarinan keskiössä ovat mustat sisarukset Celie ja Nettie. Celie joutuu teini-ikäisenä isänsä raiskaamaksi ja synnyttää tälle kaksi lasta. Lapset viedään pois ja Celie on varma, että he ovat kuolleet. Celie pelkää Nettien joutuvan kokevan saman kohtalon ja kannustaa tätä opiskelemaan ja lähtemään pois. Eräs lähistön isännistä iskee silmänsä Nettieen. Tyttöjen isä ei suostu kosintaan vaan kauppaa isännälle Celien. Avioelämä isännän kanssa ei ole herkkua. Isännälä on lapsia edellisestä avioliitostaan eivätkä lapset halua uutta äitiä taloon. Isäntä käyttää Celitä työjuhtana, jota sopii hakata ja raiskata mielensä mukaan. Nettie muuttaa Celien luokse, mutta isäntä ei hyväksy tätä. Nettie joutuu lähtemään maailmalle. Celie purkaa tuskaansa jumalalle osoitettuihin kirjeisiin. Nettie lupasi kirjoittaa Celielle, mutta kirjeitä ei tule. Celie oppii tulemaan toimeen isännän ja tämän lasten kanssa. Eräänä päivänä isäntä tuo kotiinsa sairaana olevan rakastajattarensa Shug Averyn. Celie joutuu hoitamaan Shugia. Shugiin tutustuminen muuttaa Celien elämän. Shugista hän löytää elämäänsä rakkauden ja oppii tältä myös vähitellen kunnioittamaan itseään. Shug löytää myös isännän kätköistä nipun Nettien kirjeitä. Kirjeistä käy ilmi, että lähtönsä jälkeen Nettie kohtasi mustan pastorin ja tämän vaimon. Nettie sai lastenhoitajan paikan perheessä ja myöhemmin matkasi heidän mukanaan lähetyssaarnaajiksi Afrikkaan. Nettie kertoo kirjeissään elämästä Olinka-heimon luona. Kirjelöydöstä järkyttynyt Celie saa voimaa lähteä Shugin avustuksella pois isännän luota. Celie ottaa elämänsä omiin käsiinsä ja kaikki näyttää kirkastuvan. Nettie on palaamassa kotiin Afrikasta. Celien kirjeet Nettielle kuitenkin tulevat takaisin ja toivo sisarusten tapaamisesta näyttää jälleen murenevan.
Kirja teki edelleen aikamoisen vaikutuksen. Vuosikymmeniä kestävä tarina polveilee kirjeiden välityksellä mantereelta toiselle. Kirja on välillä raaka ja ahdistava, mutta silti voimauttava. Valkoisena eurooppalaisnaisena en osannut niin kiinnittää huomiota rotuasiaan. Koin kirjan ennenkaikkea kertomuksena epätasa-arvosta. Sitä oli niin miesten kuin naisten välillä, rikkaiden ja köyhien välillä sekä mustien ja valkoisten välillä. Nettien kokemuksissa näkyi myös länsimaalaisen kristityn kulttuurin ja afrikkalaisuuden välinen kuilu. Celien tarina kertoi miesten ja naisten välisistä suhteista ja seksuaalisuudesta. Rasismi oli minusta kirjassa tavallaan taustalla kaikessa. Räikeimmin se tuli esiin isännän pojan Harpon vaimon Sofian kohtalossa.
Kirjemuoto voi vaikuttaa sekavalta. Kirja koostuu Celien kirjeistä Jumalalle, Nettien kirjeistä Celielle ja Celien kirjeistä Nettielle. Celie lopettaa Jumalalle kirjoittamisen löydettyään Nettien kirjeet. Nettien ja Celien kirjeet vuorottelevat välillä. Minä kuitenkin pidin tästä kirjemuodosta.
Häivähdys purppuraa on hyvä ja kiinnostava kirja. Minusta Nettien osuus tarianassa oli hieman irrallinen ja turha, mutta toisaalta ymmärräm miksi se ol mukana kokonaisuudessa.
Häivähdys purppuraa osallistuu So American-haasteeseen osioihin Black America, Southern Fiction ja Modern Women Writers.
