tiistai 9. lokakuuta 2012

Alice Walker: Häivähdys purppuraa

 
Luin Alice Walkerin kirjan Häivähdys purppuraa ensimmäisen kerran joskus vuosia sitten. Olen myös nähnyt kirjaan pohjautuvan elokuvan, josta minulla ei ole juuri mitään muistikuvia. Kirjasta muistin perusidean, mutta juonenkäänteet yllättivät minut moneen otteeseen.
 
Tarinan keskiössä ovat mustat sisarukset Celie ja Nettie. Celie joutuu teini-ikäisenä isänsä raiskaamaksi ja synnyttää tälle kaksi lasta. Lapset viedään pois ja Celie on varma, että he ovat kuolleet. Celie pelkää Nettien joutuvan kokevan saman kohtalon ja kannustaa tätä opiskelemaan ja lähtemään pois. Eräs lähistön isännistä iskee silmänsä Nettieen. Tyttöjen isä ei suostu kosintaan vaan kauppaa isännälle Celien. Avioelämä isännän kanssa ei ole herkkua. Isännälä on lapsia edellisestä avioliitostaan eivätkä lapset halua uutta äitiä taloon. Isäntä käyttää Celitä työjuhtana, jota sopii hakata ja raiskata mielensä mukaan. Nettie muuttaa Celien luokse, mutta isäntä ei hyväksy tätä. Nettie joutuu lähtemään maailmalle. Celie purkaa tuskaansa jumalalle osoitettuihin kirjeisiin. Nettie lupasi kirjoittaa Celielle, mutta kirjeitä ei tule. Celie oppii tulemaan toimeen isännän ja tämän lasten kanssa. Eräänä päivänä isäntä tuo kotiinsa sairaana olevan rakastajattarensa Shug Averyn. Celie joutuu hoitamaan Shugia. Shugiin tutustuminen muuttaa Celien elämän. Shugista hän löytää elämäänsä rakkauden ja oppii tältä myös vähitellen kunnioittamaan itseään. Shug löytää myös isännän kätköistä nipun Nettien kirjeitä. Kirjeistä käy ilmi, että lähtönsä jälkeen Nettie kohtasi mustan pastorin ja tämän vaimon. Nettie sai lastenhoitajan paikan perheessä ja myöhemmin matkasi heidän mukanaan lähetyssaarnaajiksi Afrikkaan. Nettie kertoo kirjeissään elämästä Olinka-heimon luona. Kirjelöydöstä järkyttynyt Celie saa voimaa lähteä Shugin avustuksella pois isännän luota. Celie ottaa elämänsä omiin käsiinsä ja kaikki näyttää kirkastuvan. Nettie on palaamassa kotiin Afrikasta. Celien kirjeet Nettielle kuitenkin tulevat takaisin ja toivo sisarusten tapaamisesta näyttää jälleen murenevan.
 
Kirja teki edelleen aikamoisen vaikutuksen. Vuosikymmeniä kestävä tarina polveilee kirjeiden välityksellä mantereelta toiselle. Kirja on välillä raaka ja ahdistava, mutta silti voimauttava. Valkoisena eurooppalaisnaisena en osannut niin kiinnittää huomiota rotuasiaan. Koin kirjan ennenkaikkea kertomuksena epätasa-arvosta. Sitä oli niin miesten kuin naisten välillä, rikkaiden ja köyhien välillä sekä mustien ja valkoisten välillä. Nettien kokemuksissa näkyi myös länsimaalaisen kristityn kulttuurin ja afrikkalaisuuden välinen kuilu. Celien tarina kertoi miesten ja naisten välisistä suhteista ja seksuaalisuudesta. Rasismi oli minusta kirjassa tavallaan taustalla kaikessa. Räikeimmin se tuli esiin isännän pojan Harpon vaimon Sofian kohtalossa.
 
Kirjemuoto voi vaikuttaa sekavalta. Kirja koostuu Celien kirjeistä Jumalalle, Nettien kirjeistä Celielle ja Celien kirjeistä Nettielle. Celie lopettaa Jumalalle kirjoittamisen löydettyään Nettien kirjeet. Nettien ja Celien kirjeet vuorottelevat välillä. Minä kuitenkin pidin tästä kirjemuodosta.
 
Häivähdys purppuraa on hyvä ja kiinnostava kirja. Minusta Nettien osuus tarianassa oli hieman irrallinen ja turha, mutta toisaalta ymmärräm miksi se ol mukana kokonaisuudessa.
 
Häivähdys purppuraa osallistuu So American-haasteeseen osioihin Black America, Southern Fiction ja Modern Women Writers.

Charlaine Harris: Veren sitomat

Kuva kustantamon sivulta
Välillä on ihan hauska sukeltaa vampyyrihömpän pariin. Veren sitomissa Sookie Stackhouse haikailee jälleen rauhallista elämää. Tasaista ei Sookien elämä ole tässäkään kirjassa. Eletään hurrikaani Katrinan jälkeistä aikaa, joka heijastuu myös ylisten elämään. Lähiseudun ihmissusilauma selvittelee välejään ja Sookie sekaantuu kahinaan. Sookien veli Jason aiheuttaa taas kerran ongelmia siskolleen. Suhde ihmistiikeri Quinnin kanssa ei etene Sookien haaveiden mukaisesti ja ilmassa on värinöitä niin Billin kuin Ericinkin suuntaan. Sookie saa tietää myös uusista sukulaisista, joiden merkitys jatkon kannalta on mielenkiintoinen.

Olen lukenut Harrisin Sookie Stackhouse- sarjaa tänne asti ja luulen, että tulen lukemaan seuraavatkin suomennokset. En ole mitenkään intohimoinen fani, mutta viihdyttäviä nämä kirjat ovat. Harris on osannut keittää maukkaan seoksen yliluonnollisuutta, romantiikkaa ja arkielämää. Useampi tämän tyylinen kirja peräkkäin luettuna voisi olla aika puuduttavaa, mutta sopivasti annosteltuna maukas välipala.

Veren sitomat osallistuu So American- haasteeseen osioon Southern Fiction.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Ayad Akhtar: Appelsiininkuorten katu


Hayat on kymmenvuotias poika, jonka vanhemmat ovat muuttaneet Yhdysvaltoihin Pakistanista. Hayatin isä on lääkäri, joka ei välitä uskonnosta. Vanhempien välit ovat melko huonot ja Hayat joutuu kuuntelemaan äitinsä valitusta isänsä naissuhteista. Hayatin elämä mullistuu, kun Mina muuttaa heidän luokseen. Mina on äidin paras ystävä Pakistanista, kaunis ja älykäs. Mina oli järjetetyssä avioliitossa ja joutunut aviomiehensä hylkäämäksi. Yhdysvaltoihin hän tuli voidakseen pitää luonaan pienen poikansa.

Mina on harras uskovainen. Hän tutustuttaa Hayatin islamiin pojan isän hienoisesta vastustuksesta huolimatta. Hayat heittäytyy Koraanin tutkimiseen innoissaan ja tuntee löytäneensä siitä tarkoituksen elämälleen. Murrosiän myötä heräävä seksuaalisuus ei sovi Hayatille. Eritoten mielikuvat Minasta piinaavat uskonnollista poikaa. Samaan aikaan Mina kiinnostuu yhä enemmän amerikkalaisesta elämänmenosta ja Hayatin isän hyvästä ystävästä ja kollegasta juutalaisesta Nathanista. Nathan olisi Minan vuoksi valmis kääntymään muslimiksi, mutta islamilainen seurakunta ei innostu moisesta. Uskonnollisen fanatismin ja seksuaalisten tunteiden riivaama Hayat tekee jotain, jota hän saa katua ja joka muuttaa monen ihmisen elämän.

En oikein tiedä pidinkö tästä kirjasta kovin paljon. Uskonnollinen tematiikka oli mielenkiintoinen. Luin mielelläni myös muslimien tapakulttuurista, joka on minulle melko vierasta. Juutalaisten ja muslimien väliset suhteet olivat myös kiinnostavia. Olisin mieleeläni nähnyt myös kristtyjä hahmoja, mutta se olisi tehnyt ehkä juonen liian monimutkaiseksi.

Kirjan perusjuonikuvio oli kuitenkin kovin tuttu ja kulunut. Aivan kuin olisin lukenut vastaavanlaista ennenkin. Nuoren pojan heräävä seksuaalisuus ja uskonto. Hyvää tarkoittava teko, joka saa aikaan vahinkoa. Katumus ja anteeksiantaminen. Kasvutarina.

Kirjassa oli myös paljon hyvää. Pidin monista henkilöhahmoista. Hayatin vanhemmat, eritoten isä, olivat kiintoisia hahmoja. Pakistanilaisten siirtolaisten ja seurakuntalaisten keskinäiset suhteet olivat hyvin kuvattuja. Minan hahmosta en erityisemmin pitänyt. Hänet oli kuvattu jotenkin liian täydellisenä. Hayat päähenkilönä ja minäkertojana jäi jotenkin valjuksi.

En siis erityisemmin pitänyt kirjasta. Ei se myöskään ollut huono, mutta minulle jäi hieman pettynyt olo.

Osallistun Appelsiininkuorten kadulla So American-haasteeseen osioon Immigrant Background.

Edgar Lee Masters: Spoon River antologia



Edgar Lee Mastersin Spoon River antalogiaa olen joskus aikaisemminkin selaillut. Nyt se tuli pikkuhiljaa luettua kokonaan. Kirjassahan liikutaan amerikkalaisen pikkukaupungin hautausmaalla ja ääneen pääsevät vainajat. Vuorollaan he tilittävät elämäänsä, vannovat kostoa tai rakkautta, paljastavat salaisuuksiaan tai harmittelevat pieniä tyhjänpäiväisiä asioita kukin luonteensa mukaan. Vietin Spoon riverilaisten parissa useamman viikon kuunnellen heidän tarinoitaan. Tutustuin pikkukaupungin elämään ja ihmissuhteisiin. Pidin erityisesti toisiinsa linkittyvistä runoista. Ihmisluonteista sai melkoisen moniulotteisen kuvan.

