tiistai 28. elokuuta 2012

Rick Riordan: Merenjumalan poika


Merenjumalan poika on toinen osa Rick Riordanin Olympoksen sankarit-sarjaa. Luin talvella ensimmäisen osan. Sarja on jatkoa kirjailijan aikaisemmalle Percy Jacksonista kertovalle sarjalle. Perusidea sarjoissa on se, että antiikin Kreikan ja Rooman jumalat ovat edelleen olemassa ja asuvat Yhdysvalloissa. Jumalten ja ihmisten välisistä suhteista syntyy puolijumalia, joilla on erilaisia maagisia ominaisuuksia. Puolijumalat joutuvat taustansa vuoksi erilaisiin seikkailuihin ja vaaratilanteisiin.

Edellisessä osassa Percy Jackson oli kateissa ja saimme seurata toisten sankareiden seikkailuja. Nyt palaamme Percyn luo. Muistinsa menettänyt Percy on harhaillut ympäriinsä hirviöiden jahtaamana, kun hän päätyy roomalaisten puolijumalien leiriin. Hieman vastentahtoisesti roomalaiset ottavat Percyn joukkoonsa. Roomalaisten kimppuun hyökätään ja he saavat tiedon heitä uhkaavasta vaarasta. Percy lähetetään kahden muun nuoren puolijumalan kanssa etsintä- ja pelastusretkelle Alaskaan.

Kirja sujui aika ennalta-arvattavasti. Luin sen kuitenkin ihan sujuvasti. Suurempia muistikuvia siitä ei tosin jäänyt. Toivottavasti Riordan kehittelee seuraavissa jatko-osissa jotain uutta koukkua sarjaansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti