Olen lukenut Vibeke Olssonin kirjan Ulrike ja sota joskus varhaisnuorena. Se teki minuun suuren vaikutuksen ja on varmasti vaikuttanut mielikuvaani siviiliväestösta sota-aikaan ja sen aikaisesta saksalaisuudesta. Kirjaston nuorten osastolla oli tämä kirja laitettu tyrkkyhyllyyn ja nappasin sen, vaikka en ole kirjaa muistanut vuosiin.
Toisen maailmansodan alkaessa Ulrike on kahdentoista. Vanhemmat ovat työssä tehtaassa ja toivovat Ulriken opiskelevan pidemmälle kuin itse ovat voineet. Ulrikella on kolme pikkuveljeä, joista nuorin syntyi sodan aattoyönä. Ulrike uskoo natsiaatteeseen tosissaan ja paheksuu työläisvanhempiensa epäileviä mielipiteitä. Sodan vuosina Ulrike kasvaa aikuiseksi. Kuolema tulee tutuksi yhdessä pommitusten ja ruuan puutteen kanssa. Ympäristön usko natsismiin horjuu, mutta Ulriken ei. Hän mm. käräyttää naapurinsa ja opettajansa natsismin vastaisesta toiminnasta. Ulriken isä kuvataan lähinnä juopottelevana ja väkivaltaisena ja äiti työn, lasten ja keskenmenojen kuluttamana uhrina. Ihmisiä kuolee ympäriltä. Isä kaatuu Stalingradissa, äiti kuolee pommituksessa ja vanhin veljistä katoaa viimeisissä taisteluissa. Ulrike jää raunioihin pitämään huolta kahdesta pikkuveljestään. Kirjan lopussa tulee rauha ja Ulrike jää epäilemään jumalaa ja omaa saksalaisuuttaan.
Kirjan lukeminen sai minut etsimään lisää tietoa kirjasta ja sen kirjoittajasta. Kirja on ruotsalaisen teinitytön kirjoittama ja julkaistu vuonna 1975. Se oli Vibeke Olssonin ensimmäinen kirja. Kirjalle on myös jatko-osa Ulrike och freden, jota ei ole suomeksi käännetty. Olsson on kirjoittanut laajan tuotannon historiallisista aiheista. Tällä kirjalla Olsson oli halunnut kertoa natsismin kauhuista. Kirja huokuukin tendenssiromaanille ominaista yksisilmäisyyttä. Myös kirjoitusajankohta 70-luku on aistittavissa Ulriken fyysisen ja seksuaalisen kehityksen kuvauksessa.
Ulrike ja sota oli nyt aikuisena varsin ahdistava ja synkkä luettava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti