Eve Hietamies: Yösyöttö

 

 

Olin kuullut Eve Hietamihen Yösyötöstä ja samoista hahmoista kertovasta Tarhapäivästä paljon positiivista. Hietamiehen aiemmat kirjat olen lukenut, mutta nämä olen jotenkin ohittanut. Ehkä pelkäsin kirjojen aihepiirin tulevan liian lähelle. Kirjastossa katselin näitä kirjoja useamman kerran ennen kuin sain Yösyötön käsiini.

 

Yösyötön alussa Antti joutuu pienen poikavauvan yksinhuoltajaksi vaimonsa Pian sairastuttua psykoosiin. Antti on toimittaja, joka on ajatellut isyysloman jälkeen palata töihin, opettaa pojalle tärkeitä totuuksia elämästä ja antaa Pian hoitaa vauva-arjen. Uudessa tilanteessa Antti on aivan pihalla. Pikkuhiljaa hän alkaa luottaa kykenevänsä pitämään Paavo-vauvan hengissä. Arjen yksitoikkoisuus saa Antin hakeutumaan leikkipuiston äitien seuraan. Hiekkalaatikon reunalla vietetty aika paljastaa Antille äitien maailman. Pia ei pysty eikä halua pitää kontaktia mieheensä eikä lapseensa. Antin ajatukset ovat vihaisia ja katkeria, mutta onneksi seestyvät hieman loppua kohden. Suhde Paavoon muodostuu tärkeäksi.

 

Pidin kirjasta, vaikka pieniä ärsytyksen aiheita mieleeni tulikin. Antti todisti myös miehen pystyvän hoitamaan pikkuvauvaa ja oppivan uusia asioita. Vauva-arjen vaativuus ja jatkuvan läsnäolon pakko kuvattiin hyvin. Väsymisen ja yksitoikkoisuuden vaihtelu vauvan tuottaman ilon välillä oli tuttua. Pidin myös leikkipuiston äideistä ja miten heistä paljastui persoonallisia ihmisiä äidin roolin lisäksi. Häiritseviä asioita oli Antin kuvitelma siitä, että naiset automaattisesti tietäisivät ja hallitsisivat vauvanhoitoon liityvät asiat ja sosiaaliset kuviot. Toinen oli Pian hahmo. Toki kirjassa kuvattiin asiaa Antin näkökulmasta, mutta välillä vaikutti kuin Pia olisi tahallaan valinnut psykoosiin sairastumisen ja kykenemättömyyden suhteen luomisessa lapseen. Positiivinen mielikuva kuitenkin jäi päällimmäiseksi.

 

Omiin kokemuksiin verrattuna olin kateellinen Antille hyvästä ja auttavaisesta neuvolantädistä ja leikkipuistoyhteisöstä, johon hän pääsi sisälle.

 

Odotan innolla saavani käsiini myös Tarhapäivän.

Mauri Kunnas: Aarresaari

Mauri Kunnaksen kirjat ovat olleet suosikkejani omasta lapsuudestani lähtien. Sain siskoni kanssa monena joulua uuden Kunnaksen lahjaksi. Omille lapsilleni jatjoin perinnettä useiden vuosien ajan. Nyt pojat ovat jo niin isoja, että kuvakirjat eivät enää ole kiinnostaneet muutamiin vuosiin. Minä olen Kunnakset senkin jälkeen ainakin selannut. Uusin kirja Aarresaari sattui silmiini kirjastossa ja nappasin sen oitis lainaan.

Tällä kertaa Kunnas versioi R. L. Stevensonin Aarresaaren koiramaiseen tyyliin. Olen alkuperäisen Aarresaaren joskus lukenut ja mielestäni Kunnaksen versio noudatteli sitä aika hyvin. Tarinassa nuori Jim saa haltuunsa merirosvojen aarrekartan. Kapteeni Flintin aarretta lähtee tavoittelemaan retkikunta, jonka jäsenistä osa paljastuu merirosvoiksi. Ennen aarteen löytymistä ja päätymistä oikeisiin käsiin on edessä huikeita seikkailuja.

Pidän hurjasti Kunnaksen piirrostyylistä. Aarresaaressa Kunnas on päässyt herkuttelemaan väreillä ja maisemilla. Herra Hakkarainen seikkailee myös tuttuun tapaan kirjan sivuilla ja hahmon etsiminen tuotti minulle suurta hupia.

Juoneltaan Aarresaari on hivenen mutkikas ja hurja, eikä ehkä sovi kaikkein pienimmille ja herkimmille. Hieman isommat nautivat varmasti menosta ja seikkailusta.

Helmi Krohn: Eeva-Liisa

 

 

Helmi Krohnin Eeva-Liisa on eräs kirpputorilöytöni tältä kesältä. Olen aina ollut viehättynyt vanhoista nuorten kirjoista ja joskus niitä tarttuu mukaani kirpputoreilta. Eeva-Liisa on alaotsikoltaan Entisen koulutytön päiväkirja. Alunperin se on julkaistu vuonna 1943. Oma kappaleeni on kirjan toinen painos vuodelta 1952. Tiesin Helmi Krohnin kuuluneen maineikkaaseen suomalaismieliseen ja kirjalliseen sukuun sekä olleen Aino Kallaksen isosisko. Yhdistelmä sai minut ostamaan kirjan, vaikka yritän hyllytilan puutteen vuoksi olla ostamatta kirjoja.

 

Kirja on kirjoitettu päiväkirjamuotoon.Sen tapahtumat sijoittuvat 1880-luvulle. Kirjoittaja Eeva-Liisa on 16-vuotiaa koulutyttö, joka opiskelee viimeistä vuottaan suomalaisessa tyttökoulussa. Varsinaisia tapahtumia kirjassa ei kovin paljon ole. Eeva-Liisa kertoo tapahtumista kotona ja koulussa. Sukutarinat ja elämä Kiiskinhovin sukukartanossa saavat paljon huomiota. Eeva-Liisa muistelee myös tapaamiaan merkkihenkilöitä kuten Lönnrotia ja Snellmania.

 

Luettuani kirjan tutkailin Helmi Krohnin eläkertatietoja. Kiinnostuin ja vaikutuin. Vaikuttavan perhetaustan perhetaustan lisäksi hän on tehnyt myös melkoisen uran suomentajana, kirjailijana ja toimittajan. Eeva-Liisa perustuu mitä ilmeisimmin kirjailijan omiin nuoruuden muistoihin niin yhteneväisiä asioita niistä löytyi.

 

Kirjana Eeva-Liisa oli melko tavanomainen, mutta ajankuvana se oli kiinnostava. Liäarvoa lukukokemukselle toi perehtyminen kirjoittjan elämään.

 

Eeva-Liisa osallistuu Tuntemattomat tyttökirjat -haasteeseen.



Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa

 

 

Varakas ja ylhäinen Arianna de Bellis on miehensä kuoleman jälkeen kaivannut tekemistä ja aloittanut työt pikkuserkkunsa omistamassa etsivätoimistossa. Suurin osa toimiston tehtävistä liittyy aviorikoksiin. Eräänä päivänä Arianna saa puhelun kylästä, jossa hänellä on vapaa-ajan asunto. Paikallisen hotellinomistajaperheen amerikkalainen miniä on murhattu. Murhatun Lilyn lanko on huolissaan ja tyytymätön paikallisen poliisin toimintaan. Arianna matkustaa Tolfaan selvittämään tapausta. Taustansa vuoksi hän pääsee mukaan paikkakunnan seuraelämään. Aluksi etsiväntyöstä ei tiedetä mitään ja Arianna saa kuulla ihmisten pidättelemättömiä mielipiteitä Lilystä ja tämän murhasta. Vähitellen Ariannan todellinen rooli paljastuu. Murhaaja tuntee Ariannan olevan kannoillaan ja Arianna joutuu uhatuksi. Lily oli aiheuttanut käytöksellään ja olemuksellaan paljon kohua, mutta millaisen uhka hän oli ollut murhaajalle.

 

Murhan selvittelyn lomassa pääsemme kurkistamaan myös Ariannan yksityiselämään. Hän ei ole vielä täysin toipunut miehensä kuolemasta, mutta uusi elämä kuitenkin houkuttaa. Ariannan mies oli tärkeä poliittinen vaikuttaja ja oppi-isä nykyiselle ulkoministerille. Ministeri ja Arianna tuntevat vetoa toisiinsa, mutta onko suhteella mahdollisuuksia Ariannan miehen varjossa. Ariannan menneisyyteen kätkeytyy myös arvoitus. Hänen nuoruuteensa kuuluu jakso, jolloin hän oli kateissa omaisiltaan. Arianna löydettiin muistinsa menettäneenä. Välähdyksiä menneestä on alkanut palautua Ariannan mieleen ja muistot pelottavat häntä.

 

Kuolema sypressin varjossa on kepeä dekkari. Pidin kirjan tunnelmasta, henkilöhahmoista ja juonesta. Kaiken ei aina tarvitse olla niin vakavaa, dekkarinkaan. Joskus on miellyttävä lukea jotain viihdyttävää ja hyvinkirjoitettua. Tämä kirja on sellaiseen omiaan. Ariannan hahmoon oli saatu sellaisia koukkuja, jotka houkuttavat tarttumaan myös Valan seuraaviin teoksiin.

 

Vera Valan ja Ariannan avustuksella valloitan Italian.

Lotta-Liisa Joelsson: Vivika

Kirjan kansi oli kirjaston uutuushyllyssä houkuttelevan näköinen ja takakansi lupaili naisen kirjoittamaa kauhua. Kiinnostuin ja lainasin Lotta-Liisa Joelssonin Vivikan.

Parhaat ystävykset Vivika ja nimettömäksi jäävä kertojatyttö viettävät kesää toisen tytön kotona Tytön perhe on Italiassa ja Vivikan vanhemmat ovat purjehtimassa. Heti kirjan alussa talossa tapahtuu outoja ja pelottavia asioita. Kertoja käy läpi edellisten päivien tapahtumia ja muistelee lapsuuden kokemuksiaa. Tyttöjen ollessa alakoulussa sattui koulussa useita outoja ja selvittämättömiä kuolemantapauksia. Tapaukset kiehtoivat pikkutyttöjä ja nyt menneisyyden karmivat tapaukset ovat palanneet tyttöjen mieliin. Kertoja löytää kotoaan vanhan satukirjan, jossa on outoja ja verisiä versioita tutuista saduista. Kirja tuntuu liittyvän talossa tapahtuviin asioihin.

Kirja oli aika outo lukukokemus. Odotin koko ajan jotain tapahtuvaksi, mutta mitään ei oikeastaan tapahtunutkaan. Olisin halunnut jonkinlaista selitystä tapahtumille. Nyt jäi epäselväksi mitä oikein oli tapahtunut vai tapahtuiko sittenkään mitään ja kuka edes oikeasti oli olemassa. Lukijalle jäi olo kuin tarinan lopussa kertoja olisi vain yhtäkkiä herännyt omasta vuoteestaan ja kaikki olisi ollutkin vain pelkkää unta.

Aineksia kirjassa oli. Tunnelma oli välillä hyvikin karmiva ja jopa etova. Pidin myös niistä saduista vaikka ne hieman irrallisilta tuntuivatkin. Juonta kaipailin.

Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista

Vaimon työ Lääkärit ilman rajoja-järjestössä tuo Guy Delislen perheineen tällä kertaa vuodeksi Jerusalemiin. Delisle pirtää ja kertoo tuttuun tapaan elämästä vieraassa ympäristössä. Arkielämän yksityiskohdat sekoittuvat maailman politiikkaan.

Delisle piirtää selkeitä, jollain lailla rauhallisia kuvia. Pelkät kuvat jo ovat hyvin ilmaisuvoimaisia. Mielestäni Delisle onnistuu vangitsemaan kuviinsa hienoja yksityiskohtia.

Pidin Jerusalemista enemmän kuin Shenzenistä tai Pjongjangista. Perheen läsnäolo ja lapsista huolehtiminen tuovat tarinaan lisää kiinnostavuutta. Shenzen tai Pjongjang kuvaavat yksinäisyyttä ja vierauden kokemusta toisella tapaa. Pidempi maassa oleskelu tuo myös enemmän näkökulmia tarinaan. Jerusalemin tilanne on myös itselleni tutumpi kuin vaikka Burman, joten tilanteisiin oli helpompi tutustua. Kiinnostavia olivat myös jaksot, joissa Delisle kuvaa työskentelyään ja pitämiään sarjakuva- ja animaatiotyöpajoja.

Delisle jakaa havaintojaan Jerusalemista. Hän ei saarnaa eikä tuputa ratkaisuehdotuksia. Sarjakuvasta saa kuitenkin melkoisen kuvan mielettömästä ja vaikeasta tilanteesta maassa.

Mielenkiintoinen ja tutustumisen arvoinen teos.

Michael Cunningham: Tunnit

 

 

Michael Cunninghamin Tunnit luin ensimmäisen kerran joskus aikaa sitten. Sain äskettäin käsiini kirjan pohjalta tehdyn elokuvan, jota en aikaisemmin ollut nähnyt. Pidin näkemästäni ja innostuin lukemaan kirjan uudelleen.

 

Kirja on tarina kolmesta naisesta. Lontoossa vuonna 1923 Virginia Woolf aloittelee romaaniaan Mrs. Dalloway. Laura Brown odottaa toista lastaan Los Angelesissa 1949 ja haluaisi syventyä lukemaan Woolfin romaania kotitöiden ja lastenhoidon sijaan. 1990-luvun lopulla Clarissa Vaughan järjestää juhlia ystävälleen runoilija Richardille, joka kutsuu ystäväänsä Mrs. Dallowayksi. Naisten elämää seurataan päivän ajan. Päivän aikana tapahtuu jotain merkittävää, joka muuttaa heidän elämäänsä. Naisten elämät ja heidän ratkaisunsa rinnastuvat ja vertautuvat toisiinsa.

 

Kirja on kirjoitettu kauniisti ja soljuvasti. Sitä on ilo lukea. Teksti sai yksityiskohdillaan minut aistimaan tapahtumapaikkoja, äänensävyjä ja värejä.

 

Hahmoista samaistuin eniten Lauraan. Clarissa jäi jotenkin ulkopuolelta kuvatuksi. Virginia oli hahmona minulle jo ennalta tuttu.

 

Homoseksuaalisuuden vahva juonne kirjassa oli kiinnostava. Aihe on useinkin aika marginaalissa. Pidin siitä miten se oli kirjassa läsnä ilman, että sitä erityisesti korostettiin.

 

Elokuvan näkeminen ja kirjan lukeminen lähekkäin oli kiinnostavaa. Vertailin kokemuksiani. Pystyin kuitenkin pitämään ne myös erillään toisistaan ja nauttimaan kummastakin. Elokuva tavoitti minusta yllättävän hyvin kirjan tunnelman. Lauran osuus ja  varsinkin syyt, jotka saivat hänet tekemään ratkaisunsa oli ehkä kuvattu liian suppeasti. Nicole Kidman Virginiana oli hyvä ja palkintonsa arvoinen. Hauska yksityiskohta elokuvassa oli Lauran naapuria Kittyä näyttelevä Toni Collette, jonka hahmo muistutti Colletten sivupersoona-Alicea Taran monta elämää-sarjasta.

 

So American- haasteen osioon Modern Men Writers.