Pertti Jarla: Fingerpori 5

Pertti Jarlan Fingerpori on edennyt viidenteen kovakantiseen albumiin. Heimo Vesa ja kumppanit jatkavat elämäänsä tuttuun humoristiseen tyyliinsä. Kaikki eivät Fingerporin rujosta huumorista pidä, mutta minä pidän. 

Hilja Valtonen: Omakehu

Yritän olla hankkimatta kovin paljon uusia kirjoja omaksi lähinnä tilanpuutteen vuoksi. Olin siskoni luona käymässä toisella paikkakunnalla, Jouduin hänen kanssaan kirjastoon, missä oli juuri alkanut suuri vuosittainen poistomyynti. En voinut vastustaa kiusausta ja mukaani päätyi pino kirjoja.

Hilja Valtosen muistelmateos Omakehu on eräs kirja tästä pinosta. Kirjailijan kaksi tyttärentytärtä kärttävät mummiaan kertomaan heille menneistä ajoista. Ja mummi kertoo lapsuudestaan koulunkäynnistään ja opinnoistaan. Kansakoulunopettajaseminaarissa Hilja tapasi tulevan miehensä ja edessä oli yhteinen elämä saman koulun opettajina. Saamme kuulla tarinoita koulumaailmasta, sotavuosilta ja naisena olosta kunnallispolitiikan parista. Valtonen kertoo myös ensimmäisen kirjansa kirjoittamisesta keuhkotautitoipilaana aviomiehen viilettäessä omissa menoissaan.

Olen lukenut useita Hilja Valtosen romaaneja ja ihastellut niiden kipakoita sankarittaria. Omakehun luettuani arvelen sankarittarien saaneen aimo annoksen sisältöä kirjoittajansa persoonasta. Päälisin puolin kirja on melko harmitonta vanhan mummin muistelmaa, mutta naisen asema ja arvostus tuntuu vahvana pinnan alla. Kiinnostava kirja, joka jäi paikoin kummittelemaan ajatuksiini.

Harri Nykänen: Pamalaton jumaus

Pamalattoman jumauksen lainasin alunperin vanhemmalle pojalleni. Hän ei ole ainakaan vielä kirjaan tarttunut, mutta minä lukaisin sen. Kirjan päähenkilöt Johnny ja Banzo ovat ilmeisesti esiintyneet Harri Nykäsen aikuisten dekkareissa, mutta minä en parivaljakkoon aikaisemmin ole törmännyt.

Eletään kesää 1974 Helsingin Roihuvuoressa. Parhaat kaverukset Johnny ja Banzo viettävät huulenheiton sävyttämiä viimeisiä kesälomapäiviään. Koulu alkaisi kohta ja vapaus olisi takanapäin. Pojat seuraavat kiinnostuneina elämää ympärillään. Johnny saa enoltaan vanhan mopon ja elinpiiri laajenee. Lähistöllä tapahtuu ryöstö ja pojat huomaavat jotain outoa.

Pamalaton jumaus on varsin letkeä tapaus. Minulle kirjasta tulivat vahvasti mieleeni vanhat poikakirjat. Ajankuva vaikutti uskottavalta ja aikalaiset voisivatkin tuntea nostalgisia värähdyksiä. Roihuvuoren ja Helsingin tuntemus olisi lukukokemukselle varmasti hyväksi.

Kirjan loppupuolella pojat alkavat haaveilla rikospoliisin urasta. Olisikin hauskaa lukea kaverusten myöhemmistäkin vaiheista.



Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä

Onnellisesti eksyksissä on hupaisa kertomus kolmeakymmentä lähestyvästä Emmasta, joka päättää aikuistua. Ikätoverit ovat valmistuneet, saaneet työpaikan, perheen ja lapsia. Emma sen sijaan on haahuillut yliopistolla vuosia, asuu solukämpässä ja on toiminut muusana joukolle taiteellisia poikaystäviä. Emma haluaa valmistua, saada työpaikan ja oman kodin. Tavoitteiden saavuttamiseksi Emma on valmis tekemään työtä ja jättää myös miehet pois kuvioista. Asiat eivät kuitenkaan mene aina suunnitelmien mukaan.

Kirja oli mukavaa luettavaa. Pidin inhimillisen oloisista henkilöistä ja maanläheisistä juonenkäänteistä. Toisaalta yliopistomaailma ja aikuistumisen tuska olivat hieman vieraita ei-akateemiselle ja kolmenkympin puolenvälin ylittäneelle minulle, mutta on aina mielenkiintoista päästä kurkistamaan itselle outoja maisemia.

Veera Vaahtera on kirjailija Pauliina Vanhatalon kevyempi alter ego. Onnellisesti eksyksissä sai minut haluamaan Vanhatalon kirjoihin tutustumista ja myös toivomaan Veera Vaahteralle jatkoa.

Jack Keroauc: Haikujen kirja

Nuorempana luin eräässä vaiheessa runoja paljonkin. Jostain syystä runojen lukeminen kuitenkin jäi. Olen kuitenkin kaivannut runoja. So American-haasteen tiimoilta tuli katseltua kirjaston runohyllyä, josta löysin tämän Jack Keroaucin Haikujen kirjan. Olen lukenut japanilaisia tanka-, ja haikurunoja ja pitänyt niiden rajatuista silmänräpäyksistä. Keroaucin Matkalla on ollut minulle hyvin merkityksellinen lukukokemus. Olin tämän kirjan lukemisen suhteen utelias. Keroaucin haikut eivät ole yhtätiukasti muotoon sidottuja kuin japanilaiset esikuvansa, mutta silti niissä oli oma tiukka, lyhyt, kolmirivinen muotonsa.

