perjantai 24. elokuuta 2012

Craig Thompson: Habibi

 
 
Craig Thompsonin Habibi on varsinainen järkäle sarjakuvaksi. Siinä oli sulateltavaa niin määrän kuin tarinankin puolesta. Sivuja kirjassa on 655.
 
Habibi sijoittuu kuvitteelliseen arabimaahan kuvitteelliseen aikaan. Dodola ja Zam ovat kaksi lasta, jotka kohtaavat orjatorilla. Dodolan isä oli myynyt tytön lapsivaimoksi oppineelle miehelle. Nyt tyttöä odotti uusi orjuus. Dodola onnistuu  kuitenkin karkaamaan ja saa pelastettua pienen Zam-pojan mukaansa. Lapset asuvat keskellä autiomaata olevassa laivassa. Aika kuluu ja lapset varttuvat Dodolan kertoessa oppimiaan tarinoita Zamille. He joutuvat erilleen. Lukija saa seurata kummankin elämän käänteitä ja kaipuuta toisen luo. Välillä palataan menneisyyteen ja Dodolan kertomiin tarinoihin. Rankkojen vaiheiden jälkeen Dodola ja Zam kohtaavat jälleen, mutta elämä ei silti ole helppoa.
 
Habibi on mielikuvitusta, mutta silti se voisi tapahtua. En osaa oikein edes eritellä mitä kaikkea tarinassa on. Siitä löytyy aineksia niin moneen. Uskonnolla ei oikeastaan ole kirjassa merkitystä. Habibi on kertomus sorrosta ja väkivallasta. Siinä on seksuaalista väkivaltaa ja väärinkäyttöä, rikkaiden ja köyhien välistä epätasa-arvoa. Ihmiselämällä ei ole kaikkien mielestä arvoa. Luonto on tuhoutunut ja puhdasta vettä ei ole kaikkien ulottuvilla. Synkkä ja julma Habibi on kuitenkin myös tarina toivosta ja rakkaudesta, ystävyydestä.
 
Thompsonin piirrostyyli on runsasta ja yksityiskohtaista. Se sopi tarinaan. Toisaalta välillä koin sen liiankin päällekäyväksi. Tulin lukijana jyrätyksi kuvapaljouden alle ja lukemisessa oli pakko pitää välillä taukoja. En myöskään ymmärtänyt kaikkia tarinassa olevia kertomuksia ja symboliikkaa.
 
Minulle Habibi oli jotenkin raskas luettava. Olen kuitenkin tyytyväinen, että jaksoin kahlata sen läpi. Hurja ja monikerroksinen tarina palkitsee lukijansa ja saa ajattelemaan.
 
Suosittelen Habibia kaikille. Ja varsinkin niille, jotka pitävät sarjakuvaa vain jonakin lapsille sopivana ajanvietteenä. Habibi on kaikkea muuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti