maanantai 9. heinäkuuta 2012

Turkka Hautala: Kansalliskirja


En ole aikaisemmin lukenut Turkka Hautalan kirjoja. Nimeen olen törmännyt ja viime aikoina varsinkin blogikirjoituksiin Kansalliskirjasta. Kansalliskirja oli kirjaston uutuushyllyssä ja uteliaana sen lainasin.

Kansalliskirja sisältää viitisenkymmentä parin sivun mittaista juttua. Jutuissa sanansa saa ilmoille lukuisa joukko suomalaisia. Tyylien kirjo on laaja. Välillä ollaan humoristisia, välillä traagisia, välillä arkisia ja välillä elämän käännekohdissa. Lukijana välillä hymyilin, samaistuin, yllätyin ja jopa liikutuin. Tunnistin hahmoista ja jutuista monia tuttuja juttuja, mutta olin myös eri mieltä.

Kuin kirjan kahdessa otteessa. Osa jutuista olisi voinut nousta paremmin esiin hitaammalla lukutahdilla. Välillä ajattelin myös, että näissä oli jo paljon ennenkin sanottua. Pidin Kansalliskirjasta kuitenkin paljon. Se herätti kiinnostuksen myös Hautalan muihin kirjoihin.

2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä, lyhyestä ja napakasta!

    Olen Kansalliskirjasta lukenut joitakin blogikirjoituksia ja kiinnostunut siitä jo aiemmin, mutta nyt vasta sain jonkin sytykkeen himoita tätä myös omalle pöydälleni.

    VastaaPoista
  2. Kansalliskirja kannattaa lukea. Kaikista jutuista en hirveästi pitänyt, mutta joukossa oli myös jokunen helmi.

    VastaaPoista