Nautin lukemisesta. On hienoa huomata miten muutamasta sanasta voi kasvaa omassa mielessä kokonainen hetki ja maisema. Osa näistä hetkistä oli hyvinkin arkisia ja osa laajeni henkisen elämän kuvaamiseen. Kaikki kirjan runot eivät tietenkään koskettanneet. Huomasin myös, ettei haikuja pidä lukea ahnehtien. Välillä täytyy pysähtyä sulattelemaan lukemaansa. Tarkempi sulattelu voisi muutenkin tehdä terää lukemiselleni.

Haikujen kirjan on koonnut Regina Weinreich, joka on myös kirjoittanut kirjaan hienon esipuheen Keroaucista ja amerikkalaisesta haiku-runoudesta. Kirjan lopussa oli myös selitysosio, joka avasi joitakin runoja.

Haikujen kirja osallistuu So American -haasteeseen osioihin American Poetry ja Beatniks.

Anneli Kanto: Huippuvalmentaja

Huippuvalmentaja on neljäs osa Anneli Kannon Futistyttö-sarjaa. Tapahtumia seurataan tuttuun tapaan Oonan päiväkirjan välityksesllä.

Oona pelaa jalkapalloa FC Tytsyissä ja aloittaa yläkoulun. FC Tytsyt on aloitteleva joukkue ja kaikki ovatkin innoissaan uudesta nuoresta ja hyvännäköisestä valmentajasta, jolla pitäisi olla uusia kikkoja joukkueelle. Oonaa uudet asiat oudoksuttavat eikä hän pidä siitä miten toiset tytöt keskittyvät pelin sijasta valmentajaan.

Minusta jalkapallo ei kuitenkaan ole tässä kirjassa yhtä suuress osass kuin sarjan aikaisemmissa osissa. Yläkouluun meno aiheuttaa uusia jännitteitä Oonan elämään. Oona on adoptoitu vauvana Kiinasta ja tausta tuottaa Oonalle päänvaivaa. Äiti on välillä ihmeissään tyttärensä käytöksestä. Isoveli ja tämän tyttöystävä puhuttavat myös perhettä. Onneksi Oonalla on paras ystävä Henna, jonka kanssa on hyvä pohtia maailman menoa.

Pidän näistä Futistyttökirjoista. Ne ovat jollakin lailla raikkaita. Tytönelämää ne kuvaavat monipuolisesti ja uskottavasti. Todellisia ongelmiakin on, mutta onneksi ne selviävät jollakin tapaa. Ei siis inhorealismia, mutta ei myöskään mitään unelmahöttöä. Elämänmakuista luettavaa.

Alicia Giménez Bartlett: Petra Delicado ja merkityt tytöt

Tuli hieman harrastettua kotimaan matkailua. Kuvittelin reissusskin kirjoittavani näitä rästissä olevia juttuja, mutta niin vain jäi kirjoittamatta.

Alicia Gimenéz Bartlettin Petra Delicado ja merkityt tytöt luin melko pian Antonio Hillin Kuolleiden lelujen kesän jälkeen. Molemmat sijoittuvat Barcelonaan. Hillin kirja sijoittuu nykyaikaan ja Petra Delicado 90-luvulle. Kirjoja olikin luonnollista verrata toisiinsa. Toisaalta kirjat olivat hyvinkin eri tyylisiä, mutta olivat mielenkiintoisia kumpikin.

Petra Delicado on nelikymppinen kahdesti eronnut entinen juristi.Hän oli halunnut rikostutkijaksi, mutta päätynyt hoitamaan poliisin arkistoa. Kaupungissa on tapahtunut raiskauksia, jotka näyttävät olevan saman tekijän tekosia. Poliisilla on pula tutkijoista ja Petra saa odottamansa tilaisuuden. Hän saa apulaisekseen maakunnasta saapuneen eläkeikää lähestyvän Fermin Garzónin. Ennakkoluuloisesti toisiinsa suhtautuva parivaljakko tutkii tapauksia. Petra huomaa, ettei rikostutkinta ole ihan niin helppoa ja suoraviivaista kuin hän on kuvitellut. Ihmisten vanhat ennakkoluulot poliisia kohtaan aiheuttavat myös ongelmia. Rikokset eivät jää vain raiskauksiin, sillä kohta löytyy myös ensimmäinen ruumis. Selvittäessään rikosta Petra Delicado ja Garzón oppivat kunnioittamaan toisiaan.

Minusta Petra oli pitkään todella ärsyttävä hahmo, jonka vuoksi lukeminen oli aluksi hieman tökkivää. Kirjassa oli kuitenkin jotain joka sai minut jatkamaan lukemistani. Tapahtumat pääsivät kunnolla vauhtiin ja tutkimusten edetessä pääsin paremmin Petran pään sisään.

Kirja on melko perinteinen dekkari, johon naistutkija toi vaihtelua. Se on sarjan ensimmäinen osa. Lukisin mielelläni lisääkin Petra Delicadon tutkimuksia.