Kirja oli eräällä tapaa helppo lukea. Pinnan alla siinä piili kuitenkin enemmän. Jossain lukemisen vaiheessa kyllästyin hieman, koska ihmisten tarinat olivat kuitenkin moninpaikoin aika samankaltaisia. Kiintoisa lukuelämys kuitenkin lukuunottamatta lopun vuorokeskustelua, joka oli varsin puiseva.

Spoon River antologialla osallistun So American-haasteeseen osioon American Poetry.

torstai 4. lokakuuta 2012

Reetta Laitinen: Kirjailija ja madame


Reetta Laitisen sarjakuva sijoittuu 1900-luvun alkukymmenille. Keskeisimmät tapahtumat tapahtuvat 20-luvulla. Mimi Creutz on saksalainen aatelisnainen, joka pitää kirjallista salonkia Helsingissä. Oskar Pekkala on nuori ja lupaava kirjailija, joka aloittaa intohimoisen suhteen Mimin kanssa. Mimin taustasta paljastuu vähitellen salaisuuksia. Parin suhdetta paheksutaan ja kummeksutaan. Se on vahva ja intohimoinen, mutta päättyy kuitenkin ikävään eroon. Mimi sekaantuu myös IKL:n toimintaan, mikä koituu hänelle kohtalokkaaksi.

Mimin ja Oskarin tarinaa seurataan aukeaman mittaisin katkelmin. Saamme nähdä muistumia Mimin menneisyydestä ja tarinan käänteitä kummankin osapuolen näkökulmasta. Hieman jäykällä piirrostyylillä Laitinen onnistuu tavoittamaan paljon.

Mimin ja Oskarin hahmot perustuvat Minna Craucherin ja Olavi Paavolaisen oikeisiin henkilöihin. Albumin lopussa heistä onkin lyhyet elämäkerrat. Historia ja 20-luku ovat kiinnostaneet minua ja olen jonkun verran perehtynyt aikakauteen. Kirjailijan ja madamen tarinan lisäksi oli mielenkiintoista huomata mm.Tulenkantajiin kuuluneita kirjailijoita ja muita historian hahmoja ja tapahtumia. Uskon tarinan olevan antoisa myös ilman tarkkoja ennakkotietoja tapahtumista.




Siri Kolu: Me Rosvolat ja Iso-Hemmin arkku


Me Rosvolan ja iso-Hemmin arkku jatkaa Viljan ja tutun rosvoperheen seikkailujen sarjaa. Edellisen osan lopussa Vilja löysi tärkeän vihjeen kadonneesta rosvo-oppaasta. Rosvo-opas tarjoaisi löytäjälleen etulyöntiaseman rosvosukujen kesken. Rosvolat huomaavat muidenkin olevan oppaan jäljillä. Etsintäretkillä tapahtuu kaikenlaista ja Rosvolat huomaavat tarvitsevansa apua, mutta voiko toisiin rosvoihin luottaa. Viljan oma perhe saa tässä kirjassa aikaisempia osia isomman roolin. Yllätyksiä on luvassa puolin ja toisin.

Rosvoloiden ja Viljan seura on piristävää tälläiselle VeMalle. Rosvoloissa on jännitystä ja huumoria. Ystävyys ja luottamus ovat arvossaan.

Marko Vesterbacka: Kunnaxen kiäli


Kunnaxen kiäli, elikkä, Lukemista niille jokka tiarostaa että Mauri Kunnaxen kirjoisa on muutakin hianoo kun kuvat, elikkä, Tyrväätä Mauri Kunnaxen Nyrokeisa, Koiramäisä ja muisa teoxisa, elikkä, Tyrvään murteen plakkarisanakirja kuuluu tämän pienen kirjan koko nimi. Marko Vesterbacka on Mauri Kunnaksen tavoin kotoisin Tyrväältä. Hän on tutustunut lapsena alunperin Kunnaksen hulvattomiin sarjakuviin ja myöhemmin lastenkirjoihin. Murre- ja kotiseutuaiheisten kirjojen tekijä ryhtyi jäljittämään Tyrvään murretta Kunnaksen lastenkirjoista ja sarjakuvista. Sanaesimerkkejä löytyy Kunnaksen kirjojen lisäksi vanhoista tyrvääläisistä teksteistä.

Kunnaxen kiäli oli yllättävän hauskaa luettavaa. Olen aina ollut kiinnostunut sanoista. Olen sukujuuriltani lappilais-pohjalais-hämäläinen, varttunut Tampereella ja myöhemmin Savon kautta päätynyt Pohjois-Karjalaan. Murteisiin kiinitin oikeastaan ensimmäisen kerran kunnolla huomiota muutettuani Mikkeliin huomatessani puhuvani eri tavalla kuin muut. Tyrvään murteessa monet asiat tuntuivat tutuilta ja kotoisilta.

Kirja herätti myös halun palata Kunnaksen sarjakuviin.