sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Ester Ahokainen: Pirkko päättää


Olen aina tuntenut viehtymystä vanhoihin nuortenkirjoihin. Kirpputoreilta mukaani tarttuu usein kiinnostavia löytöjä. Ester Ahokaisen Pirkko päättää on vuodelta 1953 ja julkaistu Tammen tyttöjen sarjassa. Ester Ahokainen oli opettaja ja lastenkirjailija. Hänen tuotannossaan on paljon runoja ja näytelmiä erityisesti koulukäyttöön.

Pirkko on ylioppilasneitonen, joka kirjoittaa kokemuksistaan serkulleen Sirpalle. Pirkko ei tiedä mitä elämässään tekisi. Sattumalta Pirkko päätyy kansakoulunopettajan viransijaiseksi tiettömän taipaleen taakse pieneen savolaiskylään. Opettajan työhön liittyy monenlaisia kommelluksia. Työ ei myöskään ole pelkkää opettamista vaan Pirkko joutuu niin kummitädiksi kuin velkakirjan laatijaksi. Onneksi samassa koulussa on myös kokeneempi opettaja Maija, joka auttaa Pirkkoa alkuhankaluuksista. Opetustyö alkaa sujumaan ja Pirkko huomaa löytäneensä oman alansa. Joulun jälkeen koululle tulee Maijan sijaiseksi nuori Pauli. Pauli on myös epäpätevä ja nuoret alkavatkin suunnitella yhteisiä opintoja.

Pirkko päättää on humoristinen kuvaus opettajan työstä. Elämää savolaiskylässä kuvataan myös huumorilla. Kyläläisiä ei kuitenkaan laiteta ilkeämielisesti naurunalaisiksi. Opettajan asema uusia tuulia maaseudulle tuovana hahmona tulee myös hyvin esille. Pirkko joutuu huolehtimaan väliaikaisesti kummipojastaan. Vauvasta huolehtiminen saa Pirkon ajattelemaan myös äitiyttä entistä arvostavammin.

Nykysilmin Pirkon elämä näyttää hyvin ihanteelliselta. Humoristisuus pehmentää kuitenkin lukukokemusta ja tekee siitä oikeasti kiinnostavan.

Olen joskus miettinyt sitä, että aikaisemmin on julkaistu paljon eri ammatteja esittelevää nuortenkirjallisuutta. Sairaanhoitajaromaanit tulevat tietysti ensimmäisinä mieleen, mutta muistelen lukeneeni myös mm. sihteereistä, lentoemännistä, emäntäkoululaisista, kosmetologeista, apteekkiapulaisista ja televisiokuuluttajista. Olisiko työelämää kuvaavalla nuorille suunnatulla kirjallisuudella kiinnostuneita lukijoita nykypäivänä ja onko sitä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti